hajonnut imukaula?, kulunut variaattorihihna? Aloittelija kyselee

Keskustelun 'Korjaamo' on aloittanut käyttäjä Jomppe4, 1/3/21.

  1. Jomppe4

    Jomppe4 New Member

    Hei!
    Olen vasta-aloittelija kelkkahommissa ja lueskelin noista imukurkuista jostain täältä foorumilta. Huomasin että itsellänikin on vastaavalta näyttävissä "kumiputkissa" halkeamia. Laitan alle kuvia. Ovatko nämä jäljet kriittisesti korjattava? Jossain luki että moottori leikkaa kiinni jos ei ole ehjät.

    Toinen kysymys variaattorihihnasta. Mulla siis Lynx ranger king 500 vm- 1996 Rotax 503 koneella. Paljonko hihnan tulisi joustaa? Olen alkanut epäillä hihnan kuluneen heikoksi. Ei jaksa oikein lähteä liikkeelle latukelkka perässä. Jossain vaiheessa alkoi myös kuulumaan kolinaa/kalkatusta pienillä kierroksilla ajettaessa ja latukonetta vedettäessä. Ääni kuului selkeästi moottorin suunnilta eikä esimerkiksi matosta. Kolinaa ei kuulu kun ajaa kovempaa vauhtia.

    Lisäksi vielä kolmas kysymys. Nopeus mittari ei toimi. Joskus kuulin, että jos nopeusmittari lopettaa toimimisen, vetoakselin laakeri menossa rikki. Laakeri kuitenkin vaihettiin tämän vuoden tammikuussa korjaamolla, joten en usko siitä johtuvan. Ei ole siis toiminut kunnolla sen jälkeen. Välillä nousee jonkinverran mutta pääosin pysyy nollassa.


    WhatsApp Image 2021-03-01 at 23.07.32 (1).jpeg WhatsApp Image 2021-03-01 at 23.07.32 (2).jpeg
     
  2. Kojontti

    Kojontti 600R RE, x-rs pessimisti-evo

    Nuo on ilmakotelon puolella niin ei ole kriittistä. Jos moottorin puolen kumikurkut näyttää samalta, on kiire korjata. Uusi hihna ja puhdistus kytkimelle/variaattorille mikäli vähänkään tuntuu toiminta epämääräiselle.

    Onko tuossa sähkoinen nopeusmittari vai vaijeri?

    E: ilmeisesti vaijeri, ja oireet sopii siihen että on poikki jostain välistä.
     
  3. Tomppa82

    Tomppa82 Well-Known Member

    Eipä tuo pahasta ole tarkistaa niitä kaasuttimen ja moottorin välisiä imukaulojakaan. Pienestäkin halkeamasta kannattaa kyllä ne vaihtoon pistää. Alkuperäiset kannattaa ostaa, jos vaihtaa tarvii. Ne ainakin kestää, toisin kuin tarvikekaulat. Ovat kuitenkin kaikesta huolimatta halvempi vaihtoehto, kuin moottoriremontti.
    Noista kuvissa näkyvistä imuilmakotelon puoleisista kumeista ei tarvi silleen murehtia
     
    Viimeksi muokattu: 3/3/21
  4. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Jos tuohon 1996 Kingiin saa orkkis kumit niin heti ostamaan, 1999 5900 ei saa enää orkkis kumeja.
     
  5. Tomppa82

    Tomppa82 Well-Known Member

    Noh se on tietenki sitte eri juttu, jos niitä ei saa...
     

Suosittele tätä sivua