Vs: Joensuun ympäristö 8 maissa aamusta ylyn shellille kahveelle?? Voidaan myö kelkoillakin ajaa sinne ;D ;D ;D
Vs: Joensuun ympäristö Varmaankin sama turvasääntö mitä aikaisemminkin eli tullaan rinne alas aina alhaalta päin katsottuna vasenta rinnettä, niin ei tule ikäviä yllätyksiä ja nokkakolareita.
Vs: Joensuun ympäristö No voi prkl. Hauskahan tuo ois ollut lähtee hyppyyttää. Kelkki vaan jo Lieksassa ja kilvet konttorilla, joten ei pysty.
Vs: Joensuun ympäristö Laitan sen verran infoa että lauantaina 28.4 ajelin maarianvaaraan sitä isoa sähkölinjaa pitkin kaavin suuntaan kauemmaksi,ei tarvinnu ajaa niitä aurattuja teitä pitkin,siellähän on jo sulia puroja joissa ei ole siltoja ,pääsin kuitenkin Sitten sunnuntaina 5.4 samaa lenkkiä mutta käännyin takas kun en enää uskaltanut tehdä niitä ojien ylityksiä kun olin molemmilla kerroilla yksin liikenteessä, eihän minua voi verrata ammattilaisiin Aattelin vaan varoitella ja miten kestänee vielä jää-osuudet Talviverkkoja pitäneenä otettiin jo ennen pääsiäistä verkot pois viinijärvestä, kaveri oli eilen käyny rannalla ja sanoi että ei olisi enää jalkaisin asiaa jäille eikä muutenkaan, on kuulemma sulia paikkoja,miten lie kelkalla??? On kuulemma jää jo puikkoontunut joka ei kanna ollenkaan, aattelin ettei tuu yllätyksiä Olin kylläkin menossa ittekin kelkalla mutta tulin toisiin aatoksiin Silloin kun ajelin niin vesipinta oli niin alhaalla kun silloin oli vielä yöpakkasia,nyttehän ne saattaa jo olla tulvatilanteessa
Vs: Joensuun ympäristö Eiköhän tuota ihan autoilla mennä ;D joops eli Ylyn Shellin baarissa meinattiin Jupyn kanssa aamulla kahvitella siinä 8 maissa ja siitä moottorimarssi kohti Maarianrinteitä.. onko muita tulossa??
Vs: Joensuun ympäristö Olipas rallit, kiitos jätkät 8) ja tuota pari palautusjuomaa raskaan ajopäivän jälkeen, voi olla suuri vaara että minut gloriasta illalla löytää ;D
Vs: Joensuun ympäristö Kerrassaan hieno päätös kaudelle! Eikä edes harmita vaikka vintage pulkka vähän itteensä ottikin ;D Ps. Atso pääsen kympiltä töistä eli nähdään vartin yli kymmenen jetissä!
Vs: Joensuun ympäristö Mukava kauden päätös Maarianvaaralla! Hieno oli kyllä tämä kausi edelliseen verrattuna. Vajaa 2500 km tuli sahattua näitä uria ja hyvässä kunnossa oli urat. Kun hieman viitsi välillä kärrin kanssa liikkua, löytyi aina ajettavaa baanaa. Kiitti ajoseurasta kaikille ja oli kyllä mukava kun tutustui paljon "uusiin naamoihin". Laitetaan vielä kiitokset myös VRY:lle urien hoidosta. Talkoissa tavataan!
Vs: Joensuun ympäristö Moro! monta vuotta on täältä tullu luettua juttuja mut nyt vasta sain aikaseks tunnuksetkin tehtyä ;D Kuvia tuli näpsittyä sieltä Maarianvaaralta mutta tänne en niitä varmaankaan osaa vielä lisätä niin laitoin niitä tuonne facebookin puolelle.. sieltähän joku näppärä ne osaa tänne kaivella? Mutta kiitos ajoseurasta ja palataan astialle! https://www.facebook.com/groups/1613791862165790/1614252575453052/?notif_t=like tuolta löytyy kansiollinen kuvia. Ja ryhmään suap sosiaalisimmat liittyä