Ahokylässäpä hyvinkin, lähellä "valtakuntien" rajaa, jordaanin toisella elikkäs savon puolella oli kyllä käyty ahkerasti kääntyilemässä ,voi vissiin olettaa että salahmilta on mutterinmajalle ajettu ja siitä vielä pyhännälle päin. Onkos salahmilta vielä sitä reittiä suoraan kiuruvedelle kulkematta vieremän kautta?? Puolivälin baarissa puhelivat että sillan tarve on kyllä huomattu mutta en tiiä millon ja kenen toimesta se johtaa rakentamiseen asti,täytynee etsiä mutkaperä reitti että pääsee harjuille hummailemaan ja mutterille makkaran käristykseen 8)
Salahmilla on ongelmia lupien kanssa. Vieremäläisethän sitä yrittävät pienellä porukalla hoitaa. Toivotaan, että ura vielä aukeaa.
Itsekin luin tuosta Kiuruveden tapauksesta lehdestä ja ei voi kyllä kun ihmetellä tekijöiden motiivia. Toivottavasti tekijät jäävät kiinni, niin ei muiden kelkkailijoiden maine niin paljoa kärsi. Kiuruvedellä on sen verran kelkkailijoita, ettei luulisi tuollaisia tapauksia sinne haluttavan.. Ottaen huomioon, miten suppeaksi jo muutenkin tehdään kelkkailun harrastus, kun reittejä ei tahdo saada enää mihinkään. Jos olisin maanomistaja, lukisin tuollaisen jutun ja sen jälkeen kysyttäs, että miten olis kelkkareitti sinun maille, en kahta kertaa miettis ajettasko vai ei.
Eilen ajelin ko järvellä pari tuntia tapahtuneen jälkeen. Partio siellä oli paikalla ja kyselivät havaintoja ko asiasta. Olisi ihan toivottavaa, että ko vajaaälyiset jäisivät kiinni ja pääsisivät vastaamaan teoistaan ( siis ne kaksi? kelkkailijaa, jotka listivät sen elukan ). Ei ole noiden maanomistaja lupien kanssa liian helppoa muutenkaan. Olli tuli meitä vastaan siinä tulipaikan kohdalla ja mulla punainen kelkka, kaverilla tummansininen. Ei nähty muuta kuin kolme pilkkijää auton luona, ajoimme suoraan reittiä pitkin järven yli. On varmaan toisia kelkkoja ollu ennen meitä jo liikenteessä, olimme n.klo13 lupiksella. ???
Tuossa juttu saukon yliajosta - http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/kelkkailijat-ajoivat-saukon-hengilt%C3%A4/330896 Kyllä keljuttaa lukea tuollaisia uutisia.
On kyllä uskomaton homma, että osaa sattua kelit tammikuulle! Kuukauden ajan ripotteli lunta edes kohtalaiselle tasolle kelkkailua ajatellen, niin ne sitten suli kahdessa päivässä pois!
No jäätyypähän vedet kunnolla kun jäällä oleva avovesi saa niskaasa sen yli -10 pakkasta ja vaikka en nyt juuri oo paikkakunnalla niin siellähän sataa uutisten mukaan jo uusia lumia ja lisää tulee kunhan ehtii
Tämän tekstarin laittaja saanut vähäks aikaa mielenrauhan, kun jäälle vettä tuli. Iisalmen Sanomat 14.1 : Ajoit mitenpäin tai missä tahansa, niin jollain kiristää pantaa :
no jo on murheet jollakin ;D "ei ole bensa ilmaista" .. no ei ole turhanpäiväisten viestien lähettäminenkään ilmaista tekstaripalstoille
WAU, olen rikas kun omistan kelkan No niinpähän se tuntuu olevan, että jos omistat 5-sarjan Bemarin, joka näyttää kalliilta, mutta maksaa todellisuudessa alle 10 k€ ja omistat 2 k€ kelkan, "jolla on varaa ajaa vain rikkaiden" niin sinut leimataan ökyrikkaaksi. Jos taas omistat uudehkon 30 k€ arvoisen Toyota Avensiksen ja kotona on 2 k€ arvoinen taulu-TV, muttet kuitenkaan omista kelkkaa niin olet tavallinen köyhä tallaaja. Kaikki on suhteellista : Back to business ettei menisi ihan offtopiciksi. Miten pohjoiseen pitää mennä että pääsee kelkalla reitille ajamaan? Eikö Iidenissäkään lunta enää ole?
On kai siellä lunta. Tuskin tuo kovaksi tamppautunut reitti on pahemmin sulanut. Muutama sentti tuli lissää tännään ja pakkasta on nyt 5 astetta, vaan eipä nuilla vielä kuuhun mennä.
Eilen kävin lääkärillä puutuvien käsien ja selkä vaivojen vuoksi. (kaaduin suksilla kk sitten) Tänään lekuri sitten ilmoitti, että selästä löyty murtuma. Saapas nähdä miten käy talven kelkkailujen. :'(
ai perskuta :-\ .. parantelehan hyvin ennenkuin hyppäät kelkan sarviin voi muuten tulla pitkäkin pipi viel jos tonne patikkoon lähtee selkäsairaana
Käväsin kääntymässä Sonkajärvellä. Kyllähän tuolla lätkytti menemään, mutta lisää lunta hutaa kovasti. Makia on kyllä se uus pätkä kun vaan sais lissää evästä taivaalta. Hyviä hyppyjäki on useempia Oliko kukaan foorumilainen, joka tuli vastaan sonkajärvellä vailla seittemän?
Kenellä palo kelekka sannoo HEP? Kuulin jottai juttua, että oli palanu iisalmessa joku uuven karhee pailakka. En oo itte nähny, kun palloilen oulussa, eikä tietoa sen enempää, mutta niin oli kuulemma käynyt.. Onko nyt reitit missä kunnossa, kun tais sitä lunta puotella ihan hyvin sinne?