Re: Levi, Ylläs ?? Leville 22 tai 23 päivä joulunviettoon. Saattaa myös uv siellä vierähtää. Kelkka tietenki mukana
Re: Ne vähemmän hyvät uutiset Ylläksen latuhoitajan päiväkirjasta: HOX!!! Aurinkotuvalta Iso-Ylläksen hiihtokeskukseen on reitillä putki pystyssä. Joku on kaivanut kesän aikana viemäröintejä kelkkareitille ja n.20cm korkea putki on pystyssä keskellä reittiä! Paikka merkataan tänään punaisilla aurausviitoilla. Että silleen kaivellaan ylläksellä.
Re: Ne vähemmän hyvät uutiset Kysessä on palstalainen. Juuri satuin soittelemaan ja kovasti oli näreissään uutisoinnin tavasta. Ilmeisetikin luut ehjänä, mut olkapäästä kaikki muu lääkäreiden mukaan sitten entistä kauraa. Pahimmassa tapauksessa ammatin vaihto edessä. Tapahtuma hetkellä oli alkanut jo ilta hämärtää, eikä kyseinen sulkuventtiili ollut valokeilassa erottunut. Onneksi paikalle oli sattunut pari murtomaahiihtäjää jotka olivat hälyttäneet apua ja antaneet ensiavun. Reittiä oli lanailtu, mutta tuo slku oli jätetty merkkamatta. Ainahan voidaan jossitella, mutta eiköhän tuon sulun paikka olisi ollut jossain muualla kuin keskellä kelkkareittiä?
Re: Levi, Ylläs ?? Ikävästi käyny kun on siihen ajanu :-\, mutta toivotaan että nyt tajutaan edes merkata se kunnolla.
Re: Levi, Ylläs ?? On sitä taas saanut oottaa! Keskiviikko illalla hotelli Kolariin yhden kaverin kanssa. Mukana mulla Lynx Rave 600Sdi 08 ja kaverilla Lynx N-duro 06. Ajellaan muutama päivä, kokeillaan pääseekö Muonioon olokselle mutteriravintolaan syömään pitsaa, suosittelen. Ps. Ois kiva jos osais laittaa noita keltasia naamankuvia tähän, laittasin 15 kpl noita jossa näkyy kaikki hampaat.
Re: Levi, Ylläs ?? viikolla 7 ollaan levin maisemissa (joku lumirakka2 vai mikälie olikaan) .. kuiteski sielä rakkavaarantiellä ... ketä muita tulossa ? ajoseuraa .. ????? saa soitella 0503223578(Aleksi) sitten siihen aikaan
Re: Levi, Ylläs ?? No hitto, niin on saanut! Mistä oot saatu jo Raven allesi? Mulle on nyt luvattu että Lyne on keskiviikkona Kittilässä ...sais olla, sillä koko reissu perustuu sen kelkan hakuun. :-\
Re: Levi, Ylläs ?? Itekki tulee taas mentyä Kolari/Ylläs -suuntaan mökkeileen kuvan maisemiin, niin kuin kolmena aikaisempanaki viikonloppuna. Kilometrejäki on kertynyt jo tähän mennessä 450 Lumia löytyy kyllä jäitä ei niinkään mutta ainaki jänkkiä löytyy ajamiseen ja mettäteilläki voi ajaa, kunhan tietää ettei niitä olla auraamassa talvella.
Re: Levi, Ylläs ?? Juu eipä näytä.....lunta on vähintäänkin riittävästi jota saadaan pöllyyttää ;D ;D Täältä E-pohjanmaalta ollaan tulossa 12-hengen rytmiryhmällä 15-21.12 Leville kelkuttelemaan...ja tuota päivää odotetaan, kuin pikkulapsi joulupukkia aattoiltana
Re: Levi, Ylläs ?? Levilleppä hyvinkin. Viikonpäästä ollaan jo matkalla, sinne jääpi auto ja kelkat talveksi, sitten lopputalvi meneekin matkaten finskin sinisin siivin Laskeskelin että yhteensä n.14vk pitäisi majailla Levin suunnalla!
Re: Levi, Ylläs ?? Rahalla saa ja hevosella pääsee Kyllä kun itselläkin olisi mahdollisuus, niin sitähän vaikka asuisi pohjosessa koko kelkkakauden ajan, mutta ku ei
Re: Levi, Ylläs ?? ;Dkyllä ny hymyilyttää kun pääsee aamulla tarttaan leville päin ,tietenkin kelkkojen kanssa. lunta on tällä hetkellä n.45-50cm ei pöllömpää. ei muuta kuin pöllyttelemään
Re: Levi, Ylläs ?? Huomenna pelloon, sieltä sitte mahollisesti ylläkselle ja leville...jos näkkyy liikenteessä tnt ja -06switsu, saapi tulla morjestaa
Re: Levi, Ylläs ?? Enemmänkin... ;D tuolla sademäärällähän silloon on 70cm lunta jos ei enempikin... 8)
Re: Levi, Ylläs ?? Ai säkin oot "hereillä" 10 aamua jäljellä.....oi ja voi...nooh se menee nopiaan, kun kasailee kaikkea extraa skippaduuhun ja käy välissä työmaallakin...