3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

Keskustelun 'Keskustelua lehdestä' on aloittanut käyttäjä Jani Sipola, 23/9/15.

  1. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Tjaahas,

    On jotenki vaikea uskoa että se on taas menny melekin puoli vuotta siitä, kun edellinen lehti pistettiin ilmoille. Ihmisille alkaa vähitellen tulla uusia kelkkoja ja lehdet putuaa puista.

    Alkaa talvi lähestyä. Vai voiko se talvi lähestyä meitä? Vai menemmekö me lähemmäs talvea? Emme ainakaan hanki lähestymiskieltoa! Meidän puolesta talvi saa tulla vaikka ennenaikaisesti, kunhan tulee! Itse asiassa mitä nopeammin sitä parempi, kun sehän tarkoittaa, että kaikki kelkkaihmiset pääsee sen jälkeen keskittymään itselle tärkeimpiin puuhiin. Ennen kuin päästään tositoimiin, voi itseään lämmitellä ajokuntoon vaikkapa lukemalla Kelkkalehteä. Mikäli vanhoista numeroista alkaa jo kulumaan sivunreunat hiutiksi, niin uusi numero palauttaa elämän uomiinsa.

    Asiaa löytyy laidasta laitaan. Koeajoja on laajalla skaalalla. Käymme tutustumassa Grönlannin kelkkailuun. AIVAN, siis siellä on muutakin kuin hylkeitä ja koiravaljakoita! Tutkimme myös kelkkojen painoja osa kerrallaan. Purimme neljä 600-kuutioista pätkää osiksi ja puntaroimme palaset, jotka saimme irti revittyä.
    Ja paljon muuta.

    Kelkkalehti aloittaa kautensa ensi viikolla. Lehti pitäisi olla tilaajilla to-pe ja kioskeissa perjantaina 2. lokakuuta!

    Tässä kantta näytille. Lehden tarkempi sisältö päivittyy tänään tänne http://kelkkasivut.kelkkalehti.com/lehti. Tuola edusivun "kuvaslaiderissa" pyörii jo vähä vinkkejä tulevasta..

    [​IMG]

    Syksyllä onkin sitte luvassa reilummasti toimintaa. Seuraava numerohan tuleekin sitten jo ennen Kelekkamessuja, joten siihen ei ole aikaa kuin reipas kuukausi. Vuoden viimeinen numero tulee puolestaan joulukuun alussa.
     
  2. Hra XC

    Hra XC Well-Known Member

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Ei oo näkyny tyrnävällä lehtiä vielä, ei laatikossa eikä kaupassa... Kuulemma hyvä lehti on... ;D
     
  3. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Jos ei ole vielä huomenna laatikossa, niin soita asiakaspalveluun ja tarkista tilanne. Ekat tilaajat on saanu lehden jo tiistaina ja viimisillä olis PITÄNY olla tänään.
     
  4. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Jahas,

    Laitellaampa muutamia lisäkuvia, jotka jäi lehdestä ulos.

    Alotetaan Boondockereilla.

    [​IMG]

    Meillä oli ensimmäisenä päivänä apupoikana Norjan ihmemies Dan Rogers. Dani halus lähtiä meidän mukaan opettelemaan ajamista. Tai sitten ei... Tuolla kaverilla kyllä pysyy vehkeet meleko komiasti lapasessa. Lisäksi tyyppi on ollakseen Norjalainen ihan mukava tyyppi, eikä haise ees turskalle.

    [​IMG]

    Dani pyöritteli Boondockerilla, siis tällä junamallilla kuin tyhjää vain. Oli ihan hyvä että oli joku nostamassa rimaa, niin joutui itekkin pistään tavoitteita korkeamalle.

    [​IMG]

    Me pääsimmä ajaan Dokkerilla itse asiassa kahtena eri päivänä. Meidän aikataulu oli sen verran tiukka, että jouduimme lähteen ennen lehdistöpäivän loppumista. Mutta onneksi
    kävimme vielä lähtöpäivänä sutimassa lähimaastoissa, sillä löysimme mukavia törmiä, jossa oli lunta ihan makianlaisesti.

    Ite koittelin tuota 3900 Standardia noissa koivokkotörmissä

    [​IMG]

    Myllerö innostu tämän 3900 kans ihan tosissaan. Ja mikäs siinä oli innostua kun tuntui että vehje toimi näissä oloissa ihan makiasti.

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    Yks kyssäri, mikä meille tulee suht usein, liittyy tähä ns ääliönpyöritykseen. Joku alan ihminen muistaakseni heitti tästä jotain julkista kuittiakin meidän suuntaan. Mutta aivampa sama. No miepä kerron. Yksi syy miksi pyöritämme testikelkoilla paskarinkiä, liittyy toistettavuuteen. Kun nämä kevään koeajot on yleensä melko hektisiä tapahtumia. Per kelkkaryhmä ei jää aikaa kun pari tuntia. Tällöin ei ole mitenkään mahdollista lähtiä etsimään optimiolosuhteita. Ääliön pyöritys on asia, jonka voi toistaa joka paikassa ja kaikilla kelkoilla. Tuolla hölmöilyillä voimme lukea hyvin helposti onko kelkan käyttäytyminen muuttunut kun sen kääntösädettä viedään äärimmilleen.

    [​IMG]

    Ainahan nämä hommat ei mee ihan putkeen. Onneksi kun on kameran takana, ei voi mitenkään osallistua irrotustalkoisiin.

    [​IMG]

    [​IMG]

    Lisää Boondockerista ja muista kelkoista Kelkkalehden numerosta 3-2015, joka on myynnissä NYT

    Katso lähin myyntipiste täältä -> http://www.lehtipiste.fi/fi/aikakauslehdet/Moottorilehdet/102160/Kelkkalehti.com/
    Voit tilata Kelkkalehden myös kotiisi: http://kelkkasivut.kelkkalehti.com/tilaa Ensimmäinen kotiin saapuva nro on 4-2015
     
  5. JanneR

    JanneR Well-Known Member

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    "rapinalehti" saapunut torstaina, luettu ja selattu useampaan otteeseen. Tuli semmonen talvinen olo, kelkkalehden saavuttua. Mukavaa luettavaa, mutta aina sama valitus: Sais olla vaikka 200 sivunen! :)
    Kokonaisuudessaan hyvä paketti. Aiheita laidasta laitaan niin että luettavaa jokaiselle, positiiviseen suuntaan kehittynyt.
    Grönlantin juttu oli hyvä sekä punnitushommeli, johon jäin kaipaamaan "isolohkoja" jotka varmaan saadaan myöhemmin testiin?

    Erityismaininnan mielestäni saa vesirossijuttu. Tekstiä ja mukavasti kuvia koko kaudesta.

    kehiteltävänä vois olla kilpailevan lehden tyyliin viimeiselle sivulle jotain mitä seuraavassa lehdessä on odotettavissa.

    p.s mukavaa ettei postimies enää mällää lehteä kun on muovissa :)
     
  6. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    200 sivua olis kyllä sen verran HC, että vaatis viis ukkoa tekeen. Näillä voimavaroilla ollaan tollasen 100-sivusen kans melko limiitissä.

    Tuo seuraavassa numerossa homma on huono idea. Kun nää jutut muuttuu ja lehden rakenn elää viime metreille saakka, niin tuppaa oleen se riski että juttu joka on luvattu ei olekkaan lehdessä. Tätä on "muissa" medioissa ( lainattua ilmaisua käyttääkseni) käynyt meleko usiasti.

    Punnitushommia luultavasti kehitetään eteenpäin vielä lisää. Ajatuksia sen suhteen on kyllä jo ilmoilla. On vaan yllättävän työlästä puuhaa tuollanen purkaminen.
     
  7. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    https://www.facebook.com/untouched.gl/videos/vb.356632734542082/415207962017892/?type=2&theater

    Tuossa muuten traileri liittyen Grönlanti-juttuun...
     
  8. Tikkersson

    Tikkersson Ei kelkkaa - harrastus ohi toistaiseksi...

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Noi jutut muualta maailmasta on ollut poikkeuksetta hienoa luettavaa. Suomi kun on aika pieni maa, hyvä katsella muuallekin.
    Grönlanti-juttu oli ihan loistava! Se tuli lukiessa mieleen, että huomasitteko kysyä siltä paikalliselta vesikrossaajalta kuinka syvälle olisi pulkka uponnut sillä 12km matkalla, jos olisi tullut vaikka joku vika? Vähän syvemmälle kuitenkin kuin joessa ;D
     
  9. Jannne

    Jannne Rust - eze vintage sled #winterrules #summersucks

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Niin sanottu luettu niin monta kertaa että niin sanottu lukuelämys kärsii koska lukiessa odottaa koko ajan seuraavaa niin sanottua
     
  10. Kukunor

    Kukunor Commander -17

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!


    Jotenkin mua ihmetyttää kun lukee tuotakin lehteä että millaista se kelkkailu nykyään on. Pitää olla keulapystyssä keuluen tai ainakin reitti kuvissa mennään sukset ilmassa. Sellaistako se kelkkailu on ? Enpä ole tavannut vielä yhtäkään keuluvikaa kelkkailijaa ja jos sukset ilmassaan tullut joku vastaan onneksi sekin on ollut harvinaisuus. Kysyn vaan sitä miten kelkkalehden jutut vastaa tämän päivän todellisuutta, mistä ehkä haluaisin lukea ? Toki Ruotsin jutut erikseen mutta miten paljon meistä siellä käy, luulisin että ihan mielettömän pieniosa. No, kunhan ihmettelin.
     
  11. JRT

    JRT Well-Known Member

    Ei varmaan voi oikein nykyään yleistää millasta se kelkkailu on. Joku pomppii ympäri rataa, toinen retkeilee perheen kanssa reki perässä. Kolmas keulii umpisilla, neljäs vetää tukkia metsästä. Viides käy vain pilkillä, kuudes valloittaa vuorenrinteitä. Jotkut hakkaa pattia huoltoasemalta toiselle, eräät tekevät tuhannen kilometrin rautaperseretkiä. Monella kelkka kerää kilometrejä lähinnä peräkärryssä ja joillekkin kelkkailu on yhtä kuin sen ruuvaaminen tallissa. Lienee varmaan niitäkin jotka ajaa enemmän kesällä kuin talvella. Moninaista on kelkkailu!
     
  12. willevil

    willevil Lynx Boostdocker

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Taitaa isosti liittyä asuinpaikkaan ja ikään. Itse en tunne yhtään ns retkikelkkailijaa joka ajaisi reittejä pitkin persus penkissä rajoituksia noudattaen. Pari reittiä/ patikoita paukuttavaa kaveria on, ja heilläkin vauhdit ovat sellaisia että sukset ja koko kelkka on melko paljon ilmassa. Loput ovat sitten suuntautuneet umpisille ja sama meno siellä on aamusta iltaan. Ollaan kyljellään tai sukset ilmassa tai jotain siltä väliltä. Sitä se kelkkailu nykyään ainakin lapissa on.

    Toisekseen nyky kelkat ovat niin hyviä ajaa että ei ole suurta tarvetta testata että toimiiko laite neljänkympin vauhdissa yllätyksettömästi. Toimii se. Testataan siis ääritilanteita.

    Ei moni myöskään halua katsoa staattisia kuvia sukset maassa olevasta kelkasta jota ryhdikäs herrasmies selkä suorana tangosta kääntämällä ohjaa loivaan tasamaan kaarteeseen. Suurimmalle osalle ainakin täällä pohjoisessa olevista kelkka on urheiluvaruste. Poislukien tietysti ammattikäyttö. Silloin sitä mielellään katsellaan vauhdikkaita ja urheilullisia kuvia.

    En tiedä mistä päin olet, mutta oletin kommenteistasi että etelästä jossa jo ahtaus ja ihmismäärät väkisin muokkaavat ajamista hieman erilaiseen tyyliin. Pahoittelut jos erehdyin lokeroinnissa.

    Hetken mietittyäni jättäisin myös tuon ensimmäisen lauseen ikä hommelin pois. Aika pitkälle tuo vauhtikelkkailu nykyään kantaa. Eli yhteisö taitaa eniten muokata tuota suuntautumista.
     
  13. Maunusjokke

    Maunusjokke Lynksi

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Minua kävi myös harmittamaan sukset ilmassa ajelun lisäksi se, että niin monissa lehden kuvissa oli nähtävissä värikkäitä ajovarusteita. Minusta värikkäät vaatteet ja värikkäät mielen ilmaukset eivät vastaa tämän päivän todellisuutta.
     
  14. Joveliino

    Joveliino Active Member

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Voisiko kansilehdessä olla jokin mielikuvituksellisempi kuva kuin ilmalennossa oleva kelkka? Onko päätoimittaja koskaan ollut vaikkapa nuotion äärellä kelkkaporukan kanssa tauolla ja napannut tilanteesta kuvaa? Se voisi olla yksi kuva reissusta kertovasta artikkelista.
     
  15. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Vs: 3-2015 - Kelkkalehden kausi alkaa!

    Tuli muuten mieleen nyt tästä ko numerosta, että onkohan siellä tapahtunut pieni painovirhepaholainen?

    Kelkkojen painoista tehdystä jutussa oli XRS:n painoksi ilman bensoja kerrottu 208,4kg ja kun rakennettiin se kepein kelkka kaikista osista, niin painoksi ilman bensoja tuli 209,4kg. En minä sillä, että hiuksia halkoisin, mutta :D


    Monesti oo ajatellut kysäistä, mutta nyt muistin asian koneen ääressä ollessa :)

    -P-
     

Suosittele tätä sivua