Ockelbo Poro evo 2.0

Keskustelun 'Projektit' on aloittanut käyttäjä peruna., 14/2/23.

  1. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    C45FB59C-26AF-4E0F-BBE6-38A16455424A.jpeg
    Noniin tuli ostettua tuollainen okkeli, oletan vuosimalliksi -84. Moottorina on 277 rotax.

    Tarkoitus olisi saada tänä talvena rekisteriin ja sitten sipistellä vähän siistimmäksi. Museovehettä tuosta en rupea värkkäämään, mutta koitetaan pitää suurinpiirtein originaalin näköisenä.

    Tosiaan rekisteröintiä varten pitäisi saada valot pelaamaan. Valoista näkee, että hehkulanka juuri ja juuri hehkuu punaisena, mutta ei sieltä valoa tule yhtään. Takavalaoissa ei näy mitään elämää kuvut paikallaan.

    Vaihdoin jännitteensäätimen näin ensitöiksi, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Oisiko valopuola sökönä, vai oisiko parempia ehdotuksia?
    johtoja katselin ja mitään irti olevia/katkenneita johtoja en äkkiseltään ole huomannut. Paitsi sytytypuolalta yksi ruskea johto, jonka epäilen kuuluvan maihin, mutta kelkkaan oli vedetty ylimääräinen maadoitusjohto. Kelkka lähtee käyntiin, joten ajattelin ettei se vaikuta noihin valoihin. Koitin sitä johdonpätkää vähän hieroa runkoonkin, mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta.

    Tietäjät voi neuvoa, jos jotain tulee mieleen ja nopeusmittarin kulmavaihdetta voi tarjotella, jos joltain sellainen löytyy ylimääräisenä.
     
    Viimeksi muokattu: 16/2/23
  2. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Kokeilin vielä maajottaa tuon ruskean johdon. Ei vaikutusta. Takavalot aukaisin, polttimot oli otettu pois. Laitoin uudet ja sama homma kuin etuvalon kanssa lanka vähän hehkuu. Mittailin yleismittarin kanssa niin alle 1 voltin on jännite.
     
  3. jaskap

    jaskap AC m800,RX1, Venture700, Exciter2 ja Esla

    Mittaa ennen jännitteensäädintä, paljonko sieltä tulee. Siis AC alueella tietysti. Yleensä on keltainen johdin.Jos tulee vähän, niin sitten valopuola sökö tai johto ottaa maihin jostain tai sitten maadoitusvika. Ei se valopuola kyllä helposti kärtsää. Näyttäisi, että keltainen ja keltamusta säätimelle, mutta mistäpä näistä tietää. Tuon opuksen pohjalta näyttäisi olevan peräti kaksi valokäämiä, toinen sytytyskelan päällä. Ihmeellinen on.
    Tuolla opusta:https://www.manualslib.com/manual/981855/Rotax-277.html?page=1#manual
     
    Viimeksi muokattu: 14/2/23
  4. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    F95FF5EC-596D-46E7-9075-FABF55147B95.jpeg 027522ED-68D0-4720-8B4A-E9181BDA1795.jpeg
    Hip hei, valot löytyi!
    Joku aikaisemmista omistajista oli tehnyt pienen väärin kytkennän.
     
    Viimeksi muokattu: 16/2/23
    pezq^ tykkää tästä.
  5. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    779AE0AB-9F4F-47F5-A210-E304AFF89BE2.jpeg
    Tänään tuli käytyä pitempi lenkki okkelilla. Mitähän tämmösen pitäis kulkia oikeen toimiesaan?
    Nopeusmittari ei toimi, mutta tuntumalta arvioisin reitillä nopeueksi jonku 40km/h ja oikein kovallalla ehkä 50.

    Lämpöongelmia meinas olla, kun pitempiä huikosia päästeli isolla kaasulla. Luulin, että syttyy palamaan, kun semmosia savumerkkejä rupes päästelemään, meidän pysähyttyä. o_O Äkkiä käyntiin taas, niin rupes pikkuhiljaa jäähtyyn.

    Variaattori täsä taitaa olla vakio ja se ei ainakaan paljo auennu, mitä nyt ajon aikana sitä kerkesin vilkuilemaan.
    Kytkimenä joku yamahan kytkin. Sen toimintaa ei ajon aikana pystyny tarkkailemaan. Vois nyt enstöiksi koittaa vähä putsailla nuita. Vaikka en kyllä tiiä piisaako tuosa koneesa paukku, jos isommalle vielä vaihtaa.
     
  6. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    903162EF-8EFB-4E47-A938-38F753108C9A.jpeg
    Aattelin uutta remmiä ostaa, kun tuo vanha on melko kulahtaneen olonen. Tässä on paikallaan nytten carlislen max2 1106 remmi. Minusta se vaikuttaa hitusen pitkältä, tuo dayco hp3001 on vähän lyhyempi, mutta myös kapeampi. Minkälainen remmi täsä kuuluis vakiona olla?
    En sitte tiiä, miten tuo yamahan kytkin vaikuttaa tähän remmiasiaan.
     
  7. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    853945FF-F044-4990-B1CA-CB383C281B1D.jpeg
    uskomattoman vaikeaksi täsä on tehty variaattorin putsausoperaatio. Ajattelin, että näissä vanhemmissa on hyvin tilaa ruuvata.:D Mutta vaikka mitä pitää purkaa, että saa näin yksinkertasen operaation tehtyä.

    Tekis kyllä mieli vaihtaa tähän joku tuoreempi/helpompi variaattorisysteemi. Eihän tähän saa remmiä vaihettua purkamatta pakoputkea yms. edestä. Ketjukoppaa ei ehkä vihti toiselle puolelle värkätä. Pelaiskohan joku nordikin ketjukoppa+variaattori yhistelmä tämmösesä…
     
  8. TS82

    TS82 Hullulla hullun mieli..

    Itelä sama ollu mietinmässä tuoho 635. Kytkin on jo 90+ luvun vehkeestä mutta vari olis seuraavana. Ei oo tullu mitattuo kuinka paksu tuo akseli on.
    Kyllä mulla onnistuu omassa hihna vaihtaa ilman mitää purkamista.. pitäs olla jostaki vari mitä kokeilla saisko käymään modauksen kera ees.
     
  9. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Ostin tuommosen cometin kytkimen, saa nyt nähä onko mitään vaikutusta. Ollut ainakin 277 rotaxisa ennen kiinni, että sääjöt voi olla etes sinnepäin.
    Variaattori saa nyt ainakin toistaiseksi jääjä, ennenkö keksin tuohon jonku järkevän ja edukkaan ratkasun. Onko @TS82 ollu mielesä joku aihio mistä meinasit lähtä soveltaan?

    Ketjukoppaa rupesin entraamaan, kun joskus tieten vetoakselin laakeri sanonut kaput ja ketju syönyt sen vähä heikolle hapelle.
    CC308516-E82A-4F0B-9BF0-FFCD11523007.jpeg 200663B0-5CDA-4067-B1F6-D5FB936507DB.jpeg EEC51311-6D08-434F-81A3-CDCBC0DEFDCB.jpeg AE2BB8C1-3738-4D86-85B6-8317BAB640A4.jpeg
     
  10. TS82

    TS82 Hullulla hullun mieli..

    Eipä oo aihiota mielessä. Pitäs vilikuilla mistä kelkasta se vois käyvä.
     
  11. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Nyt ois variaattori putsailtu ja esijännitystä löysäsin pykälällä.
    C25D6FCE-DB89-4D2A-AF09-040C425360EF.jpeg 7FA6906F-498E-40B5-B752-BBB3B70117E2.jpeg
     
  12. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Täällä hommat lähteny uusille raiteille ja skidoo safarista tulee moottori ja voimansiirto tähän.
    Runko vähän hitsuuteltu, kun on ratkeamia ja aikaisempia erikois ratkaisuja kelkkaa purkaessa. :rolleyes:
    0AB5F91D-9F89-42EF-B29D-7AEF8534858C.jpeg
    vetareilta pyörät pois, safarin akselia sorvissa lyhemmäksi ja okkelin pyörät siihen.
    0A7145EC-575E-48A9-8B7B-36E79B4F5484.jpeg
    9E88C634-6762-4121-9E43-A845A588E11F.jpeg
    378DB446-335D-4CDC-A6A2-EFC1BE272BC6.jpeg
    Ketjukopan ja variaattorin mallailua.
    9A278F01-4C40-4ADF-BAB6-BB4945A718C4.jpeg
    moottorin petiä pitää vähän muokata, niin saa sopimaan.
    9880CF77-C4D2-46F8-8B0F-4A9745A5BCD3.jpeg
    jatketaan taas myöhemmin lisää.
     
    karjal ja 3xj tykkäävät tästä.
  13. JMO

    JMO Expedition xtreme turboR -24

    Nuihin ruukattiin sillon aikanaan laittaa valmiiksi remmi tai pari sinne "variakselille" vararemmiksi :D laittaa vaan kiini jollain ettei akseliin ja variaattoriin vastaile..
    Sen verran muistaa ku pikkupoikana painettu kilipaa joen jäällä että olisko mittarin mukaan jopa 80 kulkenu o_O 250 lynxi kuiten jäi juuri taakse :D
    Samainen poro okkeli koki sitten uudistuksen - 90 luvun loppupuolella, liukualustan, forest foxin telan ja karibon suksien myötä :D sittenhän sillä pääs mihin vain :D
    Löyty kuvaki kaverin uljaasta porosta.. Hieman siihen on ajan hammas purassu ~40v aikana, mutta on sitä käytettykki.
    Screenshot_20230421_013706.jpg
     
    3xj, Fudge ja pezq^ tykkäävät tästä.
  14. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Niinhän se ehottomasti kannattais tehä tuommosesa, niin saa remmin näppärästi vaihettua. Eipä heti hoksannukkaan tuommosta kikkaa.
    Tässäkin se variaattorin akseli vaan vippasi hiukan niin heilui se oikean puolimmainen tuki ja siihen oli kaikennäköisiä vahvistussysteemejä tehty. Ajan saatossa sitten se repii ne kuitenkin irti.
     
    Viimeksi muokattu: 27/4/23
  15. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Tuommosia tukia suunnittelin moottoripedille. Vähän ehkä turhan jykevät, mutta tuo nyt vaikutti yksinkertaselta toteuttaa ja tuommoseen löyty materiaaleja.
    E4C2BE82-43FE-4DD2-A39D-A22418913222.jpeg
     
  16. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Nyt kiinnikket hitsailtu. Moottori sekä ketjukopan paikka alkaa olla kohallaan.
    69B06887-59EC-4AB0-901A-9620F1FC5EE6.jpeg
    5B4A55AE-9E27-401D-B1C9-2DB93C607271.jpeg
    Pakoputkihan tuohon ei passaa likikään. Onkohan täälä foorumilla joku joka ois mopoaikoina tai myöhemminki tehny 2t pakoputkia? Jos osais laskia mitat tuommosen koneen putkelle. Vois olla loppupeleisä helpompi tehä koko putki, mitä ruveta muokkaamaan tuosta vakiosta.
     
  17. Bearcat-97

    Bearcat-97 Well-Known Member

    Laita kiinan nelari. Passaa kelkan luonteeseen
     
  18. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    3B03ED76-2914-43EB-8241-C8EB4D990ECA.jpeg C47B82DE-BFBD-49DB-A4D4-CEB4310C4DC9.jpeg 97CF5BDC-E567-404D-B51D-8D3D0EAF3DE7.jpeg 0CE16A46-F75C-493E-8387-B0CFD9880343.jpeg
    kesällä ollut niin kiirettä, että ei ole projektiin kerennyt oikein paneutua. Putkiasia on nyt lähtenyt rullaamaan pikkuhiljaa. Kovaa suunnittelua, että saa tuplat mahtumaan konehuoneeseen. En osannut suunnitella sinkkuputkea tuohon niin yritetään nyt nuita tuplia. Jos hommasta ei tuu mitään niin pilkotaan tuo safarin alkuperäinen putki ja kötöstetään se jotenkin tuohon.
    Muutaman osan saanut jo tehtyä toisen putken osat taidan leikkauttaa valmiiksi jossain, jos joku yritys on valmis ottamaan tällaisen pikkuprojektin työn alle. :D
     
    Fudge tykkää tästä.
  19. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    D7870C36-7080-4F90-A637-820D45A667CA.jpeg B54FECA2-9677-41EA-B0B9-32323D3A5A3F.jpeg
    Vielä muutama pala ja sais ruveta heftaileen ja mallaileen.
     
    T-Cat tykkää tästä.
  20. peruna.

    peruna. Ski-Doo Summit X Expert-20 & Ockelbo Poro -84

    Kyllä niistä jotain putken näköstä vaan alkaa muojostua. Nyt pitää ruveta valmistautuun messuille lähtöön. :)

    9A2CB51B-BA6C-44B6-809D-14621483FE13.jpeg
     

Suosittele tätä sivua