Heii. Onko porukkaa menossa kelkkaileen ruotsin puolelle? Mahtuisinko mukaan. Kaikki paikat käy ja milloin vain ja kuinka pitkään tahansa. Ja jos kiinnostaa lähtiä umpishommiin suomen kamaralla mukaan niin saa ilmoittautua. Rovaniemeltä noin 60km. Joko päiväreissu tai viikonloppu reissu. Majotus ilmanen✌
Kävin viime viikolla Moskoselissa ajamassa kolme päivää, ja oli kyllä kelit ja ajopaikat kohdallaan. Kolmeen päivään ei satuttu yhteenkään paikkaan missä kukaan olisi ajanut, ja lunta oli hyvin. Varsinkin ylhäällä oli surkuhupaisaa 3700 pitkällä kun tuntui että ei pääse yhtään etenemään. Oli oman 2019 alkaneen umpisen uran parhaat ajot.
Björkforsissa on kahvila, jossa kannattaa pysähtyä ja siitä sitten vaikka Överkalixiin ajelee. Vitvattnetista saa bensaa ja samoin Överkalixista. Takaisin Kalixiin sitten vaikka Morjärven kautta (saa bensaa). Mukavia reittejä, joita hoidetaankin kelkkalanoilla.
Onkos ihmisillä antaa neuvoa vinkkiä vastaavaa minnepäin ruottia kannattais mennä vapun aikaan ajeleen, riksu ei ole vaihtoehto näin pienelle porukalle. Mietitty Moskoseli jällivaara arvidsjauktin aluetta, onko kokemuksia?
Suuri vaara ettei oo keliä. Riippuu niin keväästä mutta en kyllä itse lukittis reissua kuin max 5 päivää aiemmin
Onko porukkaa käyny tälle talvea Hemavanissa ajamassa? Suunnitteilla olisi lähteä 3 viikon päästä käymään pitkä viikonloppu reissu siellä päin.
Kyllä oli Kalix - Överkalix seudulla reitit makiassa kunnossa. Lanattua ja nopeavauhtista baanaa löytyi hyvin. Keli oli plussan puolella ja lunta on paljon. Sehän tiesi paljon kaivamista, jos putosi reitiltä.
Osaako kukaan suositella minne kannattaisi tehdä Kolarin suunnalta päiväreissu? Reittejä tarkoitus ajella ja ei haittaisi vaikka maisemia sattuisi reitille. Joku semmoinen 250-400km maksimissaan lenkkiä.
Kolarista Ruottin kautta Muonioon, siitä Ylimuoniosta Hettaan ja takas Äkäslompolo - Kuertunturi - Yllästunturi tai Raattama - Levi - Ylläsjärvi - Kolari. Tai jos virtaa on, niin +150 km: jatka Muoniosta Viktoriaa Karesuvantoon, josta tunturin yläreitille ja Palojärven kautta Hetan kautta takas kämpille.
Minkä tasoista reitti Ruotsissa on?. Jäätä, uraa lanattua, vai millaista? Hoidetaanko siellä reitistöä, siltoja, opasteita? Vähän ajatuksissa että jos käytäisiin. Mutta ihan sikapatikkoa ei pysty kyllä.
Sanotaanko vaihtelevaa. Osaa hoidetaan jotenkin, osaa ei. Vastaan tulee hiihtäjiä, kävelijöitä, mönkkäreitä, hevosia yms. Risteysopasteet laitettu heikosti, paikallisia paremmin hoidettuja reittejä paljon ja niitä ei usein ole reittikartoissa. Hankalin homma, kun vesistöalueita ei juuri ole merkitty, niin huonolla kelillä ison järven vastarannan reittiä ei meinaa löytää. Vesistöalueen risteysopasteita ei ole. Navi siellä toki auttaa.
Ajettiin Pellosta Pajalaan ja oli kaikenlaista reittiä. Kelkkalanalla lanattua ja hoitamatonta jääpattia.
Olen koittanut tässä selvitellä mutta ei oikein löydy mistään tietoa. Eli ollaan menossa ensviikolla kilpisjärvelle ja ois halua ajella vähän myös umpista. Onko siinä ruotsin puolella mahdollista ajella?? Ei ole itsellä siellä ajamisesta mitään kokemusta.
Skoterleder.org sivulta näkyy reitit ja kieltoalueet. Nyt huhtikuussa jossain vaiheessa porojen vasomisaikana suljetaan nuo kaikki "vapaat" alueet Rostojärvelle, Kilpisjärven länsipuolelta pitkälle etelään. Ruottin sivuilta löytyy tuo pvm. Siis vain noita merkittyjä reittejä pitkin saa silloin ajella.
Kiitos, tuoltahan jo selviää paljonkin. Ainakin tuon kartan mukaan kilpisjärven kohdalla ei näy punaista kieltoaluetta. Pitääpä lähempänä seurailla.
Kilpisjärven länsirannalta pääsee ruotsin puolen penkalle. Kieltoalue alkaa jostain kohtaa siellä tuntureiden huipuilla, eikä siellä kyllä hirviänä mitään ajettavaa ole eikä kyllä luntakaan (paitsi muutamat isommat rinteet ja hyppypaikat). Lumi on melkosen kovaa nyt, toki kaivattamalla sieltä pusikosta jotain voi saada irti. https://skoterleder.org/?fbclid=IwA...xB-k0eNY_gZ7EzSYrpF3A#!map/11/68.9415/20.8466
Onko kukkaan käyny jällivaaran suunnilla ajeleen ? Tarkotus olis ehkä sinne suunnata viikonloppuna ja lumitilanne mietityttää että onko aivan betonia vai mitenkä