Mikkelin moottorikelkkailijat ry

Keskustelun 'Kerhotoiminta' on aloittanut käyttäjä Hansanen, 28/1/08.

  1. Hansanen

    Hansanen Well-Known Member

    Mikkelin moottorikelkkailijat on vuonna -88 perustettu rekisteröity yhdistys. Jäseniä on 220. 
    Eteläisen Savon runsaslukuiset järvet tarjoavat hyviä kelkkailumahdollisuuksia, mutta reitistö kulkee myös metsissä.
    Ylläpidettyä uraa 300 km ja naapurikerhojen urille saa mennä vierailemaan samoilla maksuilla.
    Uria pitkin pääset Hirvensalmelle, Juvalle, Anttolaan ja Ristiinaan. Uusi reittikartta on julkaistu värillisenä.
    Huoltoasemia reitin varrella on useita. Esso Silvastissa, Neste Anttolassa ja Otavassa, Shell Visulahdessa ja Harjun Helmi Haukivuorella.
    Kerho järjestää syksyllä talkoopäiviä reittien kunnostukseen ja 1 - 2 talvisafaria.

    www.mmkry.fi
     
  2. Hansanen

    Hansanen Well-Known Member

    Ristiina - Mikkeli välillä ura poikki.
    Sattilan tien ja Herajärven välillä ajo ehdottomasti kielletty!
    Maanomistajan kanssa neuvottelut kesken.

    Visulahdesta pohjoiseen reitti kulkee ns; puulaanin kohdalla puupinon ja tien välistä.
    REVITYS ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY AURATULLA ALUEELLA!
     
  3. Jiiriviksi

    Jiiriviksi Well-Known Member

    Lauantaina 20.12.2008 Telamaton kiristäjäiset ja mahdollisesti myös talkoot aamupäivästä. Kekkeripaikka vielä tuntematon. Lisää asiasta pian kerhon nettisivuilla.
     
  4. Jiiriviksi

    Jiiriviksi Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Vielä olisi yhdet reittitalkoot tarjolla!!! 28.11.2009 Visulahden shellin pihaan 9.30.
     
  5. Jiiriviksi

    Jiiriviksi Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Noh niin, telamaton löyhentäjäiset pidetään siis 7.5.2011 klo 17.00 alkaen Lahdenpohjan toimintakeskuksen rantasaunaosastolla. Luvassa pienimuotoiset kelkkahenkilöiden olympialaiset, saunomista, puheenjohtajan uittaminen ja paljon lumisia muisteloita menneeltä talvelta!! Lumilapio on ollut normaalisti saunassa tarpeen..

    Kerho tarjoaa saunajuomat ja pikkupurtavaa. Isomman janon omaavat henkilöt varustautuvat parhaaksi katsomallaan tavalla. Saunojille pyyhkeet mukaan.

    Teretulemast!!
     
  6. Habe

    Habe Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    19.12.15 Telamaton kiristäjäiset, tosin paikka on vielä tuntematon. Iltapäivän lopusta tarkoitus aloittaa lihapatojen äärellä ja saunomista yms. luvassa.
    Pankaa iltaloma-anomus vetämään jo näin hyvissä ajoin.

    T Pj Harri
     
  7. M.V. -77

    M.V. -77 Yamaha Nytro RTX se -09

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Edellisen viestiin lisätietoa, eli päivämäärä kuin edellisessä viestissä ja tapahtumapaikkana toimii Rämälän erämaja klo 17:00 etiäpäin. Ei muuta kuin tulkaahan istumaan iltaa. Jos siinä ohella saatais manattua näillekkin selkosille pikkuhiljaa ajokelit ;D

    T: vpj Matti
     
  8. mikkojuhani

    mikkojuhani mikkeli...maailman parhaat reitit..

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    mikko terve.
    ihmettelen suuresti tätä kerhon touhua kun ei voida ilmoittaa näistä reisssuistä tänne.mitä tämä on?
    nyt miehet lähtee 3,1 posiolle ja ei missään siitä infoa!!!!!!!!!!kerho touhu parhainmillaan.......
     
  9. arska1

    arska1 Nytro RTX SE

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    :
    Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. :eek: :eek: ;D
     
  10. M.V. -77

    M.V. -77 Yamaha Nytro RTX se -09

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Jos kerhoon kuuluva kaveriporukka päättää lähteä pohoseen niin eihän se tee siitä mitään kerhon virallista reissua kuului siihen retkikuntaan kerhon hallitukseen kuuluvia tai ei. Kunhan saadaan tännekkin ajokelit ja reitit kuntoon niin kyllä varmasti järjestetään häpeninkiä :)
     
  11. juketsu

    juketsu Kolomen lynksin talous.

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Viikonloppuna päättytny Levin reissu sai silmät aukee, ketävaa ei noille reissuille kantsi ees ottaa syyttämättä täs foorumis ketää ::)
     
  12. aTapsa

    aTapsa Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    29.1-30.1.2016 olen tulossa ESPOOSTA ristiinaan emännän mökille niin kannattaako se kelkka otta kyytiin vai mikäpä tilanne siellä on?? onko ladut auki ?
     
  13. mikkojuhani

    mikkojuhani mikkeli...maailman parhaat reitit..

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    ei tietoa,eikä tämä kelkkaporukka osaa kirjoittaa tänne juuri mitään,on savolaista itse lämmitys porukkaa....
    ota kelkka mukaan pääsee jäällä jos ei muuta.
     
  14. Habe

    Habe Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Kelkkailemaan ei täällä Mikkelin seudulla vielä pääse, lähinnä lumen vähyyden takia. Ennuste ja ennustaja lupaa lunta nousuviikolla, että siltä osin toivo elää kuunloppua ajatellen.
    Jääkelit lienee hyvät, mutta riski siellä liikuttaessa on läsnä kuitenkin aina. Railot, sulat, kivet yms.
    Kyllä tänne kirjaillaan, kun urat aukeaa.
     
  15. Spule87

    Spule87 New Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Saako mikkelin urilla ajella jos on puulan kelkkailijoiden jäsen? Ja miten pitkän "Siirtymäajon" olette uskaltaneet tehdä reitille tai kuinka pitkä matka reitille kotoa?
     
  16. Habe

    Habe Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Naapurikerhon urilla saa kelkkailla ns. ristiinajosäännön puitteissa. Tässä tulee nyt ymmärtää se, että vierailu tapahtuu ajamalla, eikä siten että kelkat tuodaan kärryllä uran varteen ja lähdetään siitä sitten. Tämä sääntö siksi, että rakentuuko mistään mitään, jos me kaikki oman kerhon jäsenet liitymme naapurikerhoon ja odotamme valmista?
    Tarkoititko tuolla siirtymällä kelkkailua muualla kuin uraa pitkin? Sitä ei liene luvallista tehdä muuten kuin kysymällä maanomistajalta salliiko hän em. ajamisen.

    T pj Harri
     
  17. M.V. -77

    M.V. -77 Yamaha Nytro RTX se -09

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Joku tai jotkut ovat käyneet ajamassa Annila golfin alueella uran ulkopuolella ja oli siellä rällätty myös mönkijällä. Ratamestari oli laittanut kerhon sihteerille tiedotteen asiasta ja samalla todennut että jos tämä tulee tavaksi on ura suljettava. Jos joku tuntee piston sydämessään tai tietää kuka /ketkä olivat asialla niin pitää huolta ettei tämmöinen toistu!!! Kyllähän noita kelkan jälkiä on ilmestynyt myös muualle sellaisiin paikkoihin mihin ei pitäisi! KOHTA VOI OLLA NIIN ETTEI AJELLA ENÄÄ MISSÄÄN!!! Kannatta pitää tämä vaihtoehto mielessä kun lähtee seikkailemaan uran ulkopuolelle! Urat kyllä avataan mahdollisimman nopeasti kunhan lumitilanne paranee ja siitä ilmoitetaan kyllä. Malttia nyt.

    T vpj Matti
     
  18. M.V. -77

    M.V. -77 Yamaha Nytro RTX se -09

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Ajettavissa olevat urat 6.2.-16

    Mikkeli-Otava-Puula
    Mikkeli-Heinälahti-Anttola
    Mikkeli-Tornimäki-Anttola
    Mikkeli-Syysjärvi (Juvalle menevä ura)
    Mikkeli-Ristiina
    Ristiina-Anttola

    T: vpj Matti
     
  19. Wolder

    Wolder New Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Saako teloilla varustetulla mönkijällä ajaa reitillä, kunnostus tarkoitukessa? Ois mukavampi ajella kelkalla ku ei ois automaatti ohjausta. Eli tasottais vähän suksien aiheuttamia uria. Paskaa tästäkin kommentista varmaan sataa niskaan joten anteeksi kysymys.
     
  20. Habe

    Habe Well-Known Member

    Vs: Mikkelin moottorikelkkailijat ry

    Uudessa kelkkalehdessä oli puintia tästä mönkijä teloilla aiheesta. Metsähallituksen tulkinta eroaa ilmeisesti toisesta lainsäädännöstä ja vaikka kyseessä on tela-ajoneuvo, niin se ei yksiselitteisesti ole teloilla varustettu ajoneuvo, minkä käyttö on sallittu metsähallituksen mailla. Kun meidän kerholla kulkee uria metsähallituksen mailla, ei lupaa ajamiselle voi myöntää, koska yksittäisenä kerhona on turhaa astua noin ison instanssin varpaille. Sitä en tiedä mitä mieltä muut 500 maanomistajaa on aiheesta. Halukkuutta tämän asian selvittämiselle ei ole kyllä yhtään. Herkästi käy niin, että ajot jatkuu lumien sulettua ja lopun voi arvata. Jos haluaa tehdä urien kunnostamiseksi talkootöitä, niin hyvin siihen riittää 300€ maksava Husqvarna tai Stihl yms. moottoriraivaussaha. ;D

    Tämä on minun tulkinta asiasta.
     

Suosittele tätä sivua