Kusettamalla hintaa alaspäin???

Keskustelun 'Korjaamo' on aloittanut käyttäjä challenger, 14/1/16.

  1. challenger

    challenger challenger

    Ottaa kaaliin epärehellisyys:
    Toimitín kunnostetun 600 ETEC kampiakselin Moto-Seinajoelle, aivan ok.
    He toimittivat edellen sen asiakkaalleen Savoon, aivan ok. No, sitten tämä savolainen neropatti soittaa: olemme koneistamolla todenneet että akselissa on heittoa 0.15 mm. Voimme korjata sen, mutta se maksaa sen ja sen verran. Jaa, niinkö, sanoin, lähetäppä se akseli takaisin, toimitamme uuden tilalle, aivan ok. Sitten sen palautetun kampiakselin kanssa tutkimuksiin Isojoen Konehalliin, ja mittaustulos; akseli on aivan suora. Vi##u, sanon minä, kyllä sitä perkele kaiken maailman kusettajia tänne on ilmestynyt, mistä ne oikein sikiää???? Jätkä olisi halunnut kusettamalla alennusta hintaan.
    Äläppä huoli, tänä vuonna
    tuli toinen samanlainen tapaus eteen, sekin Itä-Suomesta. Väitetään heitoiksi 0,13 ja 0,15 mm. Voisivat kuulemma korjata,
    mutta maksaa sen ja sen verran. Pyysin akselin takaisin, ja kävin sen kanssa nyt Ruotsissa, Haaparannalla on sellainen
    seppä kuin BSM, tekee laatutyötä.
    Mittaustulos 0,03 ja 0,04 mm. Perkele, etten paremmin sano. Olisi muutakin tekemistä kuin olla toisten tenaavien lastenvahtina.
    Nämä meidän akselit ovat riittävän suoria, sen voi ja on voinut todeta, mutta tälläinen touhu ottaa päähän.
    teo lehtimäki
     
  2. PKE

    PKE Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Pyydäs seuraavalla kerralla video siitä heittokellon näyttämästä. Siis ellanen josta näkee, että koneessa on kiinni just se akseli...
    Aika helppo tapa saada kiinni siitä kusetuksesta, tai sitten vaihtoehtoisesti todeta että kierossa se piru sittenkin on.
     
  3. Kamppi

    Kamppi Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Taitaas olla sama sakki joka yrittää kusettaa. Minä en olis akselia enää lähettäny. Ajakoot kierolla kulkee se silläkin.
     
  4. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Nyt herää kysymys mittauksesta ,kun olen kuullut puhuttavan satasista ,esim heitto 0,15 satkua , mitä tuo teidän 0,03
    mm tarkoittaa ,eli paljon se on satkuissa, eräs seppä laittoi meille aikoinaan kampuran niin se heitti olikohan 0,1 tai 0,3 satkua ja se oli suora. Elikkä tuleeko siinä eri mielipiteitä kun toiset mittaa milleissä ja toiset satasissa,tai onko eri mittaus tavat ja välineet .
     
  5. Yamppa

    Yamppa Assault 800 &1050

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    0.03 on kolme sadasosaa, sitä voidaan pitää jo oikeasti todella hyvänä, harva uudesta ajamattomasta moottorista purettu akseli on noin suora. 0.15mm on siis tottakai 15 sadasosaa, se kaipaa jo hieman oikomista, mutta uudessa moottorissa on monessa vielä tuotakin suurempi heitto, eli ei tuokaan järkyttävän huono ole tuon kokoisessa akselissa. Olen itse mitannut kaikki myymäni cvtechin akselit ja ovat olleet alle 0.05mm eli viiden sadasosan.
     
  6. Pekka

    Pekka Noviisi

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Eritavalla mittaamalla taitaa saada erilaisia tuloksia.

    Onko muuten kukaan koskaan tehnyt reklamaatiota noista uusista/alkuperäisistä ja mitä niihin on vastattu? Itellekin on sattunut uusi moottori jossa ei ollut tehtaan spekeissä. Tai mistään virallisesta arvostahan en tiedä, mutta esim. Race manualeissahan on annettu arvoja joiden sisällä pitäisi olla.
     
  7. challenger

    challenger challenger

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Hyvä ystävä
    Et ole ainoa Suomenniemellä, jolla on matematiikka ja mittayksiköt kateissa. Ensinnäkään satku ei ole mittayksikkö, vaan käyttönimi sadasosa millille. Siis 0,01 mm. Ei millään pahalla :)
    Minä en ala julkisesti alkuperäisiä akseleita arvostelemaan. Totean vain mitä BSM sanoi mitattuaan tämän kyseisen
    AAB 600 ETec akselin, sanoi: "ainakin 3 kertaa suorempi kuin orkkis. Ja tamän suoremmaksi ei kannata edes yrittää".
     
  8. forestapox

    forestapox A-C MC ES

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Miten tuettuna / lohkoissa kiinni nämä akselit on ollu mittauksessa? Olisko siinä näkemysero/ mittauksen ero.


    Kaikkiin lehtimäen varaosiin täysi luotto, ovat toimineet ennen ja toimivat varmasti tulevaisuudessakin.
    Olis tullu henk kohtanen bankrotti jos ei kyseistä firmaa olis olemassa.
     
  9. challenger

    challenger challenger

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    AAB mittaa akselinsa penkissä, ei lohkossa. Ja ammattimiehet tietävät syyn, jaa miten se tehdään.
    Samoin mittaa BSM, penkissä, ei lohkossa. Ja olen varma, että niin tekevät kaikki muutkin ammattilaiset.
    Tämä viimeisin puheena oleva akseli ei ole ollut mittaushetkellä ainakaan lohkossa paikallaan.
    Se siitä
    Olen saanut paljon yksityistä palautetta, ja valitettavan paljon tälläistä vedätystä ilmenee, ei vain minun kohdalla.
    Siinä vain ne rehelliset joutuvat kärsimään kauppiaiden epäluuloista kun kohtaa mihinkään ei voi luottaa.
    Minun, meidän politiikka on ollut olla sanan mittainen ja luottaa vastapuoleen. Saa nähdä jatkossa, varovaisuus kasvaa?
     
  10. Jarkki907

    Jarkki907 Active Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Taitaa valitettavasti itseänikin koskea tämä aihe.

    Challenger, saisko tänne esimerkkivideon mittailusta? Voisin sitten koneistamolla sen näyttää, missä akseli mitattiin.

    Nimim. epärehellinen, savolainen neropatti :-\
     
  11. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Tänään varsin mittailin erästä akselia, näköjään eri tulokset tulee akselin päästä mitattuna tai laakerin läheltä.
    Pto akselin päästä 0,08 ja laakerin läheltä 0,04 et puolella pieneni heitto.
    Paljonko kärsii enemmillään olla heittoa et koneen voi kasata turvallisin mielin ;D
     
  12. challenger

    challenger challenger

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Tuossa ylempänä KKKP on antanut ohjeen, mistä mitata. Akseli lukitaan laakereista mittauspenkkiin, ts se ei voi olla vapaana.
    Pajat käyttävät sellaisia pikapuristimia. Ota huomioon myös laakerin välys...
     
  13. Jarkki907

    Jarkki907 Active Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Ammattitaitoisena olen paikkaa pitänyt, ehkä jopa liiankin??? ::) .. Ensi viikolla käyn asioikseni koneistajan juttusilla.
    Mutta aika helposti nyt leimataan.... Itse kun en omista heittokelloa, saatikka pukkia akselille.
    Jos budjetti ratkaisua olisin hakenut, niin olisin ajanut vanhoilla osilla.

    Miksi Challenger et ottanut minuun yhteyttä vaikka asia on näinkin selvä? Minun tiedot olisi ainakin Moto-Seinäjoelta löytynyt ja varmaan luurista kun asian tiimoilta soiteltiinkin.
     
  14. Alijohtaja

    Alijohtaja ELANI

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Ihmettelen Teon suhtautumista tähän asiaan. Kannattaisiko asiat hoitaa asiakkaan kanssa ja selvittää koneistamolta miksi antaneet akselista tälläisen lausunnon. Cv-tech akselit on ollut suoria ja EN ole savosta.
     
  15. edge 340

    edge 340 Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Jos joka akselin käyttää eri mittaus paikassa
    niin varmaan saa eri tulokset riippuen mittaajan amattitaidosta kyseiseen operaatioon..
    Nämähän riippuu siitä miten mitataan ja mimmoisilla heittokelloilla.
    Vipuvarssi mittareilla mitattuihin en luota yhtään heittoa
    voi tulla tuplaten jos siihen on asenettu esim.väärä vipu..Ja onko mittavälineet kalibroitu.
    http://www.ka-mu.fi/index.php?id=4
     
  16. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    eräältä sepältä ohjeet näin ,kampura laitetaan pukkiin kaikista ulompien laakerien kohdalta ,ei siis limppujen viereisistä, ja mittaus tapahtuu keskimmäisistä laakereista ,siis vesipumpun kahta puolen olevista lakruista.
    Miltä tämä kuullostaa ::)
     
  17. JMH

    JMH Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    VÄÄRIN !
     
  18. TmMp

    TmMp Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    593:ssa sotkee tuollainen nyt ja hyvältä näytti. Priimaa tuotetta
    Miten pitkä on sisäänajo yleisesti näille?, riittääkö tankillinen ??
     
  19. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    Kampuraa ei tarvi ajaa sisään, männät/pytyt kyllä. Männät pytyt, kolme kertaa lämpimäksi, välillä antaa jäähtyä "kylmäksi", sitten se on valmis koitoksiin.
     
  20. Lavikka

    Lavikka Well-Known Member

    Vs: Kusettamalla hintaa alaspäin???

    En nyt iha heti uusilla laakereilla lähtis täysiä laulattaa. Tosin meneehä siin kotvanen ku jäähdytinta ilmailee nii ehkä siin alkaa olla sisääajoa iha tarpeeks
     

Suosittele tätä sivua