Kajaanin moottorikelkkayhdistys ry

Keskustelun 'Kerhotoiminta' on aloittanut käyttäjä Reissumies, 29/2/08.

  1. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Kajaanin moottorikelkkayhdistyksen tarkoituksena on edistää moottorikelkkailuharrastusta Kajaanissa ja kehittää moottorikelkkauria keskittymällä urien hoitoon ja kehittämiseen kesällä ja talvella siten, että urat ovat asianmukaisessa ja turvallisessa kunnossa ajokauden aikana.

    Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4 muuta varsinaista jäsentä. Yhdistyksen toimintaa pyöritetään talkoovoimin aktiivijäsenten toimesta. Kajaani kaupunki on sopinut yli sadan maanomistajan kanssa urien käytöstä ja edelleen antanut käyttöoikeuden ja ylläpitovelvollisuuden yhdistykselle. Yhteensä uria on Kajaanin alueella yli 200 km.

    Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys hankkii varoja myymällä uralupia, hankkimalla avustuksia ja kannatusmaksuja moottorikelkkailuun liittyviltä yrityksiltä, yhteisöiltä ym. toimijoilta, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.

    Kaikilta kelkkailijoilta, jotka ajavat urilla vaaditaan uralupa. Uralupa kaudelle -09/-10 lunastetaan maksamalla 40 €/kausi/talous yhdistyksen tilille. Tilisiirrolle tulee laitta tiedoksi nimi, osoite ja mielellään sähköposti. Tilinumero on Nordea 105730-221352. Kuittia vastaan saa paikallisista kelkkaliikkeistä sekä Kajaani Infosta tarran, joka tulee liimata kelkkaan kiinteälle ja näkyvälle paikalle. Tarran puuttuessa poliisi voi antaa rikesakon. Tarran mukana tulee myös kartta Kainuun kelkkaurista. Yritykset ja yhteisöt, jotka haluavat tukea toimintaa voivat maksaa 175 € suuruisen kannatusjäsenmaksun.

    [​IMG]
    Kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan reittien kunnostamiseen ja ylläpitoon sekä kehittämiseen. Lumettomana aikana mm. rakennetaan ja ylläpidetään siltoja, tasataan reittien pohjia ja raivataan vesakkoa. Urien merkintää ja opastusta ylläpidetään ja kehitetään. Talvella urat lanataan niin usein kuin kerhon varallisuus ja keliolosuhteet antavat myötä. Järvien jäällä olevat osuudet viitoitetaan, kun jääolot sen sallivat.

    [​IMG]

    Kerho on rakentanut oman kunnollisen reittilanan talkootyönä ja vetopalvelut ostetaan tarjousten perusteella paikallisilta yrittäjiltä.

    Yhteystiedot:

    [email protected]

    Pj. Heikki Ovaska 0447100771
    Pasi Seppänen 0405132588
    Hannu Niskanen 0445277746
    Juha Heikkinen 0403004080
    Timo Palo 0447500776
     
  2. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Kajaanin moottorikelkkayhdistyksen uusi reittilana on vihdoin saatu valmiiksi ja testattua. Lana painaa n. 1 tonni ja on 3,5 m leveä. Patteja tasaa kaksi teräparia ja lopullisen jäljen tekee pintaa silittävä laatikko. Pyörät voidaan nostaa ja laskea hydraulisesti ja siten siirtää lanaa maanteitä pitkin paikasta toiseen. Lana on rakennettu Edukain tiloissa päivisin oppilastyönä ja iltaisin talkootyönä aktiivijäsenten toimesta.

    Tällä kaudella Kajaanin reitit on tasattu kerran tampparilla ja tavoitteena on että reitit voidaan tasata uudella lanalla ainakin kerran vielä. Reitit lanataan sitä mukaan kun säät ja lumiolot sallivat ja uralupamaksuja kertyy.

    [​IMG]
     
  3. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Sunnuntaina 19.10 pidetään sillankorjaustalkoot. Kokoontuminen Sotkamontien Essolla klo 10.00. Työkalut mukaan. Lisää tietoja saa Heikki Ovaskalta.
     
  4. jam0

    jam0 Well-Known Member

    Onko uralupamaksun hinta, tilinumero ja tarran lunastuskäytäntö ennallaan alkavallakin kaudella?
     
  5. makke___

    makke___ Lynx 850 18 pätkis

    hiukan asian vierestä mutta kenen tamppari tuossa kuvassa on?
     
  6. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Yksityishenkilön uralupamaksu tulevalle kelkkakaudelle -08/-09 nousee 40 euroon. Tämä jotta yhdistyksen talous pysyisi kunnossa. Viime vuonna maksuja kertyi n. 130 kpl ja rahat käytettiin kokonaisuudessaan urien ylläpitoon. Maksu- ja lunastuskäytäntö pysyy ennallaan.
     
  7. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Tamppari kuvassa on Mularin.
     
  8. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Sunnuntaina 23.11 pidetään reittien raivaustalkoot. Kokoontuminen Sotkamontien St 1:llä klo 9.00. Työvälineet mukaan. Lisää tietoja saa Heikki Ovaskalta.
     
  9. jonspe

    jonspe Well-Known Member

    Millonka olis tikutus talkoita tiedossa..?
    Olis mukavata tietää, ettei tuu YLLÄTYKSENÄ..pimeessä! :eek:
     
  10. Reissumies

    Reissumies Well-Known Member

    Reitinmerkintätalkoot pidetään tiistaina 6.1.2009 klo 10.00 alkaen. Lähdemme merkkaamaan reittejä Paltaselälle ja Nuakselle. Kokoontuminen kelkkojen kanssa Hannusrannantien ja Matinmäentien risteyksessä lentokentän kiitoradan itäpäässä. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä näet kokoontumispaikan kartalta. Autolle ja kärrylle pitäisi olla parkkitilaa.

    http://www.infokartta.fi/codebase/smallmap/smallmap.php?asiakas=kainuu&kartta=peruskartta&zoom=2&valintanimi=Kokontumispaikka&valintakoordx=3535773&valintakoordy=7132372

    Kaikki kiinnostuneet mukaan. Lämmintä vaatetta päälle ja eväät mukaan reppuun. Teemme makkaranuotion sopivassa paikassa.

    Kajaanin moottorikelkkayhdistys ry
     
  11. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Nuasjärvelle olis tarkoitus laittaa viittoja keskiviikkona kokoontuminen kylmälle rouskutien päähän klo 10.00.Ongelmana on viittojen puute johtuen oulujärven tiheämmästä viiyoituksesta. Maanantai illan talkoissa peräti neljä osallistujaa ei saatu tehtyä viittoja vaan ilta meni siirtoraiteen alkupään raivauksessa.
     
  12. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Nuasjärven viitoitus ei onnistunut. Vettä jäällä paikoin niin paljon että reen kanssaa kulkeminen ei onnistu, ilman rekeä onnistuu kun pitää vauhtia. Viitoitus siirtyy tulevalle viikolle.
     
  13. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Kaikki vesistöt on viitoitettu. Uraluvan voi maksaa pankin lisäksi myös seuraavissa paikoissa , sotkamontien Sts ent. Esso, Motomaxi , Kesmotors Augusti Korhonen , Kajaani info , Konehuolto Oikarinen. Tilin numero Nordea 105730-221352 . Maksu koskee Kajaanin kaupungi alueella olevia uria , uraluvalla saa ajaa Sotkamon urilla ja Paltamosta - Paljakkaan. Läpiajo matkalla Kajaanin urilla ei vaadita lupaa koska emme halua vaikeuttaa matkailua . Urille ei ole minkäänlaista oikeutta mennä ajelemaan ilman uraluvan maksua. Kaikki luvattomat ajelijat ovat siellä maksaneiden kustannuksella kuluttamassa lanattuja uria. Maastoliikennelain mukaan maastossa liikkuminen vaatii AINA maanomistajan luvan, uralupa on myös maanomistajan lupa sen lisäksi että siitä kertyvät varat käytetään LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ urien ylläpitoon. Urien ylläpito ei ole pelkkää lanausta vaan kaikkea sitä toimintaa jota me TUHANSIA talkoo tunteja tekevät temme omalla vapaa-ajallamme niidenkin kelkkailijoiden hyväksi jotka vaan ajelevat selkä suoran kunnostetuilla urilla, röyhkeimmät jopa maksamatta 35 euroa joka on naurettava summa siitä että JOKU tekee kaiken valmiiksi.
     
  14. Hunter84

    Hunter84 New Member

    Niin onkose maksu nyt 40 vai 35 egee??
     
  15. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Maksu on 35 Euroa vähintäin , enemmänkin saa maksaa vaikkapa tukeakseen toimintaa.
     
  16. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Välillä positiivisiakin asioita, uraluvan maksaneita elikkä jäseniä tämänpäiväisen tarkastus laskennan mukaan 210. Viime kaudella 130. Viime viikonlopun lupa tarkastuksissa yli puolet ilman lupaa toisinsanoen maksaneiden siivellä, herää kysymys mitä me vielä saatas aikaan jos kaikki uria käyttävät hoitaisivat velvollisuutensa ?
     
  17. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Suomen parhaat urat.. siltoineen
     
  18. julli82

    julli82 Well-Known Member

    Ei muuta kuin kaikille ohikulkijoillekkin reittimaksu , semmonen tekstari/puhelin juttu olisi varmaan ihan toimiva.
    ajat alkaen 3 tuntia,kuin laskettelukeskuksissa ei sielläkään ilman saa laskea menemään..
    eiköhän siinä ajassa kajaanin vähintään ohita. :-\
     
  19. tovayryn

    tovayryn BDPA General Manager

    no nyt minäki hoksasin että täällä on oikeen oma osio aiheelleen :D

    tuo jullin idea ois minusta ihan toimiva, mitä helpompaa maksu on, sitä useampi sen maksaa. tiedän tapauksia kun on jääny maksamatta ku pitää olla käteistä huoltsikalle ja ei oo automaattia äärellä... sitten se taas unohtuu jnejne
     
  20. warrejori

    warrejori Apex. -13

    Yhdistyksen vuosikokous 29.4.2009 klo 18.00 Imagon Oy Takojankatu 5 Kajaani ,kaikki uraluvan lunastaneet tervetuloa päättämään tulevista ja menneistä. Sunnuntaina kerättiin viitat Oulujärveltä neljän harrastajan voimin , kelkkailu keli mitä parhain.
     

Suosittele tätä sivua