KELKKAMIEHEN/NAISEN ASEET, keskustelua aseista ja ammuksista

Keskustelun 'Vähemmän kelkkailuun liittyvä jutustelua' on aloittanut käyttäjä SvaR, 9/7/08.

  1. Nalle

    Nalle Commander 900, GLX5900, Cobra Racing 583RAVE

    Heh.. Keskusteluhan rönsyilee mukavasti.

    Paras lintukaliiperihan on meikäläisen käyttöön tietty toi perintenen viisseiska, eli .222. Yleiskaliiperisena vastaavasti kannan hyvin mielelläni vanhaa kunnon kolmenollakasia, kahdella lippaalla tietty, eli toisessa Sakon 8g teräviä ja toisessa Lapuan Megaa.. Kaiken varalta, sillä aika iso osa linnustuksesta tapahtuu meikäläisellä hirvialueella, hirvestyksen aikoihin. Ja onpa siellä karhuloitakin näkyillyt, vaikka jostain syystä en sellaista varmaan jahtimielessä edes ampuis.

    Viime syksyinä tosin olen kantanut tuota ukon modifioimaa, huippukevyttä ja yhtä tarkkaa viisseiskaa, sekä tuota omaa 45-70 Marlinia. Kummatkin ovat keveitä ja tarkoitukseensa pirun hyvin käyviä aseita, joten ihan mielellään tuosta roikotti selässä, toisen viihtyessä käpälissä.
     
  2. Kimurantti

    Kimurantti 2021 3700 RE-Ferrari green

    Mistä lienee halvimmalla starttipistooli koiran koulutukseen ? Jos jollain pyörii nurkissa niin ostan heti!

    040-828 5122
     
  3. H-pux

    H-pux SBA 650

    Itselle tuli perintönä rinnakkainen husku, jonka valmistusvuodesta ei ollut tietoa.

    Netistä löytyy kuitenkin näppärä työkalu tähänkin: Year of manufacturing tool
     
  4. SvaR

    SvaR Well-Known Member

    Jo se meinas ruveta hermostuttamaan kun ei osu ei osu niin ei osu... olo oli semmonen että kait minä olin pienoiskiväärillä ampuvani enkä haulikolla.
    [​IMG]
    Tuo oli niistä ammunnoista parhaasta päästä... huonoimmissa kaikki ei edes osunu koko tauluun ;D

    Sitten tuli "ahaa" elämys että mie saateri vaihoin kiikarin tähän. Eli vanha kiinteä suurrennuksinen 4x Tikka Gold paikalleen ja aavistus osui oikeaan, älä osta halpaa putkea edes 50m ammuntoihin.
    Minä jo kerkäsin manata halppis patruunat alimpaan helevettiin ja sinne manattiin myös jo asekin että näinkö tästä käynti hävis kokonaan. Väilllä epäilin itseäkin, mutta se epäilys meni aina sillä pois kun nappi laukauksen jälkeen luoti ei edes lähelläkään mustaa.

    [​IMG]
    Kiikarin vaihdon jälkeen ja edelleen jatketaan halvoilla panoksilla.

    Halvalla kiikarilla ei saa muuta kuin vitutusta aikaseksi.....
     
  5. SvaR

    SvaR Well-Known Member

    Onkohan tuo halpa?
    http://www.gundog.fi/epages/Gagar.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/1698/Products/00310
     
  6. Kimurantti

    Kimurantti 2021 3700 RE-Ferrari green

    Tattis svarrille son jo halpa ja kauniin värinen :eek: Kohta alkaa koira olympicic ;)
     
  7. heikki aikio

    heikki aikio Guest

    Re: Metsästyskortin omaavat kelkkailijat!

    EHDOTTOMASTI NÄMÄ ! olen kokeillut molempia ja ovat hyviä !!
    vinkki : kohdista ase 150m ylärinteeseen päin , ammut lintujakin yleensä latvaan , lähemmäs ammuttaessa nuo vie vain 1-3 cm ylemmäs joten tähtäyspiste keskelle lintua
    pikajalat ovat hyvät , ei tarvi tukia haeskella
     
  8. JariTapani

    JariTapani Guest

    eli tämä rinnakkais piippunen oli merkkiä merkel ja mallia 1900 ?? ei sano mittää :D
     
  9. Olli

    Olli Well-Known Member

    Veit sanat suustani! Eilen illalla just päätin että tommonen pittää hetikohta hankkia. Pääseepi entistä paremmin simuloimaan tuota "istu ja nouda" -tilannetta. Sukan sisässä oleva mettonsiipi alkaa ottaan entistä tiheämpää siiveniskua starttipistoolin laakista ;)
     
  10. mikk-i

    mikk-i AC BC

    Onko kellään kokemusta Mossberg 590 Military tai Fabarm Compact pumpuista??
     
  11. Hra XC

    Hra XC Well-Known Member

    On kokemusta mossbergin 590 (ei mikään military-malli) 12/89, hanhipyssynä ok.

    Sit toinen asia...

    Mahtaako saada 9mm pistoolille ostolupaa, jos perusteena on loukkuun jääneiden vahinkoeläinten lopetus?
    (ase-lupia on ollut jo 20 vuotta, mutta ei käsiaseille.)
    ((metsästyskortti on ollut 20vuotta. Ja kuulun eri metsästysseuroihin. Ampumaseuraan en kuulu.)
     
  12. Fiiberi

    Fiiberi Guest

    Uskoisinpa ettei saa. 22. kaliiperiin vois vielä saadakki, noille isompi reikäisille pitää olla jo sit harrastuspohjaa tuolla ampumaratalla ja ehkäpä vielä militanttiklupin punainen jäsenkirja.
     
  13. Sosiaalisukeltaja

    Sosiaalisukeltaja Well-Known Arschloch

    Juu et saa, tai saat, jos olet paikallisen pampun kans hyvää pataa ;D Niinkuin fiiberi tuossa aikaisemmin jo ehätti kertomaan niin .22 voit saada tuolla perusteella, ehkä.

    Mossen 835 löytyy, menettelee räpyläjalan pyynnissä.
     
  14. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Kuten jätkät on jo kertoneetkin niin loukkupyyntiin .22 cal. Tarkkuusammunta perusteella 9 mm voi saada lupia mutta mihinkään ampumaseuraan nimismies ei voi vaatia kuulumaan koska se on vastoin lakia, toki parin luotettavaksi todetun todistajan allekirjoitukset puoltoon vaativat joka tapauksessa. .357 ja isommat varmaankin vain siluettiperusteilla ja .50 ei enään edes siihen ilmeisesti, lakiin tuli tiukennuksia ja edelleen kukkasia. YV:llä tavoittaa jos kysyttävää asiasta ;)
     
  15. TuomasV

    TuomasV Well-Known Member

    Se on ainakin varma ettei tuolla pelkällä loukkupyynnin perusteella varmasti saa ysimilliseen lupia.
    Niinkuin edellä mainittiin niin 22:selle saa jo tuolla perusteella luvan, mutta sekin riippuu siittä että minkälainen ''pienoispistooli'' on kyseessä.
    Jotenkin aiheeseen liittyvää esimerkkiä;  meille sattui kerran käsille vanha ns. taskukoon pistooli, joka oli kaliberia 6.35 (merkkiä en satu muistamaan), ja tähän oltiin lupia hankkimassa nimenomaan tuohon loukkupyyntiin.
    Noh, nimismiespä ei myöntänytkään lupia aseeseen, koska se oli mittasuhteiltaan turhan järeä ja vaarallinen (koko pistooli mahtuu kouran sisään), ja niin pienikokoiselle pistoolille poliisi ei enään tahdo myöntää lupia, koska asettahan on helppo kuljettaa taskussa ja näin se voi olla vaarallinen kelle hyvänsä.
    Mutta ihmeellistähän tässä on se, että ennestään luvat löytyy 9mm puoliautomaatti pistoolille, .357 magnumille ja parille  .22:selle, eli ainakaan poliisin luottamuksesta tässä ei pitäisi olla kyse...

    Eli ihan perusmallin .22 tai hiukan isommalle saatat saada luvat, kunhan muistat ottaa asemalle mukaan kaikki vähäisetkin aseharrastuksiisi liittyvät paperit ja todistukset
     
  16. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Ei tuossa ole mitään ihmeellistä koska kyseessä on ollut taskuase, niihin ei tavallinen pulliainen saa lupaa.
     
  17. Sosiaalisukeltaja

    Sosiaalisukeltaja Well-Known Arschloch

    Taskuase mikä taskuase, erityisen ERVAa ;D Mikäli pistoolin/reukun laittoon alkaa kannattee jo valmiiksi opetella vähän vuorosanoja miten tarvettaan aikoo haastattelussa perustella. Haastattelevat paikasta riippuen melko aktiivisesti jopa tavan metsästyshaulikon hankkijaa nykyisin. Hyvä hommahan se on, tippuu ainakin suurimmat pölvästit pois.

    Tuo T-catin esittämä vaatimus ampumaseurasta on mielenkiintoinen, sitä tosiaan ei voi vaatia mutta milläs muuten osoitat että sulla on paikka harrastaa esim sitä silhuettia tai vaikka CASsia sillä 357 reukulla. vrt. "on meillä rhy:n hirvirata, sielä meinasin sunnuntaisin käydä muutaman kerran pössäyttämässä pässinkuvaa." Sitten kun sen rivollin määräaikaisen kantoluvan kouraan saa niin kannattee jemmata kaikki kuitit patruuna/lataustarvikeostoksista, voi vähän helpottaa jatkuneen harrastuksen osoittamista seuraavan kerran kun menet lakkikourassa nimmarille lupaa uusimaan :p
     
  18. Masai

    Masai Well-Known Member

    Minä vain pistoolille luvan kun kävin laitoksella näyttämssä tussaria. Se oli yhtä helppo homma kun loton tekeminen. Siinä ei paljoa seuroja ja muita kyselty. Siis näin 10v sitten.
     
  19. T-Cat

    T-Cat Well-Known Member

    Se taisi olla yhdistymättömyys yhdistymis vapaus, eilen tulleessa Jahti lehdessä sivuttiin tuota vapautta, ei kuitenkaan tähän aiheeseen liittyen. Ammuntapäiväkirjan pitäisi olla riittävä dokumentti varsinkin jos siinä todistajien allekirjoitukset. ERVA-luvat kannattaa anoa panoksille jos aikoo siluettia paukuttaa enemmänkin, varmemmat kaadot.
     
  20. TuomasV

    TuomasV Well-Known Member

    Jovain, itekkin sain nyt lisää tietoa asiasta ja nuinhan se juuri on miten sanoit. Eli luvan saa vain erityisen painavalla syyllä...
     

Suosittele tätä sivua