Sattuiskohan perjantaina kukaan olemaan tulossa ajelulle, pitänee lähteä heittämään synttärilenkki niin ajoseura kelpaisi, pari kelkkaa on jo ilmoittautunut mukaan
Huomenna lähdetään aamupäivällä Hankasalmea kohden parin kelkan voimin, matkalla käydään poikkeamassa ummella ja tarkoitus olisi ajella Jari-Pekkaan jos ei innostuta umpisesta niin paljon, että bensa uhkaa loppua
Nostellaampas tätäkin ylöspäin. Lunta ei näy mailla eikä halmeilla, ainoastaan pakkasen tuomaa kuuraa joka puolella. Jäät varmaankin alkaa olemaan kunnossa kunhan saadaan lunta päälle. Reitit eivät ole muuttuneet viime vuodesta, ainoastaan kauppilan kylällä on tänä talvena mahdollisuus poiketa rökö-viitasen lammelta uudelle laavulle, mikäli se joskus valmistuu. Laavu on lammen toisessa päässä ja opasteet tulee kangasniemi-hankasalmi välille kunhan laavu on valmis. Mites naapuri seuroilla menee? Haukivuori, Pieksämäki, Hankasalmi, Joutsa ja Hirvensalmi? Mikkelin suunta onkin jo selvillä
Nonnii. Puulassa näky olevan sitte 20 senttiä jäätä ainakin mun mökkeröisen rannassa. Revittelin muutamankymmenenkilsaa kahva edellä peilisileellä jäällä. että nyt vähä lunta ja Jorma merkkaamaan muilleki latuja
Vidduuuu, lähit melki varkain, huomen kelkki pajalta ja sit rataa tallomaan mut jos mentis parin viikon päästä??? Tars rikkua mersusta viel seinä niin saahaan kaikki kolme : : :
missäpäin Puulaa kelkkailet moukka? Itse olisi tarkoitus viikonloppuna mennä kans testaamaan Puulan jään kestävyyttä
Lunta 15 senttiä aukeilla paikoilla, metsässä näkyy vielä puolukan varvut, jäällä on melkosen hyvä keli ajella, mutta kuka sitäkään loputtomiin jaksa
Pitänee odetella viel pari viikkoa lumen saapumista ja polven kuntoutumista, ei näytä hääviltä http://alk.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/C0352602231544.jpg
Livenä näyttää vieläkin onnettomammalta, kävin eilen autolla katsomassa keskustasta joutsaan päin lähtevän uran peltoaukean niin sänki näkyi aika selvästi kun maanantainen "myrsky" oli ilmeisesti vieny ne vähäisetkin lumet mitä on satanut Edit: Vuojaselällä verkon kokijat sanovat jäätä olevan ainakin riittämiin kelkkailuun eli tissiposki-moukan torpan edessä kulkee varmaankin verkkomiesten kelkkaura kun ajelevat muistaakseni sitä kautta verkoille
Mikähän mahtaa olla Simpiänselän ja Kartuunselän jäätilanne? ps kuvassa näkyy hyvin laavut ja nuotiopaikat jos ei ollut jo tiedossa
Nyt Erä-J karvalakki esiin. Lupas teille huomena to 20 senttiä myrskyn kera lunta. Onko niin että siellä on jäät säilyny vielä näitten (ainaki täällä)vesikelien jälkeenki ja voi siellä ajaa?
Bensa-asema rallia ajettu jäljistä päätellen ja luusniemelle päin on ainakin menty valtatien yli eli olisko marttilaan asti ura auki. Pitänee huomenna soitella onko reittejä aukastu ja pitää samalla soitella simpiällä verkkojaan pitäville kalastajille miltä näyttää. Veikkaan, että simpiä voi olla heikolla hapella vielä, mutta jospa sitä huomenna olis viisaampi
Kyllä siellä kalastajat käyvät ainakin verkkoja kokemassa kelkan kanssa, mutta takuita ei parane antaa