Olen tässä useasti aprikoinut pienessä mielessäni näitä kelkkoihin kertyneitä kilometrejä. En tiedä, kuinka hyshysaihe tämä on, mutta nostanpa kissan pöydälle. On se kumma kun mitä vanhemmaksi kelkka tulee, sitä vähemmän siinä on kilometrejä..? Miten tämä on mahdollista. Silloin ensimmäisiä kelkkoja ostaessa tuli selvitettyä entisiltä omistajilta ajomääriä ja selvisi aika uskomattomia juttuja. Tais olla vuonna 2000, kun ensimmäistä kelkka olin ostamassa (vmax), oli 3. vuotta vanha ja ajettu muistaakseni 3500km toiselta omistajalta. Soitin ensimmäiselle omistajalle ja hän kertoi ajaneensa sen kahden ensimmäisen talven aikana sen yli 3000. Seuraava omistaja myi sitä vain 2600km ajettuna. Oli kuulemma itse ajanut siihen reilu 1000km mittariin 3 kuukaudessa ja sitten päätti vaihtaa tehokkaampaan, siksi oli myymässä. Mitään huoltokuitteja ei tietysti löytynyt näin "vähän" ajettuun kelkkaan... Ja olihan näitä tapauksia silloin muitakin, sen takia päädyin siiloin uuteen kelkkaan. Eikä ne huoltokuitit ja h-kirjatkaan aina täyttä totuutta kerro, voihan niitäkin rukata, onhan sekin nähty. MIKSI? Nytkin on nettkelkkamyynnissä vähän ajettuja 10 vuotiaita, saman verran mittarissa kuin 3 tai 4 talvea ajetuissa, eikö olekin erikoista?! Eikä tähän niin älyttömästi vaikuta nämä huonot talvet, jos vaikka katsotaan näitä lapissa myynnissä olevia kelkkoja pelkästään. No onneksi nykykelkoissa tämä MITTARINRUUVAUS digimittareiden tulon vuoksi on jo vaikeutunut, voi niiden käytettyjenkin mittarilukemiin paremmin luottaa! Toki eikai se vieläkään ole kovin hankalaa, vai? Oletteko joutuneet mittariruuvauksen uhriksi, miten siinä kävi ja miten se selvisi? Onhan sekin päivän selvää, että ei niitä mäntiä kaikissa kelkkamerkeissä(pois lukien tietysti kisa ym. kamppeet) tarvi vaihtaa heti 2 tai 3 tuhannen kilometrin jälkeen uusiin, eikä kelkat huolettuna muutenkaan hajoa muutaman tuhannen ajokilometrin jälkeen(yleensä)Paljonkohan niillä on oikeasti ajettu, oletteko ottaneet selvää? ps. vaihdoin oman kelkkani uudempaan ja siinä oli kaikki 12tkm ja risat mittarissa(-02 viper)
4 tkm mittarissa, 6 vuotta vanha kelkka, ei ole mittarivaijeria. En jaksa edes arvuutella paljon tuolla on joskus joku ajanut, mitä väliä?
Onkohan tuossa 12000 vai 13000 mailia mittarissa, kilometreissä tuo taitaa tehä jonku 20000. Mittarivaijeri ollu poikki ties kuinka monta vuotta. Ei tuon ikäsessä onneksi juurikaan kiinnosta mitä sillä oikeasti on rullattu
Kai se kymppitonnin puhkaisu on se hetki, kun mittaria ryhdytään ruuvailemaan - liian vähän on yli 10 tkm ajettuja vaihtomarkkinoilla, tai sitten porukka ajaa vain kerran talvessa pilkille?
Juu näin on, tuntuu olevan toi kymppitonni se maaginen numero. Tai sitten yli kympin ajetut jätetään pilkkikelkoiksi kotiin, eihän niistä enää vaihdossa mitään kumminkaa saa.. Mut niinkuin tossa ed. sanelin, kyllä ed. omistajien kanssa niistä kilmetreistä kannattaa muutama sana vaihtaa, kertovat yleensä mielellään joko kehuja tai haukkuja- eihän se enää ole heiltä pois!!
itellä mittari näyttää kohta jo 13000, mutta mistä sitä tietää noin vanhassa(-86) vaikka ois kuin paljon ajettu, ja kuinka mones mäntä menossa...
kyllä niitä oikeasti vähemmän ajettuja vanhojakin on, esim tuossa syksyllä ostettiin 500mailia ajettu -99 cattila ... kunnon perusteella en kyllä epäillyt hetkekäkään ettäkö mittaria olisi ruuvattu, kelkka oli kaikin puolin kun pakasta vedetty...
10 000km mittarissa ja 8 vuotta vanha kelkka. Naapurilla on 3900 lynxi vuodelta 90 ajettu vain ja ainoastaan 4000 eikä varmasti ole ruuvattu
Pitäskö olla huolishan ko mulla ei ole ees mittaria, liekkö piru etellinen vieny ettei näje maileja, nooh eipä ole kuiten kukhan ruuvannu. Eiköhän se näkö/ulko määrää mitä kukanenki vekottimistansa maksaa tai on maksavinaan ???
Juu, kyllähän sen yleensä rutiinitsekkauksilla näkee jo päällepäin että minkä kuntonen se kelkka on, huolimatta siitä mitä mittari näyttää. Se on aivan sama onko sillä kelkalla ajettu 8000 vai 15000, jos kelkka on huollettu kunnolla ja pidetty asiallisesti niin ei se kilometrilukema merkkaa mitään. Kelkka nyt on kuitenki semmonen laite että jos sillä ajetaan 5000km hälläväliä tyylillä, se näkyy melko varmasti päällepäin...
Jep jep. On noita ollu molempia ääripäitä. Kerran ostin pollen farmarin, 4vuotta vanha ja mittarissa 400 miles.. Mut se oli ollu naapurin ukolla pilkkikelkkana ja kilometrit (mailit) piti kutinsa Sitte osti yhen kerran 5 vuotta vanhan jampin, piti olla ajettu vain 3000 kilsaa, mutta todellisuus oli varmaan kaksinkertainen, ellei kolminkertainen määrä.. :-\ siinä kaupassa sitä nuoren miehen silmää huuhdeltii kovaa ja korkealta ;D Kyllähän noista nykyään itte osaa jo kattoo päällepäin, onko höylätty 1000 vai 10 000. Kait se on se rahallisen hyödyn tavoittelu, mikä ajaa kanssaeläjän tekee tollasta. Autoissa tota on tehty ijät ajat ja tullaan tekee.. :'( Niin ja nykynen, 1,5kk ajossa ja vajaa 2000 kilsaa...
Jep jep , juuri tätä tarkoitinkin aloitusviestissäni. Eli näille, jotka ovat ostamassa sitä ensi kelkkaansa ja kelkka kuume on niin kova, että järki unohtuu siinä osto tiimellyksessä. Ja kun tuo "hintakin sattuu olemaan niin sopiva näin vähän ajetuksi ja muitakin ostajia on tulossa tätä helmeä katsomaan, niin pakko kai tämä on siltä seisomalta ostaa!" Jättäkää ne "Asiantuntijaammattilaiskaveritkin" mielummin kotiin, monesti niistäkin on vaan pelkkää haittaa. Monestihan siinäkin käy niin , että ovat heti mukana myyjän jutussa kun myyjä jotain kelkasta kertoo ;" joo kyllä minä ton jutun tiedän, ei se tässä mallissa ole se tyyppivika jne jne, on ollu sen verta monta kelkkaa jo ja tääkin malli on ihan tuttu mulle(mikähän kone tässä oli, olikohan se rotaxi vai bomba, vai mikä seoli no ollaan tietävinään)" Eli Soittakaa niille entisille omistajille ja kysykää siitä historiasta, ennekuin ostatte sen. Kyllä maailmalla kelkkoja riittää!! Päätän raporttini täältä tähän ja lähden lenkille, mutta en juosten... ;D
6850 on nyt catin mittarissa, ja 6vuotta vanha kelkka. Ulkomuoto tosin näyttää siltä, että olisi hiulattu toinenkin 6850km ;D