AKTIV

Keskustelun 'Muut merkit' on aloittanut käyttäjä jkomu, 9/1/06.

  1. Rusty

    Rusty Well-Known Member

  2. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Itse olen käynnistänyt Rotax 503:n kylmänä näin: 3 painallusta primeriä, ei ainakaan yleensä kuristinta tarvi käyttää lisäksi (kastelee ehkä tulpat), parilla nykäisyllä käynnistyy jos kaikki on ok ja kaasukäsi valmiina. Sopivasti puolilämpöisenä veljellä joskus ollut Aktiv oli melko oikukas, muistaakseni lähti parhaiten 1-2 painalluksella primeriä ja kaasu auki käynnistäen. Jonkin verran tuo primerin tarve vaihtelee, jos primer on kunnossa niin 4-5 painallusta on yleensä jo liikaa. Pelkällä kuristimella ainakaan minulla olevat Rotaxit ei tunnu lähtevän ikinä käyntiin, Polarikset taas lähtee ja niissä ei edes primeriä ole. En ole tutkinut sen kummemmin mistä johtuu.
     
    Viimeksi muokattu: 18/12/17
  3. Rusty

    Rusty Well-Known Member

    Juu, yleensä tämä käynnistyy ihan kohtuudella eli kylmänä primeria 2-5 pumppausta käyttäen 3-5 vetäisyä, mutta käyntiin jääminen on aluksi heikkoa eli saattaa vaatia sen kolme käynnistystä ja kaasulla herkuttelua. Tuota kuristinta en ole edes käyttänyt aiemmien, eilen kokeilin ja ei siitä kyllä mitään merkitystä ollut mihinkään. Tuon nipukan siis käänsin pystyyn.
     
  4. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Kyllä se ekan kerran käyntiin lähdettyään vaatii ehkä pari primerin painallusta vielä, eli kun kone meinaa sammua niin primerin painallus ja lievä kaasutus yleensä auttaa.
     
  5. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Syötetäänkö tuolle 503:lle 2% seosta?

    -P-
     
  6. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Voi se riittääkin, itse olen käyttänyt 2,5%, se ainakin riittää. Kovin paljon paksumpi seos jumittaa männänrenkaat, ja alle 2% voi leikkauttaa koneen kiinni. Yhdellä kaasarilla oleva kone ei kestä kaasu pohjassa ajoa niin kauan kuin kaksikaasarinen. Aktivin 503 on aika luja kyllä, kerran ajettiin laskuvirheen takia 1% seoksilla koko päivä, eikä huomattu mitään. Onneksi oli vähän vanhaa bensaa tankissa valmiiksi, jossa runsaampi seos.
     
    Viimeksi muokattu: 19/12/17
  7. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Tappokatkaisijan naru tuosta on hävinnyt, käykö tuohon joku yleismallinen tms?
    Avain oli vielä hukassa myyjältä, kun mentiin käyntiin päräyttämään, mutta eiköhän se sieltä löydy.
    Oli kuulemma joku jo tullut ostamaan ja tarjonnut 2,5 kertaista hintaa, mitä ite maksoin :D

    -P-
     
  8. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Kai ne katkaisijat hyväksyy yleismallisen tulpan ja narun, muistaakseni olen pari ostanut vanhoihin kelkkoihin ja on olleet samat.
     
  9. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Se imu pitää kääntää kokonaan päälle, jos se on pystyssä niin on vain puolittain päällä.
     
  10. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Niinhän se oli. Jos siis kelkkayksilö tuntuu vaativan sen käyttöä primerin lisäksi. Omat Rotaxit 2 x 247, 377 ja 503 ei tunnu vaativan
     
  11. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Pittääpi laittaa kokonaan uusi katkaisija siihen, nyt on paperinpala ja lasten crossimööstä lainattu naru :D

    On se komia! Muuten pelaa, kuin ajatus, mutta valoissa kosketushäikkää...

    DSC_0689.JPG
     
  12. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Näkyy olevan aika hyvässä iskussa kuomultaankin vielä, alkuperäiset tarrat on yleensä aika huonossa kunnossa jo.
     
  13. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Juu, yllättävän siisti päällepäin, kuomun alla pölyä jne ja penkissä joku repeämä. Matossa ei pahemmin rispaantumia. Uudet muovit ja raudat suksissa. Mittarissa 1890km.

    Takalaatikossa uus remmi ja lähti käyntiinkin aika hyvin. Tulpan reiästä lorautin bensaa himpun ja parin startin jälkeen pyöri jo itestään.

    -P-
     
  14. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Olihan se just niin huono ajaa, kun tuon ikäiset työkelkat yleensäkkin :D

    -P-
     
  15. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    Melko huonohan se on tämän vuosituhannen kelkkoihin nähden, mutta ei vanhaa 5900:sta huonompi kuitenkaan ajoltaan. Keula kyntää ja sukeltelee kokoajan ilman levikemuoveja, mutta tuossa taisi ainakin jonkinmoiset sellaiset olla. Painoa oli enemmän kuin 5900:ssa, ja kaikki keulassa. Paina varuiksi jarrua aina kun vaihtelet vaihdetta, jotkin vanhukset hajotti rattaita helposti jos sen unohti. En tiedä oliko tuossa niin, mutta lootavikaisia yksilöitä on ollut välillä myynnissä.
     
  16. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Tuossa on silleen, että jos onnistuu vaihteen vaihto yhdellä kertaa, niin hyvin menee, mutta jos jää väliin tms, niin joutuu samuutamaan ja vaihde päällä käynnistämään.

    Löytyyköhän tuohon ohjekirjaa mistään?
     
  17. giuzeppi

    giuzeppi Winha 32, Elan, Indy SKS, Lynx 420, 520, 535, 5900

    En ainakaan pikagoogletuksella löytänyt ohjekirjaa pdf:nä. Moottorin osalta voi soveltaa 80-luvun lynxin ohjekirjaa

    Tuolla rotaxin räjäytyskuva jossain s. 64 eteenpäin.
    http://files.stenmarksmaskin.se/sites/default/files/Lynx 1986.pdf

    Tuossa lynxin joku ohjekirja, moottoria koskevat jutut koskee myös tuota.
    http://files.stenmarksmaskin.se/sites/default/files/instrbok_lynx_1986.pdf

    Muun kelkan osalta käy Arctic Cat Pantherin ohjeet n. 1980-1990 väliltä, en kyllä äkkiseltään löytänyt niitäkään. Sähköistä en tiedä että onko ne alunperin yksi yhteen Arctic-Cat version kanssa, vai onko eri moottori aiheuttanut muutoksia.
     
  18. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Great, kiitti!

    -P-
     
  19. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Onko tuossa Aktivin alustassa rasvanippoja, mitä tartteis rasvata?
     
  20. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member


    Polvistu palvomaan kelkkaa ja katso löytyykö niitä, jos nippoja on niin vassua niihin.
     

Suosittele tätä sivua