Vs: Päijät-hämeen seutu Kausantien ja Huukin väliä ei pysty ajamaan!!!!! Tielle kylvetty sorakerros. JPV infosi päivällä :-[
Vs: Päijät-hämeen seutu Virallisen tiedon mukaan kelkka uralle Huukin lammen pohjoispuolelle on ajettu hiekkaa, joten sieltä läpi ajaminen tällä hetkellä on haasteellista, jos onnistuu yleensä ollenkaan. Saattaa tulla hakkuu tms. alueelle, koska vahvistavat tienpohjaa. Tulevaisuus näyttää mitä sinne ollaan tekemässä. Sama tieto tuplana
Vs: Päijät-hämeen seutu No onneks ei sitä luntakaan tullu. Pitäis lopettaa toi ennustusten kattominen, ku ei ne koskaan pidä paikkaansa. Kattoo ikkunasta pihalle, niin näkee mikä keli on. Tulipahan tänä vuonna käytyä kerran vierumäessä, on se jo enemmän ku viimevuonna. Tuli eilen harrastettua kelkkailua vähän vanhemmilla. On ne hurjia pelejä.
Vs: Päijät-hämeen seutu Vantaalle taas näkyy yön aikana tulleen 15 cm lunta, joten täällä alkaisi pian kelkkakelit olla - siis jos olisi reittejä. Täytyy alkaa viritellä lumilinkoa tulille. Sinulla näyttää Japa olevan hyväkuntoinen Indy. Itsekin kuuspuolikkaalla Indyllä aikoinaan ajoin ja muutaman kerran meinasin hengestäkin päästä. Olivat tosiaan aikoinaan kovia laitteita ja jo silloin kovilla tehoilla ja matalajoustoilla varustettuna panivat selän koville. Koettakaa pojat kestää vielä hetki. Uskon, että pian päästään Heinolassakin ajamaan!
Vs: Päijät-hämeen seutu Täällä yksi, jolla hermo meinas pettää tänään... Lumisade pelasti synkät ajatukset (nettimoto)
Vs: Päijät-hämeen seutu Rupee Padasjoella näyttämään siltä että kohta joutuuu ajamaan kissan ulos tallista..
Vs: Päijät-hämeen seutu Jokohan se ketarlammin jään ylitys olisi mahdollista? Jäätyykö tuollaiset lammet yleensä nopeammin kuin järvet?
Vs: Päijät-hämeen seutu Ainakin Nastolan pohjossuunnassa on järvissä +20cm jäätä. Kannattaa käydä kairaamassa reikä ja katsomassa vähän tilannetta. Uskoisin että kestää kyllä jo jäät. Reikiä kannattaa sitten kairailla useampia, jos ei ole tarkkaa tietoa lammen virtauksista :
Vs: Päijät-hämeen seutu Jokos järvelästä on ura auki? Pohjia voisin lähteä tamppaamaan jos siellä passaa ajella ja lupia saa nesteeltä.
Vs: Päijät-hämeen seutu Kyllähän sitä vois lähteä illemmalla kattomaan. Ainaki eilen oli se uran portti auki täältä ST1 päästä.
Vs: Päijät-hämeen seutu Mä käväsin eilen tamppaamassa Kukosta Järvelään päin. Lunta oli ihan mukavasti ja nyt 10cm enemmän. Tenniläntielle asti pääsee hyvin, tien jälkeisellä pellolla hyvin lunta, sillan jälkeen toisella pellolla todella vähän...maa paistaa. Pellon jälkeen linjalla on sitten päästetty moto irti ja jälki on sen mukaista. Risua/rankaa reitillä niin pirusti...itkupotkuraivareiden jälkeen käännyin takaisin Ps Kukosta kun lähtee Järvelään päin, niin ekalla suoralla kun metsikkö alkaa on Obelix unohtanut hiidenkivensä keskelle uraa...pimeällä voi yllättää. Kiven pääsee kiertämään.
Vs: Päijät-hämeen seutu Nyt alkaa näyttää paremmalle. Mutta vain hetkellisesti jos ei ala pakastamaan.
Vs: Päijät-hämeen seutu Perskutarallaa ku oli mukava ajella pitkästäaikaa ;D Vierumäki-Nyynästenlahti-Rutalahti tampattu. Nyt sitte kaikki ajaa eri jälkiä. Tilaa on kyllä!!!!! Eki tehny hyvät pohjat ja nyt tampattii uudet lumet pintaan. WP 20150114 19 44 17 Pro
Vs: Päijät-hämeen seutu Yllättävän hyvät pohjat oli Eki taikonut.......niin, kai se 350 km reitin tamppausta noille pätkille tuottaa tulostakin ;D Ja muistakaa kelkka kansa pysyä uralla ja noudattaa niitä nopeus yms merkintöjä. Ja jos ei tiedä missä ura menee niin sitten ei sinne pidä lähteä ollenkaan.