Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä kop-O-nen, 16/12/05.

  1. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Tervehdys,
    Ainakaan Ylä-Savon moottorikelkkailijoilla ei ole tuolle pätkälle virityksiä menossa, vaikka haluja varmaankin olisi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tuon alueen kelkkailijat eivät ole ainakaan meidän kerhon aktiivisia jäseniä. Mielellään kerhon puolelta tuon välin uran perustamista tuettaisiin. Liekkö alueen kelkkailijat Pielaveden suuntaan aktiivisempia?
    Yleisesti tilanne moottorikelkkareittien ja urien kohdallahan on se, että uusia reittejä ei ainakaan Ylä-Savon kuntien alueelle nykyisillä resursseilla synny. EU -rahaa voisi alueen reitistöihin saada, mutta kuntien pitäisi olla aktiivitoimijoina. Tämä ei tule toteutumaan, ainakaan nykyisellä toimintamallilla ja henkilöstöllä. Tilanne voisi parantua, mikäli päättävät henkilöt vaihtuisivat tai ns. kelkkapooli hajoitettaisiin. Tämä voi olla mahdollista vuonna 2018?
    Kerhojen urien perustaminen on aina todennäköisempi ja helpompi prosessi. Tähän kerhollamme on varmasti halukkuutta, mutta tämä vaatisi paikallisten aktiivien toimintaa. Tästä hyviä esimerkkejä mm. Vieremän ja Sukevan suunnilla. Noiden urasopimusten tekeminen kun onnistuu yleensä paikallisten toimesta huomattavasti helmpommin, kuin tuntemattomien toimesta. Ei muuta kuin alueen aktiivit hihat ylös ja hommiin. Kerhon puolesta olemme mielellämme mukana ja varmasti aktiivista talkooporukkaakin löytyy.

    Terveisin
    Juhani Niiranen
    Puheenjohtaja
    Y-Smoke
     
  2. Mika_R

    Mika_R Klonks rave enduro 600r -24, Yamaha RS Vector -06

    Maaninkahan kuuluu Kuopioon, olisiko Lumisavon kelkkailijoilla mielenkiintoa selvitellä tuota Maaningan pään reittiä.
    Aikoinaan Maaningalta tuli reitti maitapitkin onkivedelle ja siitä oli sitten jää yhteys Lapinlahdelle.
    Tuolla jääpätkällä on virtapaikkoja aika lailla ja ainakin kelkkareitit. fi sivustolle piirretty jälki kulkee aika monen virtapaikan yli. En suosittele kyseisen jäljen käyttämistä. Korjaisin jäljen turvallisemmalle pohjale nettiin, jos tietäisin miten sitä voi muokata.
     
  3. Mika_R

    Mika_R Klonks rave enduro 600r -24, Yamaha RS Vector -06

    Minulla olikin vahaa tietoa tuosta jää osuudesta kelkkareitit.fi sivustolla. Olikin jo onneksi positettu tuo hiukan vaarallinen jälki.
     
  4. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Jahas

    Sielä alkaa reitistön parantaminen.

    MOOTTORIKELKKAREITISTÖN PARANTAMINEN ALKAA TAHKOLLA
    Tahkolle saadaan uusi, virallinen kelkkareitti jo ennen tulevaa talvikautta, kun pitkään toivottu moottorikelkkareitistön parannustyö käynnistyy alueella jo lokakuun 2017 alussa. Alueen moottorikelkkareittejä ei isommassa mittakaavassa olla kehitetty todella pitkään aikaan, joten uusi, noin 20km mittainen ja aiemmat kelkkareittiurat korvaava virallinen reitti onkin jo heti aivan huikea parannus nykytilanteeseen.

    PARANNUSTYÖ TUKEE TAHKON KASVUA
    Tahkolla on lähes kymmenen vuoden hiljaisen jakson jälkeen alkanut voimakas kehitysvaihe, jonka myötä myös alueen kävijämäärät ovat kääntyneet voimakkaaseen kasvuun. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös entistä isompaa painetta erilaisten liikuntapaikkojen ja ulkoilureitistöjen käytölle. Myös moottorikelkkailun osalta kasvua on odotettavissa ja tämänkin vuoksi sekä reittien, että turvallisuustason parantaminen on erittäin hyvin ajoitettu.

    ”Tahkolla on pitkään toimittu vanhentuneilla kelkkareiteillä ja nyt tehtävä parannus on erittäin tervetullut ja Tahko nousee näin takaisin Suomen moottorikelkkailukohteiden eturiviin. Erityisesti meille tärkeä turvallisuus paranee huomattavasti ja väheksyttävä asia ei myöskään ole, että Tahkon kierros on jatkossa helposti navigoitava ilman eksymisvaaraa”, iloitsee hankkeen toteutumista myös Tahko Safarit Oy:n toimitusjohtaja Arto Jauhiainen.

    Syksyllä 2016 valmistuneessa Tahko Action Planissa on tunnistettu Tahkon kasvun merkittävimpiä edellytyksiä lähivuosille. Action Planin koostamiseen osallistunut Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n puheenjohtaja Ville Puustinen kuvaa uuden moottorikelkkareitin merkitystä näin:

    ”Tahko Action Planin valmisteluvaiheesta lähtien olemme alueen yrittäjien kesken ilolla todenneet myös reitistöjen kehittymisen suunnitelman hengen mukaisesti. Tahko Action Plan korostaa aktiviteettien merkitystä Tahkon kasvun veturina ja moottorikelkkailu yhtenä perinteisimmistä aktiviteeteista saa nyt kaivattua uutta potkua avautuvan uuden reitin ansiosta.”

    TAVOITTEENA ON SAADA REITIT VALMIIKSI JO ENNEN TALVEA
    Reittien rakentajana toimii Kuopion kaupunki ja käyttökuntoon saattaminen alkaa lokakuun 2017 alusta. Isoin tehtävä on puuston poistaminen uudelta reitiltä, sekä tehdä tarvittavat reittimerkinnät. Puustoa poistetaan 6-8 metrin leveydeltä, joten reitistä on tulossa erittäin miellyttävä ja turvallinen.

    Lisätietoja

    • Seppo Jauhiainen, kaupunginmetsänhoitaja, Kuopio kaupunki
      • puh. 0400 577 330
    • Arto Jauhiainen, toimitusjohtaja, Tahko Safarit Oy
      • puh. 0400 457 000
     
    rupsu tykkää tästä.
  5. Zombie

    Zombie Raskassointinen flyygeli

    Jo on aikakin...hieno homma!
     
  6. Konstaaapel

    Konstaaapel Well-Known Member

    Isosti peukkua!!
     
  7. Carlos

    Carlos Lynx Rave 600 -16 & Yamaha Nytro

    Moi

    Reittitalkoot lauantaina 7.10.2017
    • Kokoontuminen klo. 09:00, Nilsiän Sydänmaan ST1:llä.
    • Ohjelmassa kerhourien raivausta, merkkausta, siltojen rakentamista/kunnostusta Pajulahden ja Juankosken urilla.
    • Tervetuloa mukaan, mahdollisimman suurella joukolla saamme kerhourat loistavaan kuntoon
    Lumisavon moottorikelkkailijat
     
  8. puppe80

    puppe80 XCR 600 vm17

    Reittitalkoot Lauantaina 18.11.17 kokoontuminen Seo vehmersalmi klo. 9.00 josta maastoututaan. Ottakaa mukaan vesurit yms. välineet. Illalla tarjolla talkoosauna.
     
  9. Konstaaapel

    Konstaaapel Well-Known Member

    Jepjep. Ekat ajot ajettu näille lumille.
     
  10. teme-

    teme- Well-Known Member

    Onko nyt maaningalta lapinlahdelle/onkivedelle reitti taas auki?? Kelkkailu kielletty merkki oli ainakin hävinnyt maaningan puolelta.
     
  11. Mika_R

    Mika_R Klonks rave enduro 600r -24, Yamaha RS Vector -06

    Kyselin asiaa kuopion kaupungilta. Sieltä kerrottiin, ettei sillä välillä ole reittiä, eikä ole resursseja tehdä.
     
  12. teme-

    teme- Well-Known Member

    Niinpä tietysti.
     
  13. Mika_R

    Mika_R Klonks rave enduro 600r -24, Yamaha RS Vector -06

    Laita kyselyä kaupungille. Riittävästi kyselyjä, niin hyvällä tuurilla aihe nytkähtää eteenpäin.
     
  14. taipRR

    taipRR Lynx Rave 550 -10, Lynx 454 G-Type -97

    Mitenkä muute menee nykyää reitti vehmerin seolle riistaveden suunnasta, ku näytti ohi ajaessa ihan siltä, että reitin kohdalle alettu rakentaa jotain rakennusta? Siinä ihan seon lähettyvillä missä loppuu metsäpätkä ja tullaan pellon reunaan.
     
  15. puppe80

    puppe80 XCR 600 vm17

    talon kohdalla ajetaan tien ojassa. sitten vanhaa reittiä SEO.lle
     
  16. Ojv

    Ojv Lynx rave re - 17

    Noniin tuli ostettua kelkka ja tarkoitus ruveta ajelemaan Kuopion/ pohjois-savon alueella jos ja kun kelit tulee jossain vaiheessa. En ole aiemmin ajanut täälläpäin kelkalla joten sellainen ajoseura kelpaisi kuka tuntee reitit hyvin. Yksinään en ainakaan ihan ekoille kerroille reitille haluaisi lähteä. Kun ei kaveri porukastakaan kukaan harrasta lajia. :D
     
    Lakendwolf tykkää tästä.
  17. taipRR

    taipRR Lynx Rave 550 -10, Lynx 454 G-Type -97

    Eiku vua! Kuhan kelit sallii, niin eiköhä tuota jonnisortin rehvejä järkätä. Missäpäin kelkka asustelee?

    Oki, hieno homma, et reitti viel kulkee seo:lle. Siikalahdesta särkiniemen nesteelle taitaa olla reitti tuhoon tuomittu uusien liikennejärjestelyitte takia.
     
  18. Ojv

    Ojv Lynx rave re - 17

     
  19. Konstaaapel

    Konstaaapel Well-Known Member

    Tarkalla korvalla kuuneltuna joku paiskii jo vehmerissä menemään? :D
     
  20. Konstaaapel

    Konstaaapel Well-Known Member

    Vehmerin SEOlta oli näköjään molempiin suuntiin ajettu jo jälkeä uralle:) liekkö mihin asti menty?
     

Suosittele tätä sivua