MK-Enduro Ajoleiri ja MK-Mini Enduro Kilpailu, KUUSAMO 27.-29.1.2017

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä LadyK, 6/11/16.

  1. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Hei

    Kuusamossa kokoonnutaan taas tammikuussa ison kelkkaporukan kesken, perehtymään enduron ajolinjoihin, kelkkojen tekniikkaan ja kilpailuihin valmistautumiseen.

    Leiri on pääasiassa tarkoitettu vasta-alkajille ja nuorille sekä kelkkailijoille, jotka ovat kiinnostuneita MK-endurossa kilpailemisesta. Leirille kuitenkin KAIKKI ovat tervetulleita!

    Tänäkin vuonna ajokoulutuksessa vinkkejä oman ajon parantamiseen antaa nelikko, joka on varmasti kaikille kelkkailijoille ja harrastusta seuraaville tuttuja.

    Vanhoista kouluttajista mukana on kolmin kertainen Giantin voittaja ja parin kertainen MK-Enduron Suomenmestari Arto Pätsi. Yhden Suomen mestaruuden voittanut, pitkään lajia harrastanut, koko kelkkakansan tuntema K-MIKKO, Mikko Laine.
    Uusina kouluttajina porukkaan on tullut SM-luokan yksi kärki kuljettajista tekniikka expertti mustasormi Tero Lokka, joka ajaa talvella enduroa ja kesällä Watercrossia eli sekä työ, että vapaa-aika kuluu kelkkojen parissa. Lisäksi etelämpää Karstulan huudeilta monien vuosien kartuttamaa "Race Wisdomia" tulee jakamaan monin kertainen MK-Enduron Suomenmestari Henri Marttinen, joka kilpailee SM-luokan voitosta tulevanakin vuonna.

    Teoria koulutukseen näiden herrojen lisäksi tulee muutamia yllätysnimiä, jotka selviävät myöhemmin.
    Lisäksi Kati Pätsi käy läpi viime vuotiseen tapaan kilpailuun valmistautumisesta, kilpailun kulusta ja tarvittavista varusteista.

    Perjantaina kokoonnutaan Holiday Clubin Kuusamon Tropiikkiin illalla ja vietetään hetki teoriakoulutuksen parissa ilmoittautumisen jälkeen.
    Lauantain suunnataan kuljetuskalusto Kurkijärvelle, Siprun Snowcross -radalle, jonka läheisyydessä ajetaan valoisa aika ja siirrytään syömään Kuusamon Tropiikkiin (jokainen maksaa ruokailun itse) ja illalla pidetään vielä muutama tunti teoriakoulutusta, jonka sisältö tarkentuu lähiaikoina.
    Sunnuntaina ajetaan Kurkijärven maisemissa yhden erikoiskokeen mittainen MK-Mini Enduro Kilpailu, jonka pituus on noin 36 km.

    Leiristä tarkempaa tietoa löytyy täältä kelkkalehden keskustelupalstalta, sekä Kuusamon Moottorikelkkailijoiden Facebook -sivulta. Jos jotain haluaa kysyä henk. koht, niin voi ottaa yhteyttä: [email protected] tai tätä kautta/facebookissa yksityisviestillä.

    HUOM! Leirille otetaan korkeintaan 70 ajajaa rastien sujuvuuden vuoksi ja 120 kilpailijaa MK-Mini enduroon, valoisan ajan lyhyyden vuoksi, jotta kaikille kilpaileminen olisi turvallista.

    Ilmoittautuminen leirille on auki Moottoriliiton sivustolla osoitteessa: http://www.moottoriliitto.fi/lajit/moottorikelkkailu/leirit/

    Leirin ilmoittautumismaksu on 40 €, joka sisältää myös lisenssin leirille ja minienduroon, jos siihen osallistuu ei tarvitse siis ostaa erikseen kertalisenssiä.

    Kilpailuun ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin ja sen ilmoittautumismaksu tulee olemaan 60 € ja kertalisenssin hinta on 35 €. (SMK:n lisenssi ei käy)
     
    Viimeksi muokattu: 12/11/16
  2. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Leirille ilmoittautuneita

    Nuoret 10-15 v
    Joonas Heikkinen
    Aapo Laine
    Joonas Juujärvi
    Matti Reinikainen
    Joona Lahtela
    Oskari Laamanen

    Aloittelija
    Aake Koskenniemi (Juniori)
    Milla Saastamoinen
    Jarmo Kantola
    Jarkko Ilmola
    Sanna Halla-Aho, (Juniori)
    Ville Lehtimäki, (Juniori)
    Hanna Lehtomaa

    Harrastaja
    Susanna Kumpula
    Kimmo Koskenniemi
    Heidi Hannus
    Harri Tyni
    Teemu Tuomaala
    Miika Koponen
    Joonas Lampinen
    Tuure Koponen
    Jussi Sammatti
    Tero Tornberg
    Stepan Soukhov
    Jussi Hartikainen
    Jan Rytkönen
    Janne Kontiokoski
    Ari Koponen
    Petri Honkanen
    Kristian Hirvelä
    Antti Östring
    Toni Tuhkasaari
    Teijo Korte
    Ville Heikkilä
    Jouni Heikkilä
    Juho Heikkilä
    Joonas Pihlaja
    Antti Heikkilä
    Ville Puumala
    Matti Puumala
    Anssi Mäki
    Tommi Niemelä
    Miika Tuomikoski
    Mikko Kylänpää
    Henri Pyykkönen
    Hanna Bragge
    Leena Hiltunen
    Tuomas Haukkala
    Riku Hooli
    Petri Kakkonen
    Harri Viinamäki
    Ari Pietilä

    SM-taso
    Jeremias Järvilä
    Petteri Sjögren
    Jussi Ketonen
    Feetu Rajajärvi
    Jussi Jukka
    Nico Vartioniemi
    Veera Virtanen
    Matti Kangasluoma
    Vesa Silvan
    Mika Volotinen
    Katariina Junnila
    Jesse Lemström
    Ville Rajaniemi
    Jirka Marttinen
    Juhana Rajala
    Antti Kankaanpää
    Jonna Simontaival
    Hanna Pihlajaviita
    Mika Häkkilä


    Yhteensä 71 kuljettajaa ilmoittautunut

    Jos olet ilmoittautunut eikä nimeäsi ala näkymään listalla niin laita yksityisviestiä tulemaan.
     
    Viimeksi muokattu: 24/1/17
  3. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Holiday Clubille Kuusamon Tropiikkiin voi jo varata huoneita varaamastamme majoituskiintiöstä tarjoushintaan

    Puh. 030 686 4400 tai sähköpostilla [email protected]

    HUOM! Majoitusta varatessa muistakaa mainita Kuusamon Moottorikelkkailijat, niin saatte majoituksen tuohon tarjoushintaa.

    Hinnat:
    hotellihuoneessa,
    68 €/vrk/1hh
    88 € /vrk/2hh
    Lisävuode 15€ / lapsi (max 2), 30€/ aikuinen / vrk.
    Hinta sisältää majoituksen, aamiaisen, kylpylän ja kuntosalin käytön

    Villas Petäjälammenranta 2 mh, 4 hengelle
    100€ / vrk
    Hinta sisältää majoituksen, liinavaatteet ja loppusiivouksen.
    Aamiainen hotellilla 8€ / lapsi, 13€ / aikuinen.
    Kylpylä 5€/ lapsi, 10€ /aikuinen.

    Huoneet ja Villakset käytössänne saapumispäivänä alkaen klo 15.00. Luovutus lähtöpäivänä viimeistään klo 12.00.
     
  4. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    DING DING.... PUOLET LEIRIKUSKIEN PAIKOISTA ON NYT TÄYNNÄ!

    Tähän väliin onkin hyvä ilmoittaa, että Olvin Teho Sport on mukana MK-leirin yhteistyökumppanina ja jokainen leirille osallistuva saa suklaa-marja proteiinipatukan!

    Teho_Sport_logo_POS_RGB_6511.png
     
    Jani Sipola tykkää tästä.
  5. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Morjens

    Leiriin on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa, mutta paikat on nyt täynnä ja seuraavaksi avataan kilpailuun ilmoittautuminen.

    Lunta on jo sen verran paljon että huomenna starttaa ensimmäinen partio tarkastamaan ja polettamaan pohjia enskapätkään.
     
    Golfster tykkää tästä.
  6. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Harmittavasti sattui toinen reissu juur samaan kohtaan, ei päästy mukaan, mutta ens vuonna sitten...
     
    LadyK tykkää tästä.
  7. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Hei kaikille!

    Leirin täyttymisen jälkeen, ilmoittautumisen sulkeuduttua, meille on tullut monia kyselyitä vielä leirille pääsystä. Valitettavasti emme voi ottaa enempää ilmoittautumisia vastaan suuren henkilömäärän vuoksi.

    Olemme kuitenkin päättäneet, että mikäli 10-15 vuotiaita/junnuja on vielä tulossa, niin muutamia otetaan vielä mukaan. Laittakaa minulle viestiä niin saadaan tiedot ylös.


    Mikäli olet ilmoittautunut leirille, mutta joudut perumaan ilmoittautumisen, niin ilmoita siitä heti meille, että saamme annettua paikasi jollekin muulle. Kiitos!


    Mukavaa Joulun odotusta!
     
  8. Golfster

    Golfster BD3900ds 2019, Iron Doggi, FIII CK3

    Mitenkäs tuon MK-minienduron kuutiotilavuus on rajattu? Sattui silmään, että SML ilmoittaa sivuillaan että tuolloin SML-sääntöjen mukainen kansallinen kilpailu Kuusamossa, niin puhutaanko nyt samasta asiasta ja miten käy osallistumisen laidan, jos kelkka on 800cc?!
     
  9. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

  10. Golfster

    Golfster BD3900ds 2019, Iron Doggi, FIII CK3

    No perkale kiitosta! Ois pitäny taas ottaa selevää eikä panikoida. Ainut vaan, että lisämääräyksessä lueteltiin seuraavat luokat eli pittääkö se kuitenkin toimen tulupanhattu ottaa pois jos kisaamaan mielii:

    P/N90
    Naiset
    M50
    M40
    Juniorit
    Historic
    C2/N 600
    C1/N 600
    B/N 600
    A/N 600
     
    Viimeksi muokattu: 27/12/16
  11. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

  12. Ässä

    Ässä G4 RS & REX2 RS

    Onko näissä karkeloissa väliä kumman liiton alaiseen kerhoon kuuluu? Kaikki muut endurothan on SMK:n alaisuudessa, mutta tämä on SML niin pitääkö kuulua kahteen kerhoon, että pääsee tähän minienskaan ja sitten myöhemmin talvella SMK:n kisaan?
     
  13. Harri.T

    Harri.T lynx

    Mites noi kilpailunumerot menee? Eli jos olen varannut numeron tuonne toiseen sarjaan niin onko se käytössä myös näissä sml:n kisoissa?
    C1 luokka lienee oikea jos on kokeillut pari enduroa?
     
  14. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Hei

    Anteeksi kun en ole huomannut keskusteluanne, onneksi Hemmo oli terävänä liikkeellä :)

    Eli kilpailukalenterissa on näppisvirhe ja lisämääräyksessä, mutta säännöissä on C2/N 800 ja se on oikein, muihin kohtiin korjataan asia.
     
  15. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

    Moottoriliiton MK-Enduro säännöt on Moottoriliiton internet sivuilla:
    http://www.moottoriliitto.fi/ajajille/saannot/mk-enduro/

    Samoin ajajaluokitukset on myös julkistettu ja löytyvät samoilta sivuilta uutisista ja se lisätään myös MK-Enduron kohtaan:
    http://www.moottoriliitto.fi/uutiset/mk-enduron-ajajanumerot-2017/

    Mikäli nimeä ei löydy luokituksesta niin voitte anoa sitä Moottoriliitosta Sirpa Räsäseltä, [email protected]
    Jos kuljettaja ei tiedä mihin luokkaan kuuluu, niin silloin voi olla yhteydessä minuun: [email protected]
    Luokkien sisäiset numerot löytyvät säännöistä, niin kuin kelkkaan lisättävien numeroiden värit.
    Numerot pitää näkyä selkeästi kelkan edessä sekä sivuilla.
     
  16. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Ässä:lle vastaukseksi:
    Giant on myös SML:n alainen kilpailu.
    Ei ole väliä kumman kattojärjestön alaiseen kerhoon kuuluu.
    Lisenssi pitää olla moottoriliiton, eli jos ei ole moottoriliitos vuosilisenssiä, niin paikan päältä voi ostaa kertalisenssin 35 €, tai jos on tulossa leirille niin ei tarvitse erikseen olla lisenssiä kilpailuun, koska se kuuluun jo leirin osallistumismaksuun.

    HarriT. löysitkö ajajaluokitukset? löytyykö nimesi jo sieltä? jos olet ajanut vain kaksi enduroa niin silloin luokka on C2. Kannattaa varata kummastakin heti sama numero ettei tarvitse vaihtaa toisen kilpailuun.
     
  17. Harri.T

    Harri.T lynx

    Kyllä löysin. Luokitus näytti olevan C1 ja numero 350, minkä olinkin jo aiemmin varannut.
     
  18. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Näin potkaistiin tämäkin vuosi 2017 käyntiin ja mikä parempi tapa aloitukselle kun avata 29.1.2017 Kuusamon Tropiikki Mini Enduron ilmoittautuminen!

    Eli kilpailuun ilmoittautuminen on nyt auki allaolevassa osoitteessa!

    Ilmoittautumisesta saat paluuviestinä vahvistuksen ilmoittautumisesta ja ilmoittautuneiden listaa päivitellään tuonne ilmoittautumisen oheen sekä tänne keskustelupalstalle.

    Tuolta löytyy myös kilpailun kilpailukutsu sekä myöhemmin muuta kilpailuun liittyvää virallista infoa.

    MUISTAKAA, OSALLISTUJA MÄÄRÄ MAX 120, kannattaa siis ilmoittautua hetimmiten [​IMG]

    http://www.moottoriliitto.fi/lajit/.../kuusamon-mini-mk-enduro-sunnuntai-29.1.2017/
     
    Hemmo, Golfster ja Jani Sipola tykkäävät tästä.
  19. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Ilmoittautuneet

    Kuusamon Tropiikkin Mini MK-Enduro 29.1.2017

    päivitetty 23.1.2017

    A/N 600
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    45 Jesse Hottinen SiiVe Arctic Cat
    15 Joni Behm I-Smoke Arctic Cat
    3 Henri Marttinen KoKe Polaris
    4 Mikko Hämäläinen I-Smoke Arctic Cat
    79 Feetu Rajajärvi KiMK Arctic Cat
    32 Vesa Silvan VSRC Ski-doo
    16 Antti Kankaanpää Muhkk Lynx
    2 Lauri Pellonpää ASMP Arctic Cat
    39 Tero Lokka LaMK Lynx
    37 Teppo Käkelä KuusMK Lynx
    28 Henrik Rösch P-KK Lynx
    33 Erno Pyykönen P-KK Arctic Cat
    1 Juha Haapamäki KauhMK Lynx
    12 Kimmo Takalo ISK Ski-doo
    34 Joni Juvonen K-KMK Arctic Cat
    30 Markus Roine Pukkilan moottoriurheilijat Ski-doo
    16

    B/N 600
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    250 Kimmo Karjalainen Limk Arctic Cat
    299 Jukka Juntunen P-SMK Lynx
    241 Matti Kangasluoma LaihMK Lynx
    248 Nico Vartioniemi KeMot Lynx
    247 Jussi Ketonen LaihMK Ski-doo
    226 Ville Rajaniemi NiMoKe Arctic Cat
    242 Janne Haanpää Osmk Arctic Cat
    292 Santeri Palovaara OSMK Arctic Cat
    206 Markku Immonen K-KMK Arctic Cat
    221 Sami Korkala Muhkk Lynx
    202 Jirka Marttinen Osmk Polaris
    225 Jussi Mäenpää Kamk Lynx
    215 Konsta Sulkava SuSeMK Arctic Cat
    288 Kalle Laamanen I-smoke Lynx
    214 Mika Häkkilä NiMoKe Ski-doo
    237 Joni Peltola PCMK Ski-doo
    16

    C1/N 600
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    349 Jeremias Järvilä Kepomoke Ski-Doo
    335 Tero Tornberg KuusMK Lynx
    324 Jarno Hiltunen SoMoKe Arctic Cat
    377 Jussi Jukka K-KMK Arctic Cat
    350 Harri Tyni TaiKe Arctic Cat
    337 Stepan Soukhov TaiKe Lynx
    333 Jesse Lemström Hämsk Lynx
    313 Mika Volotinen Lynx
    381 Mikko Kylänpää QRF Ski-Doo
    104 Pekka Töhönen KmK Arctic Cat
    9

    C2/N 800
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    431 Joonas Pihlaja KuusMK Lynx
    461 Petri Honkanen Muhkk Lynx
    462 Ville Puumala E-Pmoke Lynx
    484 Antti Östring LSMK Yamaha
    425 Jussi Sammatti KuusMK Lynx
    467 Teemu Tuomaala Muhkk Lynx
    440 Kristian Hirvelä OSMK Skidoo
    468 Ville Heikkilä Pokyua Lynx
    477 Teijo Korte KuusMK Lynx
    426 Juuso Koskela pcmk Polaris
    442 Juhana Rajala KuusMK Ski-doo
    444 Ari Koponen K-KMK Arctic Cat
    478 Jarno Martikainen LSMK Polaris
    471 Anssi Mäki E-Pmoke Arctic Cat
    Joonas Lampinen TamMc Ski-doo
    463 Matti Puumala EP-MoKe Lynx
    418 Miika Tuomikoski LaihMK Lynx
    Ossi Tompuri Lumikissat Lynx
    404 Jussi Koskela pcmk Lynx
    Riku Hooli PCMK Skidoo
    Markus Juntunen Kamk Lynx
    460 Toni Tuhkasaari KartMk Lynx
    454 Jarmo Kantola Muhkk Polaris
    455 Eemeli Asunmaa SuSeMk Arctic Cat
    491 Jussi Taskila RaaMoKe Lynx
    Tuomas Haukkala KartMk Lynx
    Jarkko Ilmola Muhkk Lynx
    Harri Viinamäki KuusMK Lynx
    28

    M40
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    571 Petteri Sjögren KartMK Arctic Cat
    501 Jukka Nyberg SyMoKe Arctic Cat
    575 Jarkko Vartioniemi KeMot Ski-doo
    509 Petteri Haverinen LMSK Arctic Cat
    517 Harri Hynynen SoMoKe Polaris
    523 Marko Tuhkasaari KartMK Lynx
    507 Tuomas Kasurinen P-Smk Lynx
    502 Pasi Karjalainen KuusMK Lynx
    8

    M50
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    650 Kari Ukkola Lumikissat Polaris
    602 Vesa Kantola Lumikissat Elimäki Lynx
    625 Ari Pietilä Osmk Polaris
    Heikki Korander KuusMK Lynx
    Jari Nevala KuusMK Lynx
    611 Ahti Kolehmainen KuusMK Lynx
    6

    Naiset
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    789 Susanna Kumpula KeMot Polaris
    777 Veera Virtanen Taike Skidoo
    733 Jonna Simontaival SiiVe Arctic Cat
    703 Katariina Junnila KeMot Polaris
    781 Heidi Hannus KartMK Arctic Cat
    701 Hanna Pihlajaviita E-PMoKe Lynx
    707 Kati Pätsi KuusMK Lynx
    727 Heli Käkelä KuusMK Skidoo
    Hanna Lehtomaa Osmk
    765 Hanna Bragge Osmk Lynx
    10

    Juniorit
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    810 Saku Niskanen Y-SMK Polaris
    822 Matti Reinikainen I-SMoKe Lynx
    829 Sanna Halla-aho KartMK Skidoo
    3

    Historic
    Numero Etunimi Sukunimi Seura Kelkka
    908 Jari Piippo P-SMK Lynx
    977 Antti Heikkilä KuusMK Lynx
    922 Janne Hirvonen K-KMK Lynx
    920 Aleksi Koivisto Polar Cross MK Lynx
    Tero Murtovaara KuusMK Polaris
    989 Hannu Saari KeMot Lynx
    907 Ville Käkelä KuusMK Lynx
    Pasi Kivelä KeMot Polaris
    999 Tuomas Karjalainen KeMot Polaris
    9

    Yhteensä: 106 Kilpailijaa

    Kaikki jotka ovat hakeneet ajajanumeron tälle kaudelle niin varmistakaa; että numeronne löytyy Moottoriliiton listalta:
    http://www.moottoriliitto.fi/uutiset/mk-enduron-ajajanumerot-2017/

    Jos ei löydy niin anokaa numero: [email protected]
     
    Viimeksi muokattu: 23/1/17
  20. LadyK

    LadyK Well-Known Member

    Hei

    Mikäli leirille on tulossa vielä mukaan halukkaita 10-15 vuotiaita / junnuja niin heitä otetaan vielä mukaan, vaikka leiri onkin muuten täysi. Ottakaa yhteyttä minuun yv:llä, mikäli halukkaita löytyy.
     

Suosittele tätä sivua