Vs: Joensuun ympäristö Heitän muutamia ajatuksia täältä etelästä, ei herneitä kellekkään Alueelliset erot Pohjois-Karjalan alueella on isoja niin kelkkaurien tasossa kuin tavassa tehdä asioita. Jo silloin kun vry perustettiin huomasi, että osassa aluetta kuntapäättäjät, kerhot ja kelkkailijat jäivät odottamaan valmiita kelkkauria. Esim. Keski-Karjalan alueella tehtiin tavoitteet ja etsittiin henkilöt, jotka luvittivat nykyiset urat kunnittain. Nyt kuluneen kymmenen vuoden aikana olemme kerhon talkoolaisten avustuksella pyrkineet pitämään urat kunnossa ja uusineet sopimuksia sitä mukaa kun tulee muutoksia. Kiteen ympäristössä on myös haettu aktiivisesti eli puoli pakolla myös yritykset mukaan. Yritykset ovat osallistuneet rahallisesti tai itse vesuria heiluttaen urilla tai muuten tukien....kun urasto on ollut kunnossa on kelkkailusta syntynyt tuote, jota markkinoidaan aktiivisesti. Näin saadaan lisää kelkkailijoita alueelle, joka mahdollistaa alueen jatkokehittymisen.... -Tuntuu että Ylä-Karjalassa odotetaan edelleen, mutta nyt sinne on perustettu kaksi hanketta: Pielisen Karjalan Reitistöjen Uudet Urat -hanke, Saramo-Kuhmo -kelkkauran rakentamishanke Sa-Ku ura. En tiedä missä vaiheessa ovat. -Jos Kolilla tuntuu olevan noin paljon rahaa liikenteessä, niin miksi alueen urasto ei ole kehittynyt tai siirtynyt maille? Eikös siellä toimi mm. PKO, jolla pitäisi olla rahaa sijoittaa uriin. Pientä on Kolin kehittyminen verrattuna lapin keskuksiin, valitettavasti. -VRY:n uralupatuotto menee suurimmaksi osaksi talvihoitoon. Alueellinen uralupatuotto hyvin erilaista, miksi Ylä-Karjalasta ei tule uralupatuottoa samassa suhteessa kuin muilta alueilta. Valvontaa tuonne ainakin useampi jo kaipasi. Täällä etelässä ei kannata kokeilla onneaan, valvontaa on nimittäin riittävästi. - Tulevaisuuden kannalta olisi erittäin tärkeää saada uusi maastoliikennelaki voimaan, jolloin pystyisimme turvaamaan nykyisen uraston ja kehittämään urapuutteita.
Vs: Joensuun ympäristö Viime talvi oli hieno kelkkailun kannalta . Talvesta jäi mieleen muutama juttu. Keskustelun taso parani merkittävästi tällä foorumilla P-K alueen kelkkailussa. Kiitos jokaiselle kirjoittajalle ja lukialle. Joskus tuli kuva että tampparikin menee keskustelun mukaan. Tuupovaaran tapahtuma Tenhon puhe avasi mukavasti sitä käytettyjen rahojen suuntaa ja suuruutta. Puhe olisi kaivannut jatkopuhujia tai ainakin jokaisen kelkkakerhon pj esittelyt. Tämmöisessä tilaisuudessa olisi kelkkailijan sitten helppo nykästä hihasta ja jutella. Vry:n tarvitsisi mielestäni tehdä jatkossa tiedotus toimintaa enemmän, kertoa avoimesti raha asiat, suuunitelma yms. vaikkapa omilla sivuilla taikka täällä. Kelkkakerhotkin voisivat kertoa enemmän toiminnastaan esim. hankeet miten niitä pyöritetään, urienhoito, kokoukset, talkoot, ajolähdöt, osanottajamäärät kokouksissa yms. ja voisihan sitä täällä pyytää ideoita kelkkailun parantamiseen. On täällä P-K alueella kyllä mukava kelkkailla kun ei eksy niin kuin kävi talvella naapuri maakunnassa.
Vs: Joensuun ympäristö Joensuussa näköjään tänään jo ensilumet satoi maahan ja sulikin pois,mut hyvä merkki et kohtapuoliin päästään kelkkailu hommiin.Viime kausi oli kyllä hyvä täälläpäin ja toivotaan samanlaista tai parempaa tällekin kaudelle.Foorumilla keskustelun taso tosiaan parantunut ja kiitokset myös täältä kaikille osallistujille.Viikonloppuna kelkan huolto hommiin ja valmistautumaan ensi ajoihin toivottavasti piakoin.Pietään foorumin taso korkeella niin varmasti uutta porukkaa saadaan mukaan.Nyt katsaus yläkertaan ja pikku toive:Tulis lunta ja paljon ja mielellään nopeesti ;D
Vs: Joensuun ympäristö liekö muuten se kaivinkone jo kolin reitille eksyny? tai siis alottanu hommat ;D
Tämän viikon sunnuntaina (30.10) Liperin moottorikerho järjestää reittitalkoot. Tarkoituksena käydä Ylämylly-Liperi väli raivaten ja merkaten. Jos saadaan tarpeeksi porukkaa niin mahdollisesti myös muita pätkiä käydään läpi. Kokoontuminen Ylämyllyn Shellillä klo 9.30 Mukaan vain kaikki ketkä ehtii ja haluaa. (ei tarvitse olla kerhon jäsen) Edit. Huom! uusi kellonaika.
Vs: Joensuun ympäristö Tätä on saatettu aiemminkin täällä kysyä mutta kysytään taas, onko ihan mahdotonta saada aikaiseksi reittiä Joensuusta Ylämyllylle Jaamankankaan ja Puntarikosken kautta? Jos ei mahdotonta niin miksi ei ole tehty? Samalla tulisi hyvä ympäryslenkki huhmarin kautta takaisin Joensuuhun. Samoin Liperistä Heinävedelle menevä "epävirallinen" ura pitäisi saada viralliseksi. Hyvää alkavaa kelkkakautta kaikille!
Eikait nuo ihan mahdottomia olisi. Erittäin epävirallinen reitti menee Ylämyllyltä Puntarikoskelle ja sieltä Lehmoon mutta siellä on yksi maanomistaja kelkkailun vastustaja. Toivottavasti kyseistä pätkää ei siirtymiseen käytetä tulevana talvena. Liperi-Heinävesi olisi varmasti mahdollinen kun olisi vain joku joka luvittaisi reitin. Itsellä ei aika siihen riitä koska kaikki panos on tällä hetkellä Ahmovaara-Polvijärvi reitissä jota nimim. Mountainman kanssa aletaan toteuttamaan. Kyseisestä pätkästä käydään Polvijärven kunnassa juttelemassa ensi kuun alussa jotta saataisiin homma vauhtiin.
Vs: Joensuun ympäristö Otas yhteyttä jos tohon liittyen tarvitse apulaista. Liberon talkoot joutuu skippaa, ku pitää lähteä yks pemarin miina osiks purkamaan samana päivänä.
Vs: Joensuun ympäristö Hei! Pohjois-Karjalan moottorikelkkailufoorumin paikka on muuttunut! Ennakkotietojen mukaan tilaisuuden piti olla Hotel Juliessa, mutta siellä sattuneen vesivahingon vuoksi paikka on muuttunut ja uusi paikka on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Sirkkala-kampuksen auditorio (Sirkkalantie 12 A, Joensuu). Pohjois-Karjalan moottorikelkkailufoorumi 27.10.2011 klo 14 - 18 järjestetään Sirkkala-kampuksen auditoriossa (Sirkkalantie 12 A, Joensuu) Kutsumme edustajanne mukaan Pohjois-Karjalan moottorikelkkailufoorumiin! Tilaisuus alkaa seminaarilla (klo 14 - 16), jonka jälkeen vapaamuotoisemmassa osuudessa (klo 16 - 18) on lyhyitä puheenvuoroja ja keskustelua Pohjois-Karjalan moottorikelkkailuun ja kelkkauriin liittyvistä ajankohtaisista asioista. Seminaarin ja keskustelutilaisuuden tavoitteena on tarjota yhteinen foorumi Pohjois-Karjalan moottorikelkkailuun liittyville toimijoille, edistää maakunnallista moottorikelkkaurien hoidon ja kehittämisen koordinaatiota sekä lisätä yhteistyötä ja tiedonvälitystä. Pohjois-Karjalan moottorikelkkailufoorumin tarkempi ohjelma liitteenä. Vapaamuotoisempi osuus tilaisuuden lopussa vastaa Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyhdistyksen aikaisempina vuosina järjestämää kelkkakerhojen syyspalaveria, jota ei siis tänä vuonna järjestetä erikseen. Vry jakaa tilaisuuden jälkeen reittimerkkejä ja muuta materiaalia. Järjestelyjen vuoksi ennakkoilmoittautumiset viimeistään 25.10.2011 sähköpostilla [email protected] tai puh. 050 443 3336. Tervetuloa! Anne-Mari Tiainen, Keijo Koskinen ja Tenho Nissinen
Vs: Joensuun ympäristö Sattusko täältä löytymään ex - omistajaa mahdollisti miun tulevalle kelkalle: http://www.nettimoto.com/ski-doo/mx-z/1215409 Nykynen omistaja oli käynyt kelkan parivuotta sitten täältä Joensuun lähettyviltä. Ei muistanut enää mikä oli paikannimi, mutta puhui maakunnasta. Ollut kuulemma lähinnä "safari" ajossa hieman vanhemmalla herrasmiehellä (noin 40wee). Kuulemma siistikuntonen, ei kisattu, eikä mikään junan alle jäänyt. Joten jos joku tietää ex-omistajan, niin saa vinkata
Vs: Joensuun ympäristö http://tietopalvelu.ake.fi/AkeAtpJulkWeb/fi/ajoneuvorekisteri/ajoneuvorekisterikyselyt.html Sieltä vaan kyselyjä, rahalla saa ja autolla pääsee
Vs: Joensuun ympäristö rupesin kattoo et miks ilmoituksessa on eri rekkari kuin kuvissa olevassa kelkassa?
Vs: Joensuun ympäristö ot. Mitä väliä sillä on että eka omistaja on ajellu sunnuntaisin kirkkoon alamäkeen 2 vuotta sitten? Vehjehän voi olla ass raped huolella sen jälkeen...
Vs: Joensuun ympäristö Öö, no eihän sillä nyt periaattessa olekkaan, mut jos nykynen omistaja väittää asian olevan näin, niin kyllä mie sen yritän pienellä vaivalla selvittääkin. Eli jauhetaanko heti alkuun paskaa vai ei. Kyllähän sen todellisen kunnon sitten näkee paikanpäällä, et onko se "perseraiskattu", vai ei. Vaikeeta mongerrusta tää miun teksti, mut kai tosta pointin sai kiinni?
Vs: Joensuun ympäristö http://www.tuupomk.fi/uutiset.html?31 ...... tietoa.................. julki....................................
Vs: Joensuun ympäristö No kuvan kelkka on kyllä meikäläisen ex-skidoo. Meikäläiseltä lähti virheettömässä kunnossa, silloin oli ajettu jotain 6000. Taisin käydä kyllä kelkalla jossain muuallakin kuin kirkossa ;D. Nyky kuntohan selviää paikan päällä.
Ennakkoilmoittautumiset minulle joko YV:llä tai puhelimella. Huomioikaa myös kellojen siirto talviaikaan. Tapaaminen siis Shellillä klo 9.30 paikallista aikaa. -Sami 0400-372769