Ylläpito huomio! Noista hymiöistä puuttuu hatunnosto, jonka vois aina laittaa noihin Vaarin kilometreihin... Ei voi kuin kunnioittaa.
Kävin pyörähtämässä mutkin uutta reittiä Hyryltä Ristijärvelle. Virallisesti ei ole auki, kun pariin kohtaan ei ole saatu lupia, mutta Hyryltä on linjaus olemassa jo kunnan rajalle ja suurimman osan matkaa on tasattu reittimerkit laitettu. Kylän päässä on tasaamatonta ja merkitsemäntöntä pätkää reilu pari kilometriä. Ihan mukavan ajettavaa tulee olemaan.
Tuliko Kainuussa lisää lunta? Viikonloppuna tulossa mökille ja tarkoitus ottaa kelkka mukaan. Käydä ainakin vähän testailemassa.
Mitenhän lie tuo Ukkohallasta Paljakkaan menevän reitin, Jokiosuus? Varmaankin mennään kangasta pitkin, kuten koko viime talvi.
Hallassa mökillä. Kyllähän täällä enemmänkin saisi olla lunta. Viime vuonna oli marraskuun puolessa välissä jo enemmän. Kauppa tuolla on sama käydä ensimmäisen kerran vehkeet särkemässä. Nythän sitä joutaa muutaman viikon korjuuttamaan, kun kotipuolessa ei kuitenkaan pääse ajamaan.
Hyryn päästä lähtee Lietekyläntie jätepisteeltä. Vanhaa sähkölinjaa pitkin ekana lietekylälle päin. Siin menee minun kelkanjäljet. Eka pätkä vanhalle kaatopaikalle asti on vielä tasaamatonta pohjaa, eli voi olla kantoja ja kaatopaikalle menevän tien vieressä on vielä maastokin pirun epätasaista. Sen jälkeen on kaivurilla läpikäyty ainakin kunnan rajalle ja näyttäis, että Ristijärven puolikin on tasattu.
Nonii justiisa, pittää käyvä joskus kahtelemassa kohan saapi tuon koneen nippuun. Viime talvena kävin seitenoikeelta isoo linjaa pitki mutkin Ristijärvellä. Meneekö karpinvaaran kautta myös ukkohallaan joku uus reitti, kun näytti että sielläki oli uuven näköstä pohjaa..
Onko nuo luvat uudelle urat pahasti hakusessa vielä? Tuskinpa auttaa neuvotteluissa jos luvatonta ajoa on läpi nyt kun ei ole virallinen vielä. Nythän nuo näyttää jo talvelle ennusteissa, jospa siellä on kelkalla kaikki urat jo pohjattu niin jäätyy pohjat.
Väyläviraston ja Pirkanmaan Elyn takana on viimeiset luvat, eli joko ylittää Lietejoki siltaa pitkin tai junarata Tervatien ylityksestä. Maanomistajien kanssa on jo sopparit tehty. Linjalla pitää yhdessä kohti kiertää UPM:n maiden kautta, kun ei saatu lupaa ajaa linjaa pitkin yksityisen mailla.