lunta on jo nyt polettu sen verran et pystyy ajamaan. lunta enemmän ku SM sprinteissä..... palkintona valkoisia kirjekuoiria ja lahjakortteja!!!!!! ilmottautumiset www.timehoiska.com
Liekkö tuo sama kuin aiemmilla kerroilla,pikku kiekka siinä ajoharjoittelurata/crossirata alueella ja sitten metikköön, suolle ja sill viisiin takas radalle.
Ekat pari kierrosta reitti kesti hyvin, mutta kolmannella kierroksella muuttui aika jää ränniksi ja jonkun verran tuli kantoja esille. Kantoja ja kiviä ei ollut haitaksi asti kun olivat niin matalia niin meni nätisti yli. Hyppyjä ei ollut kuin yksi pieni loikka heti alussa ja muuten suht tasaista. Paljon oli puun kiertoa. Paras kelkka radalle olisi ollut jokin vanhan mallin matala kelkka esim joku 90- luvun XCR ym. Ainakin oma Revi tuntui todella vaikealta ajaa radalla jossa ei ollut valleja ja oli jäistä uraa... sen takia vedinkin kunnon lipat kolmannen kierroksen alussa. Että se siitä kisasta omalta osalta. Tai sitten sitä on vain niin käsi ajamaan. Mutta kärki miehet ajoi kovaa ja onneksi olkoon heille.
Miks muuten kuusamossa kysyttiin kerhon jäsenkorttia vaikka on vuoden lisenssi,yleensä jos ostaa kerta lisenssin niin silloin pitää olla jäsen kuitti maksusta mukana.
Tais mennä pärstä kertoimen mukaan kyselyt. ;D Ei multa kyllä kyselty mitään tollaista. Leikki leikkinä
lamk ei oo lähettäny mulle eikä kaverille ja tuskin muillekkaan jäsenkorttia ikinä, lasku sieltä on tullu muina vuosina muttei tänä vuonna sitäkään... No muumit on nyt Kuusamolaisten kerhossa, kysyttiin rouvalta että saadaanko jonkinlainen jäsenkortti sieltä niin räkäset naurut oli vaan vastaus :
Oltiin ekana ilmoittautumassa, sanottiin ettei kyllä ennen ole kyselty jäsen maksu kuittia kun on lisenssi, kaipa ne usko ja muilta ei enää kyselty.
Upeita kuvia, kiitos!! Saa varmaan kopioida omaan kansioon, että on muitakin muistoja kuin nää mustelmat!!