Vs: GLX 5900 Ja tämä tarina on TOSI. Aikoinaan meidän porukoilla oli Lynx GLX Finlandia, muistaakseni vm 82. Ukko pyysi niihin aikoihin kettuja myrkyllä ja jotkut pyyntipaikat olivat kohtuullisen kaukana. Niinpä sitten eräänä kylmänä tammi-helmikuun päivänä äijä lähti pyytöjään kokemaan. Matkaa tuli muuan kymmen kilometri. Reppuevääksi tietysti kahvia termariin ja jokunen makkara tulilla paistamista varten. Illan suussa reissulta palasi rähjääntyneen ja kuurottuneen näköinen ukko kelkkoineen. Tippaakaan ei ollut kahvia juonut ja makkaratkin olivat ilmeisesti jääneet paistamatta. Keli oli näet ollut sellainen, että Finlandia oli puurtanut kohtuu syvällä. Edennythän se luonnollisesti oli kohtalaisen taitavan kuskin komentamana, mutta kuten sanottu, syvässä oli kahlonut. Lunta oli ollut riittävästi ja siitä suuri osa oli ollut melkoista höttyä. GLX -malleissahan on sellainen viheliäinen taipumus, että lumi alkaa pyörimään sylintereiden takana kaasarin päällä, josta lopulta seuraa, että kaasari jäätyy. Näin oli käynyt tälläkin reissulla. Ukko on tunnetusti melkoinen Makkaiveri, niin se oli aina kaasarin jäädyttyä kaatanut thermoksesta kuumaa kahvia kaasarille ja matka oli jatkunut. Siitäpä onkin tullut meidän perheessä sellainen legenda, että pahassa kelissä GLX vetää tankillisen bensaa ja juo vielä kahvitkin repusta. Ainiin, siksi meni tankillinen gasoa, kun noissa oli vielä tuolloin kokomittainen istuin ja suhteettoman pieni tankki oli siellä penkin alla. GLXän tenhoa tuo tapaus ei kuitenkaan ole vielyt, päinvastoin. On nimittäin edelleen pihassa GLX, tosin hieman uudempi, eli vm90. Ja itseasiassa tuon minunkin kelkan rekisteriotteessa lukee GLX ST600... ;D
Vs: GLX 5900 Ohjainaudat on kohtuu hyvässä kunnossa vielä. Varmaan tuo auraus tekee sen, ettei taho kääntyä. Mutta tuota auraustakin on vähän heikko säätää kun sukset heiluu nytkin kärjistä mitattuna n.10 molempiin suuntiin. Miten lie sitten noissa suksissa olevat iskarit vaikuttaa asiaan?
Vs: GLX 5900 aurausta? minulla pitää ainakin 250 olla haritusta suksissa edit. siis ohjekirjan mukaan
Vs: GLX 5900 Ihmeen harvoin tuo on kumminki jäätynyt. Mahtaa olla jo 4 vuotta aikaa kun luisti jäätyi kokonaan eikä kaasua paljon painellut. Varmaan vettä päässy bensan seassa, eno tankannut semmosiin kanistereihin missä jäätä pohjalla :
Vs: GLX 5900 Mikähän mahtaa olla lynxissä nyt kun ei lähde käyntiin vaikka kastelee tulpat ja antaa kipinän? kokeilin myös uusilla tulpilla ja sama homma.
Vs: GLX 5900 Tuostapa tulikin mieleen että pitää itellähi puhistella niitä letkuja. Viime talvena kun oli tuo bensaongelma, suodatin oli tukossa ja vaihoin uuden tilalle. Mutta vanhassa suodattimessa kun kelkka vielä pelasi hyvin, näkyi bensanpinta 2-3cm korkeudella. Tässä uudessa suodattimessa ei näy enää mitään (samanlaisia ovat.) Vai liekkö pumpun teho heikentynyt?
Vs: GLX 5900 MInkähännäkönen kapine mahtaa olla tuo mittarin pyörittäjä kun ei ole sitä eikä vaijeria ollut 6-vuoteen niin en ennää muista mihin se vaijeri menee..se ilmeisesti mittaa sen jostain jarrulevyn luota ja jarrulevy sijaitsee toisella puolella konetta kuin vaihdelaatikko..
Vs: GLX 5900 Mitä mitä? kyllä jarrulevy ja vaihdelaatikko on samalla puolella ainakin tuossa meidän lynksissä. Enpä oo itsekkään ikänä lynksin mittarinpyörittäjää nähny.
Vs: GLX 5900 1983-mallin 5900:ssa jarrulevy on vetoakselin äänenvaimentimen puoleisessa päässä, siis vetoakselin ei-vaihdelaatikon puoleisessa päässä.
Vs: GLX 5900 Joo. Enpä nyt itsekään osaa sanoa, mihin vaijeri kiinnittyy, mutta noissa Syncrottomissa laatikoissa jarrulevy on väärällä puolen kelkkaa. Syncroissa taas laatikon kyljessä.. Näin muistelisin. Noissa Syncrottomissahan oli vielä knoppitietona se ns. variaattorijarru, joka helpotti vaihtamista, Muistaakseni toisen jarrukahvan vaijeri meni juurikin sille varijarrulle. Eli se pysäytti variaattorin pyörinnän, esim. vaihteen ollessa vapaalla. Nuohan olivat pirun lujia laatikoita.. Olisko kellään ylimääräisenä jouten moista?
Vs: GLX 5900 Minulla on Lynx 650 työkelkassa juurikin jarrulevy vaihdelaatikon kyljessä kiinni ja tosiaankin toinen jarrukahvoista vaikuttaa tuohon variaattoriin... Tuossa minun kelkassani nopeusmittarin vaijeri kiinnittyy telaston vetoakselin päähän eräänlaisella kulmavaihteella. Sitä en tiedä sitten miten tämä on toteutettu 5900 Lynxissä. Tuossa vielä kuva parinvuoden takaa jossa punaisen nuolen alapuolella näkyy hieman sitä kulmavaihde systeemiä mihin nopeusmittarin vaijeri kiinnittyy. Valitettavasti tuoreempaa kuvaa ei ole, mutta voin käydä ottamassa jos tarvetta on. Ja voin ottaa myös kuvan mihin tuon kierroslukumittarin vaijerin kuuluisi mennä. EDIT: Mitä minä oikein sekoilen... Kierroslukumittariinhan menee sähköjohdot eli tieto tulee sähköisesti... VAI ??? ??? ???
Vs: GLX 5900 Kyllä myös syncrossa on tuommoinen variaattorijarru, joka toimii kun kytkintä painetaan.
Vs: GLX 5900 Pistipä lyne taas elämän jännäksi eilen. Tuntu että pikkasen olis taas jäätänyt niin käytin luistia irti. Ei näkynyt mitään, paikalleen ja käyntiin. Sammahti kaasua painaessa bensan puutteeseen (tankkaan 5 litraa kerrallaan ;D) Tankkiin vähän täytettä, nykimistä, ryypyllä vähän ainetta käyntiin saamiseksi. Muutaman hörähdyksen jälkeen suodatin alkoi täyttyä, käynnistyi vain kaasua painaen, tyhjäkäyntiä ei ollut... Vilkasu kuomun alle näytti että ottaisi bensaa sitten ryypyn kautta, ilmakuplat siellä ainahi vilisi. Käyttelin letkua, kaasarin pohjaroppua ja ties mitä auki, ei ihmeemmin vaikutusta. Kaasutellen n. kilometrin lenkki ja taas toimi oikein kun tyhjäkäyntiä sääti.
Vs: GLX 5900 Onko ihan normaalia kun ei voi suoraan kakkoselta viedä vaihdetta ykkoselle vaan välillä pitää esim päästää kytkin ja painaa taas uudestaan ja tuntuu että kun antaa kaasua niin menee vaihde päälle paremmin mutta silloin kuuluu kyllä myös aika inhottavan kuulosta ääntä..
Vs: GLX 5900 Jep... kyllä se on noitten vaihteitten kanssa melekosta raplaamista yleensä. Miten lienevät toimineet uutena, mutta mulla on kanssa just samat "ominaisuudet" mitä kuvailit.
Vs: GLX 5900 Hetkinen... Siis minkäikäisessä Syncrossa olet variaattorin pysäyttävän jarrun nähnyt? Ainakaan 1990sestä ylöspäin sitä ei varmuudella ole. Ja "kytkimen" olemassaolosta en tiedä mitään. Tarkoittanetko nyt sitä oikean käden jarrua (variaattorijarrua), joka ohjaa myös sellaista pientä vipua, joka lukitsee vaihteensiirtäjän sen tietyssä asennossa, jotta tietyt vaihteet eivät mene "vahingossa" päälle tai pomppaa pois päältä... Hemmetti kun nyt ei muista tarkalleen. Tuon tyylinen oli ainakin vm 82 Lynx Finlandiassa. Meillä ainakin tuo Finlandian laatikko kaipasi opettelua, mutta kun sen metkut oppi, toimi laatikko kuin se kuuluisa junan vessa, eli melkein paremmin, kuin ensimmäiset Syncrot... Tosin, vauhdissa vaihtaminen ei mahtanut kovin helpolla luonnistua tuolla entisellä.
Vs: GLX 5900 Juurikin tuota oikean käden kahvaa tarkoitan, on vaan aina tullu sanottua kytkimeksi. Se tosiaan toimii juuri kuvailemallasi tavalla. Ja muistaakseni siinä on jarru joka ottaa variaattorin sivuun kun painetaan. Tuo lynksi taitaa olla vuosimallia -88. Tuo ei sitten taida meillä syncro ollakkaan.