Heinävesi

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä Leppis, 23/2/06.

  1. _olbe_

    _olbe_ Ski-doo 144" 600rs open mod, Ski-doo 144" mxz "zx"

    Tulenliekistä Heinävedelle tuli eilen ajettua. Muutamia puita raivasin pois reitiltä. Muutama iso jäi odottamaan moottorisahaa. Raivaussahalle olisi vielä aika reilusti hommaa. ;)
    Jäätä en mittaillut, enkä kyllä löysäillytkään jää osuuksilla. Jälkiä oli aika paljon reitillä. Nyt muistaa polkea eri jälkeä ja välttää "revittelyä" niin tulee hyvät pohjat.
     
  2. Kukunor

    Kukunor Commander -17

    Mustakorventieltä Valamoon päin tukkipuu käyty raivaamassa reitiltä. Huomenna raivaan Karviosta Heinävedelle päin olevan koivun ellei joku ole jo käynyt. Valamo - Sammallampi välillä on yksi tuulenkaato josta ei pääse yli, onkohan kukaan sitä raivannut ?
     
  3. Kukunor

    Kukunor Commander -17

    Putukanlahti - Sammallampi vapaa tuulenkaadoista, ellei uusia tule, reitin ulkopuolella näkyi viikon aikana kaatuneita puita.
     
  4. EKLTanninen

    EKLTanninen Member

    28.12.2016-29.12.2016. Tulenliekistä ajettu reittiä ekalle lammelle ja käännytty sieltä takaisin päin. reittiä tampattu ja reittiä hieman lanailtu. Isolta aukolta on lyhennetty kantojen pituuden maata myöten ja vielä viistetty molempiin suuntiin, ei enää pitäisi tökätä. Sekä on lapioitu lunta kantojen kohille ja tampattu. Pohjat joissain paikoin sulia että vesi virtaa ja märkää on. Kunhan ensi viikolla pakastuu helpottaa tilanne. Viikonloppuna 31.12.2016. Aloitamme uran raivauksen oma toimisesti Tulenliekistä ekalle lammelle. ja levennämme siihen saakka mihinkä päästään. Sekä mittaamme ja poistamme pienen vesakon uralta pois jotta saadaan kaikille turvallisuuden nimissä ajaa reitillä. Isommat rungot jätetään pystyyn, oksimme tarvittaessa oksasahalla jos tilanne näyttää siltä. Että jos on uuden vuoden aattona tylsää aamusta niin mukaan vain. Eli päivä on 31.12.2016. noin 08.00-15.00 Omat raivurit olisi suotavia. Terv. Lari Tanninen sekä Mika Gustafsson.
     
  5. _olbe_

    _olbe_ Ski-doo 144" 600rs open mod, Ski-doo 144" mxz "zx"

    Kerrankin olis talkoot niin eihän sitä pääse. Firman päivystys sattu tälle viikkoa niin pitää olla lähtövalmiina.
    Hyvä että porukka talkoilee. Iso peukku! ;)
     
  6. Joni Hirvonen

    Joni Hirvonen Active Member

    Terve! Tässä on uusi puheenjohtaja! Ensi viikolla meillä on järjestäytymiskokous jossa päätetään tulevista asioista.
    Minuun voi olla jatkossa yhteydessä jos tulee jotain kysyttävää ( 0504097046 ), sähköpostilla ja tässä Baanassa.
    Viitoitukset jatkuu samaan tapaan eli kerho viitoittaa, sovitaan vaan kuka viitoittaa minkäkin pätkän.
    Kelkkani on Lynx Rave -15 valko musta ( pa-311 ) saa tulla tervehtimään jos nähdään ladulla.
    Kiitoksia jo kaikille talkoolaisille reitit rupee näyttämään aika hyvältä, jäät meillä rupeekin jo
    kestämään nyt vaan lunta lisää ja tamppailemaan!
     
  7. Joni Hirvonen

    Joni Hirvonen Active Member

    Huomenna kirkonkylän nesteeltä noin klo10 lähtö tamppailemaan yritetään jos saatais ympärys lenkki tampattua
    Eikun mukaan kaikki kellä intoa riittää!
     
  8. EKLTanninen

    EKLTanninen Member

    Moikka! Tänään kävimme Mika Gustafssonin kanssa Heinävedellä levittämässä reittiä ja viimeiset isot puut poistimme reitiltä nyt on leveää ajaa. Sekä raivausta jatkamme piakkoin tulenliekistä heinävedelle asti :). Paluu matka sujui hyvin tulenliekkiin takaisin. Mutta reitit on lanattu verkolla molempiin suuntiin ja niin leveäksi kuin mahdollista. Terv. Lari Tanninen ja Mika Gustafsson.
     
    Kukunor tykkää tästä.
  9. reittikone

    reittikone Active Member

    KERMANJÄRVELLÄ KOKO SELÄ YLI ISO RAILO VAROVAISUUTTA !!!!!!!
     
  10. IP Racing

    IP Racing Kisakenttien eläkeläinen

    Jääalueiden merkkaus aloitettu. Merkattu Kermanjärvellä länsipää, eli kirkolta Karvion suuntaan Kohmanniemelle asti.
    Kyläyhdistys on aurannut luistelureittiä valtaosan kelkkareitin linjaukselle. Reitti tästä huolimatta merkattu oikealle paikalle. Aurauksesta johtuen reitillä pahoja jäämöykkyjä, joihin jo yksi kelkka hajosi. Varovaisuutta. Otamme asian esille kyläyhdistyksen kanssa...
     
  11. Kukunor

    Kukunor Commander -17

    Karjalaisen mukaan on tuohon railoon jo joku tippunut, oisko pilkkimiehiä?
     
  12. Joni Hirvonen

    Joni Hirvonen Active Member

    Heinäveden ympärys ajettu. Ajelkeehan vielä varovasti reitillä siellä on yllättäviä paikkoja, kun ei ole vielä oikein lunta.
    Kaksi kelkkaa puuhun tänä päivänä ja samaan puuhun sairaalan mäen ala puolella, siinä erityistä varovaisuutta!
    Hypyn jälkeen paha vasta monttu joka viskaa ihan mihin sattuu! Yritän tehä asialle jotain jos vaan pystyy!
    Onneksi ei tainnu olla kun materiaali vahinkoja.
     
  13. TeeKoo

    TeeKoo New Member

    Juu-uu... Täällä ei kyllä tekis mieli "avautua" / "Valittaa" , mutta minulla on eri käsitys "tamppailusta" , "reitin levityksestä" ja kunnossapidosta. Tänään reitillä pari kelkkaa ajettu puuhun "tamppailun" yhteydessä onneks miehet kunnossa!!

    Mutta nyt kun tämä vuosi vuodelta vaan jatkuu ,että ei malteta siellä reitillä niin ajetaan kaikki sit samalla tavalla ja tehdään pohjia moneen kertaan. :)

    Tänään Heinävesi kierretty ja nähty pari letkaa "tamppailee" reittejä minun käsitys muuttui tamppauksesta kerralla.... Olihan se ihan naurettavaa katsottavaa miten reitti revitellään lumesta pois mitä juuri satoi lisää. :) joku jos muuta väittää niin peiliin saa katsoa.

    Ei mulla muuta.
     
  14. EKLTanninen

    EKLTanninen Member

    Terve! Tänään ajoimme Huom! Ajoimme ainoastaan Tulenliekistä lähtevältä reitti osuudelta Pääskyvuorelle. Ajatuksena olikin puhtaasti talkoo hengestä. Ajoimme pelkästään kelkalla ja telamönkijällä reunoja leveämmäksi ja tamppasimme samalla. Sitten kantojen tilanne sillä Tulenliekki-Heinävesi välillä on upea kaikki kannot lyhennetty sahalla niin matalaksi kuin vain saatu. :D

    Sitten jos täytyy sanoa niin ei pidä ajaa samaa jälkiä kaikki niikuin possujunalla. Vaan olisha se kaikkien mieleen että saadaan hyvät urat niin kaikkien mieluumpi ajaa. tulenliekki- kangaslammen risteykseen asti reittiä on lapio pelissä moton ja ajokoneesta tulleita syviä uria täytetty. Sekä puut kaikki raivattu. :D

    PS. Kun reitti on merkattu nii ei ajella siellä taimokolla nytten on yhessä kohdassa ajettu kuusen taimikossa ja voisin veikata että taimet ei hyvää tykkää siitä...

    Terv. Lari Tanninen sekä Mika Gustafsson.. Ja kiitos kaikille kelkkailioille kun näkee hyväntuulista porukkaa sekä mielekästä rupatella..
     
    Reverend_ ja Zombie tykkäävät tästä.
  15. TeeKoo

    TeeKoo New Member

    Iso hatunnosto Larille ja Mikalle! Miehet on nähny aikaa ja vaivaa reitin eteen.

    Hienoa talkoohenkeä! :)
     
  16. Joni Hirvonen

    Joni Hirvonen Active Member

    Joo o tamppailun yhteydessä tapahtui kelkan meneminen puuhun eikä ollut vauhtia kuin noin 40km/h toinen kerta sitten
    oli toisella porukalla. Ja jatkettiin siitä sitten TAMPPAUSTA. Ja kyllä nyt pitää maltilla mennä että saataisiin hyvät pohjat!
    Mutta lunta siihen kaivataan lisää reilusti niin tampparikin rupeisi käymään reitillä. Tulevina viikonloppuina talkoita viitotusta ja oksien
    sahausta että lumi sataisi paremmin reitille satamaan ymm... ilmoitan täällä ajankohdista että milloin ja miten.
    Ja Kiitoksia Larille ja Mikalle isosta työstä oli ollut kuulma hyvän näköistä reittiä tulenliekkiin päin.
    ILMOITELKAA MINULLE TALKOO TUNTEJA JOS TULEE!
     
  17. Tommy T

    Tommy T Polle

    Kuuluukos Heinävedellä nuo vesistöjen ylityksetkin viralliseen moottorikelkkareittiin?
     
  18. KimmoM

    KimmoM Well-Known Member

    Lumiralli 2017 ajetaan 18.2.2017. Tapahtuma paikkana Juuan kelkkaurat, pääpaikkana Kolinportti.
    Safarissa kaksi ryhmää, 190 km ja 95 km. Lähtö ja paluu Neste Kolinportti.
    Lisää tapahtumasta www.lumiralli.fi
     
  19. IP Racing

    IP Racing Kisakenttien eläkeläinen

    Ei kuulu jääalueet viralliseen reittiin. Jäällä jokainen ajaa omalla vastuullaan. Me vaan merkkaillaan ne, ettei porukka ettis maille menoa joka mökin laiturilta ;)
     
  20. Joni Hirvonen

    Joni Hirvonen Active Member

    Pääskyvuori Berner väli vedetty kelkkakerhon lanalla. Vedetään lisää kun kerkiää! Kohtuu hyvää latua tulee jo näillä lumillakin!
    Kelkkakerhon tavarat löytyy tästä lähtien Miia ja Jukka Mikkosen pihasta viitoituksiin ymm...( soittakaa Jukalle tarvittaessa )
    Tampparikin rupeaa käymään reitillä kun lunta tulee 10-20cm lisää!
    Sairaalanmäen alla oleva monttu täytetty/tasoitettu tampparilla.
    Nyt vaan annetaan tasoitettujen pohjien kovaa niin tulee hyvät pohjat!
     

Suosittele tätä sivua