SOTKAMO-VUOKATTI YMPÄRISTÖN REITIT 2014-2015

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä havini00, 10/12/13.

  1. Simbaljev

    Simbaljev Lynx Enduro 2023

    Romuvaarantie oli ok vaikka siellä on moto ajanut, eilen ajettiin. Mutta muualla oli paikko paikoin pientä sanomista, olisiko ehkä yhteensä vaajaat 100m pitänyt ajaa enemmän tai vähemmän hiekalla. Onko se nyt loma rinteelä minkä pihan läpi ura menee, siinä eniten hiekalla. Ja jos kuhmossa tankilla meinaa käydä, niin asfalttia tarjolla tietysti.
    Ja kovaa pattia tarjolla, ei pehmennyt vielä päivälläkään paljoakaan tuo ura.
     
  2. perttuni

    perttuni Lynx Xtrim 900 ACE

    Tuo loma Rinteelän piha on aina ollut keväällä nopeasti sula. Pitääpä ottaa ihan työn alle ja kysellä, että voisiko sen uralinjauksen muuttaa menemään talon toiselta puolelta niin sitten tulisi vain kaksi tieylitystä siinä, eikä tarvitsisi pihan läpi ajaa.
    Kuhmon suunta ja Rautavaaraan suunta ovat valitettavan kulahtaneessa kunnossa näin loppukaudesta. Yritetään ensi kaudella saada ainakin yksi tampparilla ajo lisää kaudelle niin keväälläkin olisi vielä vähän tasaisempaa baanaa tarjolla. Toki siellä nyt on sellaista sporttipattia tarjolla jos sellaista kaipaa.
     
  3. perttuni

    perttuni Lynx Xtrim 900 ACE

    Kelit loppui tänä keväänä aika pikaiseen. Viikko sitten oli täydet ajokelit. Nyt viikonloppuna oli vielä ajokelit, mutta purot ja joet suli alta ja muutenkin meni lumi sohjoksi. Tälle viikolle lupaileekin sitten niin lämmintä, että eiköhän se ole kausi paketissa.
    Pyritään taas saamaan kesän aikana pikku parannuksia urastoon Sotkamon osalta.
     
  4. vaari55

    vaari55 Well-Known Member

    Tänään kävin suomussalmen uria merkkaamassa itäpuolella, urat huippukunnossa.
    Lunta riittää eikä tulvia vielä näkynyt. Että eikun ajamaan.
     
    Vesukka tykkää tästä.
  5. Rusty

    Rusty Well-Known Member

  6. perttuni

    perttuni Lynx Xtrim 900 ACE

    Uutisessa puhutaan kelkkareiteiteistä, mutta Sotkamossa on vain kelkkauria, joille uralupa on mahdollista vaatia. Virallisilla kelkkareiteillä ei tarvitse lupaa, mutta niitä ei taida Kainuun alueella olla tai jos on niin vain lyhyitä pätkiä. Toki uralupa on ennenkin Sotkamossa ollut olemassa, mutta vapaaehtoisena. Kunta on viime vuosina pistänyt aika reilusti rahaa kiinni urien kunnostuksiin, joten ihan paikallaan on tuo maksu vaikka pakollinen olisikin. Tuossa linkkiä miten pääsee maksamaan Mobilepaylla.
    https://www.sotkamo.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/liikuntapalvelut/liikuntapaikat/moottorikelkkaurat/

    Kainuun osalta tilanne on siinä mielessä sellaiselle läpi ajavalle kelkkailijalle hieman haasteellinen, että vähän joka kunnassa on omia lupakäytäntöjään.

    Sotkamon osalta tuo yllämainittu lupa. Sotkamon urat monissa paikoin Metsähallituksen mailla, mutta kunta hoitaa urastoa, joten uralupa vain kuntaan.
    Kuhmo, Hyrynsalmi, Suomussalmi alueilla paljon Metsähallituksen uria, joihin uralupa täältä https://www.eraluvat.fi/maastoliikenne/moottorikelkkailureitit-ja-urat.html
    Näissä kunnissa myös muita uria, joten uralupa mahdollisesti silti pitää olla vielä erikseen. En nyt suoraan tiedä, mutta ainakin Suomussalmella näyttäisi olevan vapaaehtoinen uralupa https://www.facebook.com/photo/?fbi...m.1579055566255645&idorvanity=810119516482591
    Oma muistikuva, että Ristijärvellä saisi ajaa ilman uralupaa.
    Puolangan osalta ei itsellä varmaa tietoa, mutta aika paljon sielläkin Metsähallituksen uria on.
    Kajaanissa uria hoitaa moottorikelkkayhdistys. Uralupa pakollinen ja siitä lisäinfoa täältä https://kajaaninmoottorikelkkayhdistys.net/uralupa/
    Sotkamon ja Kajaanin välillä oli aiemmin käytössä ns. koukkimislupa eli Kajaanin luvalla sai ajaa myös Sotkamossa ja Sotkamon luvalla Kajaanissa. Tästä kyllä ollut nytkin puhetta, mutta en tiedä mikä on viime hetken tilanne tämän suhteen. Jos ei ole vielä voimassa niin toivotaan, että saadaan jonkinlaisena versiona käyttöön ( vaikka tyyliin 90€ / kausi ja saa ajaa molemmissa.)
     
    M.E.A tykkää tästä.
  7. Petuhovi

    Petuhovi Well-Known Member

    Onko siis näin että uralupa vaaditaan myös kuntalaisilta vaikka urat metsähallituksen? Ja tuo maksupolitiikka.. en omista mobilepayta enkä sitä hanki. Hauska tietää miten maksu suoritetaan toisella tavalla mikäli se maksettava.
     
  8. mcnobody

    mcnobody AC 4-Stroke Touring -02

    Myös paikkakuntaisten pitää hankkia uralupa Metsähallitukselta jos ajaa Metsähallituksen hallinnoimilla urilla. Tosin paikkakuntalaisille se on ilmainen, mutta lupa siis tarvitsee silti hankkia.

    Sotkamon osalta tilanne on kuitenkin eri, koska täällä ei ole metriäkään Metsähallituksen hallinnoimia uria. Ainoastaan kunnan hallinnoimia uria ja niille pitää ostaa uralupa kunnalta.

    Aiempina vuosina sen on aina saanut ostettua esim. Vuokatti Safariksen kautta käteisellä tai kortilla. Viime vuonna myös suoraan kunnalta MobilePaylla.
     
  9. perttuni

    perttuni Lynx Xtrim 900 ACE

    Juu. Sotkamossa ei ole Metsähallituksen hallinnoimia uria. Kunta on tehnyt vuokrasopimukset kaikkien maanomistajien kanssa ja uria ylläpitää ja hallinnoi Sotkamon kunta.
    Pitääpä kysäistä, mutta uskoisin, että Vuokatti Safariksen kautta onnistuu lupa edelleen ostaa kuten on onnistunut tähänkin saakka.
     
    Petuhovi tykkää tästä.
  10. AnKoo

    AnKoo Active Member

    minnekkähän uriin se sitä rahaa on laittanut kiinni? Kamore hankkeessakaan ei taidettu muuta tehdä kuin ristijärvelle menevää pätkää ehostaa. Ei tuolla maksulla ainakaan lisää kelkkailijoita saada Sotkamoon, jos kerran talvessa käydään lanalla vetämässä sotkamo-ristijärvi, sotkamo-kuhmo väli
     
    mcnobody ja veltsu73 tykkäävät tästä.
  11. perttuni

    perttuni Lynx Xtrim 900 ACE

    Otetaanpa koontaa, että mitä on tehty kelkkaurille viimeisten vuosien aikana Sotkamossa
    - Varmaan lähes kaikkien maanomistajien kanssa tehty uudet vuokrasopimukset urastosta (homma mikä on helpommin sanottu kuin tehty)
    - Sotkamo-Ristijärvi ura tehty osin kokonaan uuteen paikkaan, pohja käyty läpi kaivinkoneella, tehty eriävä määrä uusia siltoja ja rumpuja, reittimerkintöjä jne. ( noin 40km)
    - Etelään menevä ura kunnostettu Maanselkä-Rautavaaran raja väliltä kokonaan. Tehty pohja kaivinkoneella, uralinjaus muutettu suurimmalta osalta kokonaan uusiksi pois metsäautoteiltä, siltoja, rumpuputkia, reittimerkkejä...( noin 45km)
    - Muita urastoja kunnostettu osin kaivinkoneella, tehty siltoja jokiylityksiin, parannettu merkintöjä, tehty maatäyttöjä huonoihin kohtiin jne.
    - Jos näissä ei ole ollut mukana niin moni ei varmasti hahmota tuota kokonaisuutta, että mikä työmäärä on esimerkiksi saada se kelkkaura umpimetsään tehtyä. Ensin lupahommat, sitten urastolinjauksen teko kartalle ja merkkaus metsään, motolla puiden poisto ja ajokoneella puiden pois ajo ( siirtomatkaa tulee paljon), kaivinkoneella kannot, kivet yms. pois ja pohjan tasaus, ojiin rummut tai sillat. Jokiylityksiin isot pylvässillat, urastomerkit, opastetaulut jne.
    - Tällaisessa hommassa rahaa alkaa palamaan. Esim. Sotkamon osuus Kamore-hankkeessa on ollut töiden osalta noin 247000€. Tästä kunnan omarahoitusta 30% eli 74000€. Jos nyt alkaa jakamaan tämän summan noin 100km pätkälle niin se on 2470€/km. Lupa-asioita ja työnohjausta lienee tehty projektipäällikön toimestakin, mutta jos alatte miettiä niin ei tuo 2500€/km nyt niin mahdottomasti ole. Kaivinkonemies jos vaikka saa 1km päivässä tehtyä pohjaa niin hintaa 8h jos menee aikaa ja tuntihinta 75€/h niin se on 600€/km kaivinkonetyöstä. Sitten mototyön hinnoittelu on usein jotain sellaista, että mototunti luokkaa 100€/h + x€/m^3 + ajokoneen tuntihinta + x€/m^3 + koneiden siirrot ( joita tässä hommassa tulee yleensä paljon) niin äkkiä sitä hintaa tulee. Hankehakemusta jos katsoo niin esimerkiksi siltoihin ja rumpuihin on ollut varattuna noin 40000€ ja reittimerkinnät noin 30000€. Esim. Ison tampparin kestävän pylvässillan johonkin suoreunaiseen jokinotkoon niin ei ole halpa eikä helppo tehdä. Kyllästetyt pylväät maksaa satoja euroja kappale ja pylvässiltaan niitä menee äkkiä paljon. Tuommoisen ison pylvässillan hinta tehtynä on varmasti äkkiarvoiden vähintään 5000€ se yksi silta ja kaivinkonetyöstä, sillan sijainnista yms. riippuen paljon enemmänkin. Reittimerkissäkin on 2,5m painekyllästettyä + jätkänristi niin se on materiaalikustannus nykyään semmoiseen jo luokkaa 5€ ja kasaamis+maalaustyölle jos laskee toiset 5€/kpl niin 10€/kpl. Niitä kun ripottelee sinne kelkkauralle keskimäärin vaikkapa 10kpl / kilometrille niin se on pystytettynä työkulu huomioituna taas 200€ km lisähintaa.
    - Mielestäni tuolla rahalla on saatu hyvin aikaan toimenpiteitä. Nykyään ei tuolla 250k€:lla tee edes omakotitaloa enää kunnolla, joten ei nyt kuitenkaaan puhuta mistään mahdottomasta summasta.

    -Tampparihommissa viime talvena kaikki urat ajettiin kahteen kertaan ja osa pätkistä useamminkin. Tuo tamppaustarvehan on paljon talviriippuvaista. Joskus kun lanauksen saa sovitettua sopivaan aikaan ja lunta ei sada kauheasti niin ura pysyy hyvässä kunnossa tosi pitkäänkin. Sitten sopivassa säätilanteessa tamppauksen jälkeen viikon päästä ollaan jo pahasti patilla. Ehkä jonkinlaisena tavoitetilana olisi, että jos kolmesti talveen tamppari kiertäisi kaikki urat niin todennäköisesti kohtuullisessa kunnossa urat olisi koko talven. En tiedä mitä tampparilla ajo maksaa kilometriä kohti, mutta käyttökulu ei ole edullisimmasta päästä kun lähdetään jäistä pattia tasaamaan.
     
    Viimeksi muokattu: 14/12/23
    Habaa, KTM450, AnKoo ja 2 muut tykkäävät tästä.
  12. karra

    karra Well-Known Member

    Rupesimpa huvikseen kattomaan kamoren nettisivuja, että mitä siellä nyt valehdellaan uraluvista, mutta nehän näkyy poistuneen koko sivut. Eli ei saaneet vissiin koskaan aikaan sitä kainuun alueen yhteistä uramaksua.
     
  13. AnKoo

    AnKoo Active Member

    Salaista tietoa ne kamore hommat :D
     
    karra tykkää tästä.
  14. veltsu73

    veltsu73 650 matryx 137 2021

    Sotkamo on luomu urien paratiisi..enduro ukot reenaamaan vaan..eipähän pakkasilla palellu tasasille " lento kentille":D
     
    AnKoo tykkää tästä.
  15. Jämä

    Jämä Active Member

    Sain juuri tiedon korvanappiini että Sotkamon ja Kajaanin uraluvat käyvät ristiin. Molemmat hankittu mutta ei kuulemma olisi tarvinnut. Tiedottamisessa olisi jäntevöittämistä ja saisi maakunnan yhteinen uralupa syntyä viimeinkin.
     
  16. AnKoo

    AnKoo Active Member

    Kyllä, pitäisi olla koko talven tälleen :cool::D
     
  17. Jake73

    Jake73 New Member

    Tarkoitus olisi tulla tuleva viikonloppuna kelkailemaan Vuokattiin. Katinkullan pihasta päässee suoraan reitille? Minne suuntaan kannattaisi suunnistaa? Mielellään kohtuu tasaista reittiä hakusessa.
     
  18. AnKoo

    AnKoo Active Member

    facebookista katso kelkkaryhmä sotkamo, siellä oli jotain mitä oli lanattu. Vaaran ympärys kai se aina on
     
  19. veltsu73

    veltsu73 650 matryx 137 2021

    Eilen lananneet..pohjakoski-hoikanlanpi.
    Ristijärven suunta on kusianjärvelle asti lanattu alkuviikosta..kuhmo- sotkamo on luomu kunnossa.
     
  20. veltsu73

    veltsu73 650 matryx 137 2021

    Uuni tuore tieto ..lanakuskit menny
    Pohjakoski- hiiden torppa
    Taatusti tasasta latua:cool:
     

Suosittele tätä sivua