Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

Keskustelun 'Kerhotoiminta' on aloittanut käyttäjä PURE, 28/1/08.

  1. PURE

    PURE Ski-Doo 600 XRS Mzx

    E-P:N MOOTTORIKELKKAILIJAT RY
    Etelä-Pohjanmaan moottorikelkkailijat on perustettu vuonna 1990. Jäseniä kerhossa on noin 200 jotka koostuvat pääasiassa Lapualaisista, Seinäjokelaisista, Nurmolaisista ja Ylistarolaisista, mutta joukossa on myös Vaasalaisia, Tamperelaisia ja Vantaalaisia.

    Moottorikelkkauraa seuran alueella on noin 200 km jota kunnossapidetään vuonna 2002 hankitulla lumikissalla. Syksyisin joka vuosi pidetään reittien kunnostuskökkiä  joilla edesautetaan reittien hyvää kuntoa sekä valmiutta tulevaan talveen.

    Kerhon puheenjohtajana toimii Hannu Yli-Huumo.

    Olemme aktiivinen seura joka järjestää vuosittain jäsenille yhteisiä näyttely- ja kilpailumatkoja sekä jo perinteeksi muodostuneen ensilumenleirin Sallassa. Viime vuosina kerho on myös järjestänyt ansiokkaasti kaksi kansallisen tason moottorikelkkakilpailua per vuosi, MK SM-Sprint sekä Pohjanmaa Cup. Kilpakuljettajia kerhossamme on n.20 kpl.
    Kerhomme toimintaperiaatteisiin kuuluu edistää ja kehittää vapaa-ajan moottorikelkkailua, reitistöä ja kilpailutoimintaa.
    Jäsenistöä tiedotetaan tulevista tapahtumista  jäsenkirjeellä ja nettisivuille ilmestyvillä tiedotteilla. http://www.etela-pohjanmaanmoottorikelkkailijat.fi. Sivuilta löydät myös reittikartat ja yhteyshenkilöiden yhteystiedot.

    Toivotamme kaikki uudet ja nykyiset jäsenet tervetulleeksi kerhomme toimintaan.

    Terveisin Jukka Rintala
     
  2. PURE

    PURE Ski-Doo 600 XRS Mzx

    Järjetämme "JOUPISKA RACE" kelkkakilpailun 12.4.2008 Seinäjoella jouppilanvuoren laskettelu keskuksessa.
    Kaikki kisaamaan ja talkoo porukkaa tarvitaan myös paljon. ;D

    ilmoittautuminen www.timehoiska.com
     
  3. jaro

    jaro Polaris 600 Dragon

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Ei ole hirvittävän aktiivinen foorumi!
    Onko Seinäjoen seudulla mitään kerhotoimintaa?
    EPmoken sivuilla viimeisin kirjoitus vuodelta 2011
     
  4. M0NSTERI

    M0NSTERI Well-Known Member

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Kerhotoiminnasta en tiedä, mutta tulis nyt edes lunta prkl.!
     
  5. jaro

    jaro Polaris 600 Dragon

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Onko itsenäisyyspäivänä kukaan lähdössä paremmille lumille?
    Siinä olis mahdollisuuksia to-su välille mukavasti.
     
  6. Junde

    Junde Well-Known Member

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Onhan kerhon viimeisimmäs jäsenkirjees mainittu juurikin tuosta itsenäisyyspäivän aikaisesta reissusta sallaan.. Vai onko "unohtunu" liittyä?
     
  7. jaro

    jaro Polaris 600 Dragon

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Juu, en ole liittynyt. Sillä kyselinkin onko toiminta aktiivista...
    Olen uusi harrastaja. Aiemmin kerran pari talvessa vuokra kelkalla ajellut.
    Nettisivuilla ei ole näköjään päivitetty uutta jäsenkirjettä.
     
  8. Junde

    Junde Well-Known Member

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Joo tuon sivun päivitys on näköjään vähän vaihees, aikasemmin tiedotettu että menee uusiksi koko sivu.. Tuolla facebookin puolella oma ryhmä, jossa varmaan parhaiten ajankohtaista tietoa. Tuosta Sallan reissusta en tiedä tarkemmin sanoa, kun en itse ole lähdössä.
     
  9. HarriY

    HarriY Well-Known Member

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    Ei muutakun liityhän vaan kerhoon... Saa hyvällä omalla tunnolla ajella kerhon reittejä ja pääset osallistumaan mukaviin kökkiin ja vielä mukavampiin sauna iltoihin :)
     
  10. Hanhis

    Hanhis Hanhis

    Vs: Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry

    SM Snowcross PowerParkissa 30-31.1.2016

    Rata-alueen lumetus on käynnissä.

    http://www.ep-moke.fi/16678
     
  11. Hanhis

    Hanhis Hanhis

    Sänkikiihdytyskilpailu Seinäjoen Halkosaaressa Ylistarontien varressa lauantaina 7.10.2017 kello 12.00. Lisätietoa: https://www.ep-moke.fi/uutiset.html?106924

    Tervetuloa kiihdyttämään tai katsomaan kisaa. Osallistua voi lähes kaikilla pärisevillä laitteilla.

    [​IMG]
     

Suosittele tätä sivua