Lynx Commander -keskustelua.

Keskustelun 'Lynx' on aloittanut käyttäjä Fred Scuttle, 14/12/08.

  1. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    eilen tuli käytyä istumassa liikkeessä commanderin päällä istumassa. seisoen asento tuntui olevan ihan ok. takapenkkikin tuntui olevan ihan mukava istua. martta ei ollut mukana koeponnistamassa. toki se isolta tuntuu, kun vanhaan vertaa, mutta kaipa se näppärämmin kääntyy ja parempi alusta kuin tuossa vanhassa klassikossa. ja tehokkaampi.

    uudessa alustassa näytti kätevältä siipiruuvilla toimiva alustan säätö, joko kaksi päällä ajoa tai reki perässä. olikohan yksin ajo sama kuin reen kanssa, en tutkinut niin tarkkaan.
    muuten alusta näytti mukavan yksinkertaiselta, jopa rasvanippa löytyi jostain kohtaa. iskarit kuulemma kertakäyttöiset, ei huollettavat.

    onkohan noissa nyt muuta ongelmaa kuin tuo laatikko ja vetoakseli? lukenut tätä topiccia läpitte ja muuta isompaa noissa ei vissiin tunnu olevan?

    toinen vaihtoehto voisi olla 49 ranger, mutta tosiaan pitää kantaa 2 aikuista ihmistä ja toisinaan hieman puuhommiakin satunnaisesti sekä paikallista reittiajoa. 49 voisi toki olla hieman ketterämpi kapeamman telan puolesta vai osaako joku vertailla noita keskenään suoraan? painoahan noissa on kuitenkin enemmän kuin vanhassa viisysissä.

    jos kyytiläistä ajattelee, niin onko commander käytännössä moottoripyörien gold wing ja 49 pan European?

    komea pelihän tuo on ja nelitahti olisi oma mukavuutensa käytössä. kakstahti taas olisi tehokas, mutta siinä alkaa sitten se huolto maksamaan, kun kympin välein tekee parin tonnin koneremontin. tai mitä lie maksaa, jos ei itte pysty kaikkea tekemään..
     
  2. killer-wo

    killer-wo Forest Fox -01 Summit Expert

    Eilen otin commanderista laatikon irti. Oli helppo homma. Ennen laatikon avausta lämmittelin kuoren saumakohdan kuumailmapuhaltimella ja Sievertilla. Kannen aukaisu oli myös helppo kun laittoi muutaman puukon saumaan ja mattopuukolla veti liiman poikki. Laatikossa on standardi laakerit ja stefat. 1 kpl 6304 laakeri, 7 kpl 6305 laakeri, 2 kpl 6012 laakeri. Stefat ovat kokoa 80x60x8 vetoakseli, ensiöakseli/variaatori akseli 25x47x7, vaihteen valitsimen stefa 18x30x7. Ensiöakseli kustantaa n 190e. Laakerit n 150e ja stefat 30e.
    Eli ei tuo laatikko remontti mikään valtava kustannus ole jos työkalut pysyy jollain lailla kädessä. Työ ei vaadi erikoistyökaluja.
     

    Lisätyt liitteet:

  3. vuorikelkkailija

    vuorikelkkailija Well-Known Member

    Mulla on ny 4 commanderi ajossa. Kaikki moottorimallit kokeiltu 600sdi, 600 e-tec ja 800 etec. Nyt on 900 ace. 600 sdi oli rgc alusta ja etecissä pps ja ny on easy ride. Tämä commanderi on semmonen yleikelkka eli se käy kaikkeen hommaan. En väitä, että se on paras missään hommassa esim. Ketterin mettässä, pääsevin pehmeässä jne. No ehkä edellinen malli 800 touratec sähkö alustalla oli huippu ajettava kaksi päällä. Yksi alustanpyörä on hajonnut muita ongelmia ei ole ollut. Nykyinen 900 ace moottori on ylivoimaisesti mielyttävin näistä malleista. Alustasta on vaikea vielä sanoa mitään ku tuota lunta ei ole liikaa. Hiljaisenpi alusta huomattavasti kuin mitä rgc tai pps, mutta ei reitillä niin mukava kuin pps oli.
     
    FFoxi tykkää tästä.
  4. ruiseri

    ruiseri Voiko kelkassa olla liikaa varusteita?

    PPS:n jatkoperä on vähän heikko kohta, Easyridessa se on erilainen enkä siitä tiedä sen enempää.

    Olisikohan ollut -16 tai -17 kun sitä jatkoperää vahvistettiin tekemällä se paksumpiseinäisestä putkesta mutta malli silti sama kuin ennenkin.

    Omista vehkeistä (1x 1200GT ja 1x 800 Commander) on pultit katkenneet sisään 2 kertaa (perä menee linkkuun ja ajot loppuu siihen) ja kerran koko putkihässäkkä katkennut. Omin silmin olen nähnyt kaksi muuta kasaan hitsattua 800:n jatkoperää, muistakin kuullut huhuja, mutta ne on hevosmiesten tietotoimistolta peräisin.

    Sen jälkeen kun hitsasin perään vahvikkeet niin ei ole porsinut enää. Kuvia löytyy tästä topikista joku sivu taakepäin.

    Vaihteiston poorit lähti tiehensä, mutta se oli huollon puutetta eli kelkkaa ei voi syyttää siitä. Kuvat niinikään tässä topikissa.

    Koneremppa kympin välein ei ole sentään kahta tonnia. En ehtinyt itse alkaa tekemään joten teetin marmorilla just ennen joulua 2018. Loppulasku 1800e mutta siinä oli mukana myöskausihuolto, iskarihuollot, kytkimen jousi, moottorin petikumin vaihto, puslien vaihtoja, stefaa yms pikkusälää, kaikki osineen & töineen.
     
    Viimeksi muokattu: 12/1/19
    Fudge tykkää tästä.
  5. Polman

    Polman Lynx Rave RE 850 2024

    Onko kellään jo kokemuksia 2019 800 Commandereista. Kuinka näissä 800:ssa kestää hihnat?
     
  6. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    Kysytäänpä taas tyhmiä..

    Jos ottaa tulevaisuuteen varauksen vinssiä varten niin silloin pitää valita eteen ja taakse lisäpuskuri. Eteen näkee kyllä kuvista miten se tulee ja toki suojaahan se.

    Mutta miten se taakse tulee kiinni ja mihin? Kuvia ei löydy mistään.

    Tuleeko se sen oranssin alkuperäisen takapuskurin alle johonkin ja runkoon kiinni? Kuvia kenelläkään?

    Ja saako siitä sitten paremmin perän ilmaan sillä perinteisellä nostimella? Roiskeläppä kuitenkin on aika pitkä, niin tuleeko sen kanssa ongelmia muuten. Painuu mutkalle kokonaan?

    Ja tuo vinssihomma. Jos ostaa joskus alkuperäisen, niin mahtuu johonkin sille suunniteltuun paikkaan kelkassa?

    Muuta mietittävää vinssiä ajatellen?

    Yleensä en ole lopullisesti kiinni jäänyt vielä koskaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Etenkin jos tuosta tulee pitempiaikainen ystävyyssuhde..

    Harkinnassa vielä ko kapistus vanhuksen seuraajaksi, martta kyllä jo sanoi että aikoo kyytiin tulla jos se pihalle ilmestyy...o_O
     
  7. ruiseri

    ruiseri Voiko kelkassa olla liikaa varusteita?

    Mulla on vuosikaudet (kahdessa eri kelkassa) kulkenut vinssi penkin alla. Se ei ole https://www.brppac.fi/brp-860200992.html vaan pikemminkin https://www.brppac.fi/vinssisarja.html, vaikka ei se aivan täsmälleen samannäköinen olekaan vaan siinä on vielä nostokahva päällä.

    Tuo mikä minulla on ei vaadi taakse mitään erikoista, vaan se tulee vakiovetokoukkuun "roikkumaan", oikenee toki siitä kun on veto päällä. Eteen tarvitsee sen puskurin, johon tulee sokkatapilla kiinni. Tuo ensimmäinen linkki vie yli 1000kg:n vinssiin ja mulla on mielestäni 630 tai 680kg. Joskus on ollut pikkusen liian vähän voimaa, mutta olen sitten käyttänyt taittopyörää jolla voima (ja välinerikon todennäköisyys...) tuplautuu.

    Vinssisarjan mukana tuli pieni "kynsilevy" joka tulee takapenkin alla olevan lokeron pohjaan. Siinä vinssi istuu hievahtamatta paikoillaan oli millainen patikko hyvänsä.

    Vähän kahden vaiheilla että suosittelenko vinssiä vai en. On siitä kyllä monesti ollut iso apu, joskus lähes korvaamaton, mutta on se kyllä myös kallis ja painava. Toisekseen sitä myötä kun on oppinut ajamaan paremmin (ja irrottamaan jumittuneen kelkan paremmin) niin vinssin tarve on merkittävästi vähentynyt. Ehkä harkitsisin vinssin tilalle ennemmin strapullia (googlaa itse) vaikka siinä ei niin paljon vetoa olekaan ja/tai kelkkatunkkia (https://highliftjack.com/, https://powderjack.com/, http://www.thesnowjack.com/). Nopeampia käyttää, kevyempiä ja halvempia ja varsinkin nuo tunkit useimpiin jumeihin paljon toimivampi ratkaisu kuin vinssi.

    Eniwei, jos vinssin ostat niin sen kertakirpaisun jälkeen tuskin kaduttaa.
     
  8. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    No joo. Liinat ei paljon maksa ja tonnin vetää helposti. Niillä vetänyt joskus tuota vanhusta kyytiin kun matto sutinu vaan tyhjää kesällä.

    Eli vain eteen tarvitsee periaatteessa sen puskurin varalta jos siitä kiskoo.

    Ja liinat ei paljon paina penkin alla eikä tilaa vie kovin paljon. Toki vinssiin mahtuu vetonarua reilusti pitemmälle. Molempien parempi.
     
  9. ruiseri

    ruiseri Voiko kelkassa olla liikaa varusteita?

    Vinssiin menee 15m ja strapulli (siis läpivetävä liina) on kai yleensä 10m, eli ei se ero niin kauhea ole. Vinssinkin kanssa oon tarvinnut jatkonarua moneen kertaan...

    Ei se puskuri itse asiassa edessäkään aivan pakollinen ole. Voihan sitä laittaa liinan tukivarren ympäri ja vinssin sokka liinan silmukasta läpi. Yhtä hyvin se vetää, on vaan vähän enempi säätämistä.

    Mulla on pari kolmemetristä 30mm nostoliinaa päätysilmukoilla aina matkassa. Sopivat hinaamiseen, puun ympäri vinssausliinaksi jne. Ei paina mitään eikä vie tilaakaan.
     
    Viimeksi muokattu: 16/1/19
  10. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    Ja liinoja voi yhdistää keskenään niin pituutta tulee helposti lisää. Eli etupuskuri pitää olla listalla alustavasti. Varalta.
     
  11. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    Kelkka tilattu. Katsotaan miten käy. Mielipiteitä kyselty sieltä ja täältä. Ehkä Nallellakin osuutensa asiaan. Katsotaan miten käy. :p

    Listalla ainakin alustavasti panssarit eteen ja laatikon alle, peilit, puskuri ja moottorin lämmitin. Eiköhän noilla alkuun pääse. Jos ei jotain unohtunut.
     
  12. Jömöersa

    Jömöersa New Member

    Minulla on vinssi kiinni, tuossa aiemmin mainitussa lisätakapuskurissa. Ei vie tilaa ja on helppo
    irrottaa ja siirtää tarvittaessa eteen. Ei kyllä ole tarvinnut kertaakaan irrottaa, sillä taaksepäin kun vetää
    niin saa heti kerralla kiitorataa. Kelkka on Commanderia hivenen raskaampi Ranger 69.Mutta samanlaiselta
    vaikuttaa lisäpuskuri kuin Commanderissakin.

    Vinssihommissa tietenkin on lokipyörä hyvänä apuna, mutta jos oikein on pahasti kiinni, niin kyllä
    kannattaa vetää vaijeria mahdollisimman paljon ulos. Esim. kauimmaiseen puuhun. Halkaisija pienenee,
    niin momentti vinsissä pienenee myös.
     
  13. vinski

    vinski Ski-Doo Summit 850 X -20

    Itsestäni taisi nyt myös tulla commanderin omistaja. Eilen tein kaupan 2017 mallisesta 800r commanderista. Saas nähdä millainen on nykyiseen widetrakkiin verrattuna joka lähtee vaihdossa
     
  14. petes88

    petes88 Well-Known Member

    No widetrakilla ajaneena uskoisin ettei ainakhan kovin pahasti menny vituiksi ku commanderiin vaihoit:D
     
    T-Cat tykkää tästä.
  15. vinski

    vinski Ski-Doo Summit 850 X -20

    Onkos näissä kuinka kauan ollut penkinlämmitin kun ainakin tuossa yksilössä on?

    Ens viikon lopulla pitäisi noutaa kelkka ja suunnata Kuusamoon viikoksi testaamaan sitä.
     
  16. XX-xenon

    XX-xenon Well-Known Member

    huomenna pääsee hakemaan omaa. muutama päivä meni ennen ku saivat kaikki varusteet löydettyä pitkin maata. saa nähdä kauanko menee sisäänajossa. ei viitti ekoilla reissuilla heti tukkirekeä perään laittaa, nätimmin alussa. kait. onneksi viikon loma tulossa, kunhan nuo pakkaset hieman rauhoittuis..
     
  17. ruiseri

    ruiseri Voiko kelkassa olla liikaa varusteita?

    On niitä jonkun vuoden ollut. 2014 ei vielä ainakaan ollut, eli itse ajelen kovilla pakkasilla pyrstö kylmänä. :mad:

    Kun Widetrackin LÄHTEMISESTÄ oli puhetta, niin voin sanoa että 800 Commander ainakin LÄHTEE kun Widetrackiin vertaa! :D
     
  18. vinski

    vinski Ski-Doo Summit 850 X -20

    Juu, no onhan tohon isolohkoon jo tottunut, kun pari 800cc polarista ollut ja nyt tuo 850 summitti :)
     
  19. vinski

    vinski Ski-Doo Summit 850 X -20

    Tuo penkin lämmitin näyttää tulleen-18 malliin? Tuo mulle tuleva kelkka on rekisteröity keväällä-17 mutta siinä on tuo penkin lämppäri ja väri + teipit on samat kun-18 malleissa
     
  20. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Ollu varmaankin tehtaan esittelylaite. Katoppa omistajahistoria, onko BRP Finland eka rekisteriin merkitty omistaja.
     

Suosittele tätä sivua