Yamaha Sidewinder xtx 141" le (2017)

Keskustelun 'Arvostelut' on aloittanut käyttäjä Kamppi, 2/1/21.

  1. Kamppi

    Kamppi Well-Known Member

    Merkki ja malli:
    Yamaha Sidewinder xtx 141" le

    Omat kokemukset:
    Tähän malliin verrokkina Sr Viper 141" se jolla ajoin noin 7800km. Pitkään pohdin tuon yksilön piristämistä. Tavoitteena kun oli hiukan puhdikkaampi kulkine. Sitten juolahti ajatus sekaantumisesta winderiin. Kyseinen yksilö löytyi sitte roista. Ennakko tutkimuksen mukaan entiset iskarit olisivat tähän sopineet. Todellisuus olikin sitten toinen. Esimerkiksi keulalle eivät Fox 2.0 versioni käyneetkään. Winderin raideväli olikin kapeempi. Myös alustan kepit joutu hiukan muuttamaan.
    Nyt päässyt enempi keräämään kokemuksia winderistä. Tässä on todettava jotta se on selkeesti painavampi. Vaikka tehoja on speksien mukaan selkeesti enempi niin painoero on ajossa havaittavissa. Erityisesti kovassa patikossa viperi oli parempi viedä. Viperi meni keveemmin vaikka teho ero kohtuu iso. Tunnustettava on toki tuo tehon käytettävyys. Mikäli pitoja on alustassa riittävästi on sillä makia ajella.
    Ajo-ominaisuudet on aika lähellä ex viperin kanssa alustan ollessa eres kohtuullinen. Mutta täyttä luottoa alustan ominaisuuksiin ei ole vielä. Suksina vielä alkuperäiset joilla ohjaus on mielestäni kohtuullisen kevyt. Mitään kummallista vikurointia tms ei ole ilmaantunut, alustana ollut kovaa, irtolumista reittiä ja puoliksi avattua uraa. Suksilla tuntuu olevan ominaista hiukan noustaa kärkiä pystyyn pehmeessä. Saatan bladeja kokeilla, siis ehkä.

    Penkki ja ajoasento:
    Penkki on malliltaan hiukan korkeempi kuin edeltäjässä. Se on myös varustettu lämmittimellä. Vielä en ole sitä käyttänyt koska kylmäfiilistä ei ole tuntunut. Kelkassa istuu kohtuu ryhdikkäästi kuten viperissa ja uskoisin pidemmätkin ajopäivät sujuvan ilman suurempia tympääntymisiä. Viime talvena penkinpäällinen irtosi takaosasta useasti. Joten sitä pitänee hiukan seurata kun yrittänyt kiinnitystä korjata.

    Moottori ja voimansiirto:
    Kuten odottaa saattaa kone on melko värinätön. Oikeestaan mitään ylimääräistä siinä ei ole ollut. Eniten harmia ollut öljyvuodoissa jotka olivat kastelleet vaimentajan alla olleet materiaalit. Lähes heti laiteen saatuani kytkimelle ja variaattorille tuli toinen setup. Siten toimivuuteen vielä ei niin kommenttia voi antaa. Yhtään remmiä en ole vielä hajottanu... Kuljettajaan kohdistuva/kantautuva melu on vähäisempi kuin viperis. Toki käytän valettuja tulppia mutta ero on selkeä.

    Kulutus:
    Sen mitä päissään laskeskellut on kulutus ollut 18-21l/100km:lla. Tokikin ajot olleet vain reitti ja uralla turrailua. Hiukan on muistettava kairoissa kierrellessä polttoaineen riittävyys. Mutta tuokin vielä seurannassa ja tarvittaessa lisäsäiliö mukaan. Esim ei taitaisi päästä tankillisella Sallasta Tulppioon..

    Laatu ym seikat:
    Erityisesti hyvä muutos tähän malliin on kuomun helppo irroitus. Siihen ei mene kuin 25s ja kuomu on irti. Muutenkin katteiden sopivuus on siistimpi kuin ex viperis. Valoista tuola topikissa jo tuumailin. Saisivat olla paremmat jos kerran ledeihin valmistaja siirtyi. Mittaristo on käsittääkseni sama kuin viperissa. Noh, softa varmaan eri. Sitä pystyy lisähinnasta päivittämään jolloin informaatiota on enempi tarjolla.

    Tehtyjä muutoksia:
    Telaston iskarit vaihdettu ja simmitetty. Vaimentimiin hiukan jäykemmät jouset, olivat edellisen kelkan jäljiltä joka oli keveämpi. Kytkimen painovarsien setup muutettu, variaattorille heliksi ja jousi. Liut vaihdettu uusiin, alla olleet dupont liut vinkui todella voimakkaasti. Etupukin ala-akseli vaihdettu alumiinisesta teräksiseen.

    Kokonaisarviointi:
    Hiukan kertyneen kokemuksen perusteella alkanu tuntumaan jotta ex sr viper oli parempi. Vaikka tehossa se häviää niin on kuitenkin keveämpi viedä patikkoisella reitillä/uralla. Mikäli puhtaasti reissukelkan pitäisi valita niin viperin ottaisin, suurempi tankki, pienempi kulutus, toiminta säde pidempi, ei kerää lumimassaa telatunneliin. Mutta, en winderiä huonoksi tuomitte. Voiman luonne upea kunhan pitoja vain tarjolla, kiihtyvyys siten myös kohillaan. Winderin painon kyllä tuola patikos huomaa, mikäli tasaisempaa niin asia muuttuu täysin.
    Nyt en toki voi ottaa kantaa puhtaasti umpisen ominaisuuksiin. Siihen kun ei ole mahdollisuuksia sekä itsellä ajoista 95% reittikruisailua ja 5% harvinaista herkkua reitin avausta entisen pohjalle.
    Kuljettajaan kohdistuva melu vähäisempi kuin viperis. Sävyä voi luonnehtia pehmeeksi, ei ole terävä.

    Varusteet kelkan ostohetkellä:
    - Täyskokoinen pohjapanssari
    - "Mettäpuskuri"
    - Isohko takalaatikko (ei ollu kanisteria) (poistettu)
    - Puutteena originaali takalaukun puuttuminen (harmi)
    - Uusi tela

    (Jatkan kun tulee lisää mieleen)
    (Päivitetty melun osuudelta)
     
    Viimeksi muokattu: 20/1/21
    Mickelson, Makestain ja FFoxi tykkäävät tästä.
  2. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Itse Viperin ja SW:n molempia omistaneena, lisäisin listaan eroina SW:n hiljaisuus ja jos vaihtoehtona olisi SW vs. Viper samalla äänitasolla olisi valintani Viper ja syynä toimintasäde: Tankin koko+ 1-2l pienempi kulutus, tosin tankkasin nykyiseen SW:hen enemmän kuin bensan loppuneeseen sammuneeseen Viperiin :D, toinen SW sammui tankille ja 32l meni tankkiin...
    Viperissä tietyllä nopeudella äänitaso oli kova.
    Oma mielipide taas samoilla iskareilla 137" malleista jotka oli muuten identtisiä SW vie patikossa vähemmän kuskin voimia jos ns. ajellaan ja sitten jos homma kääntyy ajamiseksi kääntyy tilanne Viperin eduksi koska nopeassa vauhdissa Viper ei enää kisko niin pahasti kuin SW aloittaa sen kiskomisen laittomien nopeuksien yläpuolella :D ja Viper raastaa voimia siellä alkurähinöissä.

    Eikös 141:ssä telastossa etupukissa ainakin ollut eroja Viper vs. SW.
     
  3. Kamppi

    Kamppi Well-Known Member

    Mun keissis etupukin iskari viperis oli noin 10mm lyhyempi, myös iskupituus. Ajoin kuitenkin viperis olleella lyhyemmällä iskarilla yhen lomareissun tuon winderin alla. Pelas mielestäni ihan kohtuullisesti. Joutu kiristään säätöä kohtuullisesti. Tällä hetkellä iskari on muutettu noin 315mm pitkäksi. En huomannu mitata ennen asennusta.
    Liekö jossakin viper vuosimallista lähtien etupukin iskaris myös tuon 315mm pituinen. Saatan olla vääräskin..
    Asiasta toiseen.. tuli koeistuttua 146" viperi roissa eilen. Sepä tuntui vielä ryhdikkäämmältä, korkeempi hiukan.. vai olikohan vain fiilis :D.
     
    Viimeksi muokattu: 5/1/21
  4. Kamppi

    Kamppi Well-Known Member

    Hiukan kommenttia nyt vois lisätä. Viimeisellä ajolla alla oli bladet. Rautoina paljon ajetut totaltekit, elikkä kuluneet. Ajotuntuma hiukan raskaampi kuin originaaleis. Kuitenkaan ei liian raskaat mun mielestä. Käytös pakkase kivettamalla reitillä ihan ok, hiukan pyrki seuraamaan vanhaa jälkeä, irtolumisella parempi kuin originaali. Moottorijarrun hyväksi käytössä en huomannu tuikkimis ominaisuutta kuten jotkut on maininnut. Ummessa, sen mitä ajoin laavulle, suksi ei pyrkiny pystyyn kuten originaali teki. Vaimennuskumina satulas hiukan modattu viperissa käytettävä.
     
  5. Kamppi

    Kamppi Well-Known Member

    DoDiin... Tämä winderi tuli myytyä. Mutta, ihan ok muistot ja fiilikset siitä jäi mieleen. Tunnustettava jotta se oli meikäläiselle liian kovakulkuinen. Nopeus karkas niin hiton helposti todella suureksi. Siinei rajoitukset tuntunu miltään, siis 60km/h. Kotopuolen peltosuorilla tuli huilattua väliin ...jääköön kertomatta. Hyvinhä se meni kohtuu tasaisella, mutta täälä syntyvä patikko oli myrkkyä, urat kapeita ja väliin mutkaisia. Kova liikenne patikoitti urat päiväs. Toki esim pohjoisen harvaan liikennöidyillä reiteillä/urilla sillä oli nautinto kruisailla. Vielä tunnustan jotta sr viperi oli hauskempi, se vaan oli keveämpi viedä patikos.
    Vähän sekava kirjoitus... Mutta aika näyttää tuleeko muuta, ehkä x-trim... Taikka sitten ihan perinteinen Esla...sillä sais pyörätielläkin kaahata eikä liene rajoituksia :D
     
  6. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Joo näin se vaan on että Viper terävyytensä ja keveytensä ansiosta on hauskempi viedä mutka/pattipätkällä, voin myös sanoa suoraan että 95% omista ajoista Viperin tehot on sopivammat, siihen kun ois saanut sen Sidewinderin hiljaisuuden niin ihan täydellinen paketti, nimittäin juuri tuollainen Apexmäinen herraskaisuus sai minut ostamaan SW:n, nyt kun ajot on rauhallisempia niin en silleen ikävöi itse enää Viperin perään paitsi pahkan lisääntyessä ja kakstahdin hajun voimistuessa :D. 137" Viper Totaltekeillä oli sellainen laite että piti kattoa peiliin jos ei vauhdissa pysynyt muiden mukana :D.
     
    Vesukka, bavo ja Kamppi tykkäävät tästä.

Suosittele tätä sivua