SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

Keskustelun 'Projektit' on aloittanut käyttäjä DooDoo, 3/8/15.

  1. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Tälläinen projekti on työn alla.

    Eli Kyseessä 2014 SrViper xtx sininen. McX 270 sarjalla ja Daltonin kytkinsatsilla. Keväällä alkoi vituttamaan valkeat astinlaudat kun aina oli paskassa, milloin hihnapölystä, milloin mistäkin liejusta. Siitä kaikki lähti ja päätin purkaa kelkin osiin ja pulverimaalata rungon kokonaisuutena mattamustaksi. Samallahan siitä tekisi myös pidemmän joten ei muutakuin country catilta vajaalla 3te:lla osia tilaukseen. Lisäksi tilasin tänään Blingilta eloksoidut liukurungon vahvikkeet.

    Sellainen asia mietityttää kun painekotelon yläreunassa 3-sylinterin seutuvilla on m6-pultille sopiva reikä ja kierre, mikähän siinä pitäisi olla kiinni? Laitoin talvella siihen pultin mutta jos tuolla ei ole mitään tarkeetä kiinni niin tiggaan sen umpeen.

    Sitten sellaista että onko kukaan McX viperin omistaja miettinyt miksi ilmanlämpötilamittarin anturi asennetaan kelkan konehuoneeseen mittaamaan ilmanlämpötilaa konehuoneessa. Anturin tehtävähän on mitata moottoriin menevän ilman lämpätilaa, joten oikea paikkahan olisi painekotelossa ennen läppärunkoja. Onko kokemuksia jos tekee paikan painekoteloon?

    Kuvia projektista en juuri ole ottanut mutta tässä yksi ettei mene ihan humalaisen jorinoitten piikkiin, niitaus menossa kun viimein sain käsiini laatikollisen polygrip niittejä.

    [​IMG]
     
  2. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Alusta ja moottori ovat nyt paikallaan.

    Hieman harmaita hiuksia aiheutti kun ei jaksa muistaa mistä variaattorin akselin ketjukotelon puoleiseen laakeriin tuleva letku siihen tulee? Jos joku muistaa tai vilkaisee omastaan niin helpottaisi pähkäilyä huomenna.

    Oletteko vakio välityksillä, siis XTX-mallin, ajaneet näillä jatketuilla?
     
  3. niemikorpi

    niemikorpi Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Liekkö tarkotat sitä rautaista 90 asteen mutka siinä akseli laakerin päällä.se on ketjukotelon huohotin siihen ei tule mitään letkua.
     
  4. Luuseppä

    Luuseppä SR Viper Turbo, Nytro Turbo Mtx

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Minä laitoin hyppyjohdot ja vetaisin ilmanlämpötila-anturin turbon imuletkuun. Siitähän se helpoimmin saa koneeseen menevän ilman lämpötilan. Voihan se jonkin asteen nousta matkalla mutta lähempänä se on oikeaa lukemaa kuin kuomun sisällä oleva ilma.

    Ajelin vakioväleillä orggismaton kanssa. Alhaalta tuntui vähän miettivän. Nyt on 7-piikkiset vetarit paikoillaan ja jako 2.86 eli 20% tiheämpi välitys. Katellaan ensi talvena menenkö 8-piikkisiin vetareihin. Mattona 146" Peak.
     
  5. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    rait, juuri tätä tarkoitin. Kiitoksia.

    Eihän siinä ole juuri eroa onko anturi vapaasti variaattorin puolella vai ahtimen etupuolella mutta ilman kulkiessa ahtimen läpi niin lämpotila nousee huimasti vaikka kuinka on välijäähdytin.

    Taidan nyt samalla jyrsiä sille laipan niin eipähän tarvitse arvuutella.

    Välitystä pitänee harkita tarkemmin.
     
  6. Luuseppä

    Luuseppä SR Viper Turbo, Nytro Turbo Mtx

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    joo, nouseehan se lämpö painepuolella. Tuo Viperin kuomun alusta on kuitenkin niin tiivis että esim. imuputki kuomun sisällä toimii huonosti kun saa pelkkää kuumaa ja kosteaa ilmaa. Itellä on pelannut paremmin kun anturi on imuletkussa.

    Tänään purin pakopuolen ja vika oli se mitä epäilinkin, pakosarja oli haljennut. Pittää tilata ameriikasta uutta hiposarjaa, oikein semmoinen kiiltävä..... ;D ;D ;D
     
  7. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Viimein sain motivoiduttua talliin kasaamaan tätä pyydystä ja samalla muistui mielee kuinka pe*keleestä tämä laitos oli purkaa, saatikka nyt kasata. No kyllä se siitä alkoi luonnistamaan taas mutta yksi sähköliitin on kesän aikana kadottanut kumppaninsa. Kuka kertoo kysyvälle mistä kuvan liittimeen pitäisi vastapeluri löytyä?

    http://aijaa.com/zUiBVp
     
  8. niemikorpi

    niemikorpi Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Oisko omalle lamdalle,eli Änärissä kiinni :)
     
  9. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua


    Olisi :). Laiskuus iski ja jätin ahdinpaketin laittamisen huomiselle, muutenhan olisin hoksannut kysymättä. Kiitoksia.
     
  10. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Onko teillä pitänyt pakosarjan ja mcx:n väliputken kupari tiiviste ihan normaalisti? Itsellä jo viimetalvena vuoti öljynhuohotussäiliölle päin reilusti ja nyt kasasin uudella kuparitiivisteellä ja tuntuu vuotavan vielä enemmän kuin aikasemmin. Ei oikeen kiinnostaisi hitsata kiinteeksi sitä liitosta kun sen jälkeen joutuu irroittamaan liitoksen ahtimenkyljestä ja on hankalammassa paikassa takapuolen pultit.

    Edit: Alkoi pitämään kun vaihdoin uuden alkuperäisen kertakäyttötiivisteen. Näkyy olevan Mcx:n väliputken laippa niin kiero ettei kupari tiivistä sitä riittävästi.
     
  11. Viper MCX

    Viper MCX SR Viper L-TX MCX. Warrior GT MCX. KG700.

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Plöijää se kuparitiiviste kunnolla, niin eiköhän pidä !
     
  12. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Niin on tarkoitus kun maanantaina pääsen duuniin. Hieman silti epäilen että alkaisi pitämään koska laippa on niin kiero. Jos ei auta niin täytyy irroittaa se väliputki ja jyrsimessä käyttää oikastavana.
     
  13. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    No nyt on saatu kone käytettyä parikertaa kuumaksi ja se kannattaa huomioida kun bensalinja tulee tankilta ja ilmeisesti suodatin on juuri pakosarjan yläpuolella niin se kertakäyttöinen liitin alkaa vuotamaan todella helposti joten jotka näitä rassaavat enemmänkin ja varsinkin turboukot niin vaihtakaa niihin normaalit kiristettävät klemmat ettei pala hiillokseksi koko laite.

    Öljynpainekellon ja siitä lähtevä ahtimen öljyliitos vuoti jo keväällä hieman ja purinkin kesällä ja kasasin uusilla kuparitiivisteillä ja putkiteipilla mutta silti nyt alkoi taas tihkumaan sieltä öljyä. Osat saa pohjaluukusta ja variaattorin takaa pois paikaltaan ilman isompaa jumppaa. Taas huolellinen puhdistus ja mahdollisten halheamien tms. tarkistus. Kaikki näytti olevan kunnossa niin plöijäsin pikku töhöllä ne pienet tiivisteet ja huolellinen teippi loppuihin. Nyt viimeisellä käyttökerralla näytti ainakin pitävän.

    Valkeat alamuovit oli tarkoitus kaverin http://www.blackout-ll.net teipata mustaksi mutta päätin kokeilla monen mainostamaa Plastip-muovimaalia. Lopputulos miellyttää omaa silmää kunhan edes jollakin tapaa pysyisivät paikollaan.

    Mitä mieltä raati on värityksen muutoksesta tässävaiheessa, saa ja pitää olla rehellinen :D?

    http://aijaa.com/e4rYFQ
     
  14. M.E.A

    M.E.A Lynx

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Musta toimii aina.
     
  15. niemikorpi

    niemikorpi Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Onko sulla catin valo essä vai näyttääkö se vain korkeammalta?

    Edit,taitaa katteen muovi puuttua ni näytää vain,ja tosiaan musta toimii aina!
     
  16. JRT

    JRT Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Fiksulta näyttää! Mustan hyvä puoli on se, että se näyttää hyvältä vielä käytön jälkeen kun valkoinen sopii enemmän näyttelyhommiin...
     
  17. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Näin on, vakio valo mutta tuulilasi on catin kaikista matalin. Ne pitkulaiset yläkatteessa kiinni olevat muovit odottaa väripäätösta irrallaan.

    Vedänko valkeaksi vai mustaksi vai mikähän olisi hyvä. Orkkis on se rumin sininen jonka voi tuollaiseen laittaa...
     
  18. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Samaa mieltä olen, esim nuo alamuovit niin onhan ne ihan mahdoton saada pysymään puhtaana kun ovat vielä sellaista rypylää pinnaltaan ja kaikki paska oikeen imeytyy siihen.
     
  19. DooDoo

    DooDoo Well-Known Member

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Takapuskuria pitäs metästää kun en pihinä kaikkea raskinut kerralla tilata country catilta... Löytyisikö joltakin valmis 162" catin tai jammun puskuri joutilaana, tai sitten 2kpl noin 30cm suoraa pätkää muuten mutkalla olevasta puskurista.

    Jos ei löydy niin täytyy kai vaikka Skinz:n puskuri jossakinvaiheessa tilata.
     
  20. Remmi

    Remmi -18 Summit x kasipökä

    Vs: SrViperin venytystä, viritystä ja muuta tuunailua

    Tuo plastidip ei kyllä kestä risuja ollenkaa, vaan kuoriutuu pois aika äkkiä :-\
     

Suosittele tätä sivua