Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä tepexi, 2/2/10.

  1. JRT

    JRT Well-Known Member

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Kävin katsojan ominaisuudessa ihmettelemässä sunnuntain kiihareita. Positiivista oli se että lähdöt tapahtui kohtuu tiheään eikä lähtöjen välillä tarttenu kamalasti odotella. Tapahtumaa voisi tosin kehitelläkin aika lailla. Ensinnäkin jos paikalle halutaan yleisöä, kisapaikan vieminen laskettelurinteen puoleen väliin ei ole kovin iso plussa, kun nilkkasyvyisessä soseessa saa kahlata mäkeä ylös. Yksi naiskaksikko sinne kiikutti jopa lastenrattaat, joko sillä kolkalla maapalloa ei ikinä tapahdu mitään tai rakkautta lajiin löytyi ja rutkasti.

    Eipä tuo olis haitannu vaikka jonkinmoista sääsuojaakin olisi ollut tarjolla. Samoten sitä iänikuista rillimakkaraa olis varmaan menny kaupaks jos joku ois kaupitellu. Pikkusen ku olis ollu fasiliteetteja niin oishan tuosta voinu järjestäjät palkita helposti vaikkapa maksamalla jokunen euro sisäänpääsystä. Nyt ei tarttenu maksaa, mutta ei paljoa saanukkaan.

    Siinäpä järjestäjille miettimistä. Tokihan olette varsin oikeutettuja pitämään kieli poskessa vedettyjä puulaaki-hippohiihto-tapahtumia joten herneitä ei tartte vetää.
     
  2. Puppe

    Puppe BackyardKing

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Puhkukelkka ja Muhkk? Ettei vaan ois Jave ollu asialla ;D
     
  3. hkpaljakka

    hkpaljakka Active Member

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Järjestäjän puolesta kovasti kiitoksia kaikille osanottajille ja yleisölle. Keli oli tosiaankin haastava, myös yleisölle ja tosiaankin lumitilanteen takia jokaisen päivän kisa oli jouduttu viemään tavallisuudesta poikkeavaan paikkaan.

    Näyttää kuitenkin siltä että kisan ajankohta on jatkossakin tässä huhtikuun puolella ja toivotaan ensi vuodelle normaalia talvikeliä jotta voidaan palata vanhaan kaavaat kisapaikkojen suhteen.

    Kun porukkaan näyttää riittävän. Ensivuonna pyrimme myös sprintin osalta saamaan radan sellaiseksi että voidaan lähettää kuskit matkaan minuutin tai puolen välein jotta La kisa ei pääse venymään turhan pitkään.

    Puulaaki pohjalta tullaan kisaamaan myös tulevaisuudessa ja pienellä organisaatiolla niitä värkätään ihan sen takia että kenenkään osallituminen ei jäisi ainakaan osallistumismaksun suuruudesta kiinni.

    Mikäli jotakin tahoa kiinostaa alueelle järjestää isompaa kisaa ollaan varmsti mukana mikäli vain ajankohta on sopiva.

    Kehitysideoita , toiveita tai ehdotuksia voi lähettää Juhalla osoitteella [email protected] tai Kyöstille [email protected] 
     
  4. Golfster

    Golfster BD3900ds 2019, Iron Doggi, FIII CK3

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Makkaraahan siellä kyllä myytiin siinä lähtöalueen kulmilla, mutta hinta taisi sisältää sen pääsylippumaksunkin. Mistä lähtien yx kärkkäri on maksanut saman verran kuin paketti Kabanussia, noh mököt oli kuiten puoleen hintaan baarin puolella ;D. Noh tuo hinnoittelu lienee jonkin paikallisen marttakerhon tms. puuhia, joten ei siittä sen enempää ja aivan yhtä hyvältä se silti maistui ystävämme Sandelssin kera. ;) Ennen vanhaan tuolla on ollut notski rinteessä ja nytkin olis ollut omat makkarat mukana, tuli sitten mässytettyä kylmänä kotimatkalla.

    Ennenhän sprintti on tosiaan ollut alhaalta katsottuna siellä oikealla olevassa rinteessä, jolloin radasta on rakennettu pidempi ja sellainen, että se tulee selkeästi eri kohtaa rinnettä alas kuin mitä menee ylös -> radalle on mahtunut useita kelkkoja kerrallaan tiheämmin laskettuna -> aikataulu pysynyt kurissa ja katsojille enämpi nähtävää samassa ajassa. Noh, nyt taidettiin mennä valitettavasti säiden armoilla, eikä minua ainakaan haitannut muutamaa askelta ylärinteeseen ottaa, kävimpä jopa lämpimikseni hölkkämässä siellä radan yläpäässäkin kameran kanssa. Selostus pätki ikävästi usein just kun lyötiin aikoja tauluun. :'( Kyllä näissä kisoissa potentiaalia on, isommalla rattaalla markkinointia jne...
     
  5. Punne

    Punne Lynssi

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Hyvät oli kisat ja hurriganeski komiasti soi lauantai lltana! ainoa mikä vähän harmitti oli just se pitkä oottelu mut eipä sieltä kiirettä ollu mihinkään, saipahan sekun vaan turissa kanssa kilpailijoiden kans! Oma ajo meni vaan lauantain toisella kierroksella pipariksi ku tuli pyöräytettyä ympäri!
    Ens vuonna uudestaan! ;D
     
  6. posodoka

    posodoka Polaris 600RR

  7. pena78

    pena78 AC 9000rr -18 ,ZX WC-Mod. ,mach-z 800-98

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Semmoset kiihari hommat oli su.!

    Nehän meni niikö pitiki siinä säässä,eli rata kulu ja räntää sato!

    Itellä kiihytykset meni ihan penkin alle niikö oli odotettavissakin ku ei saanu niitä kiihari paloja kiinni mitä oli ajatellu,ajelin sitte ihan kikkailu säädöillä ja sen kyllä huomas keulimisesta ja sutimisesta.. ;D

    Pääasiahan oli vain mennä paikalla kahtoon/osallistuun "rinnekiihdytys" testiin joka oli mun mielestä aika tasamaastoa vaikka vähä niikö rinteessä oliki? ???

    Makkarakojua kaipailin,mut jospa ens kerralla?

    Homma toimi kaavamaisen hyvin niikö pitiki,kiitos järjestäjille!

    Ajanotto ja nopeus näyttö/kuulutus olis plussaa yleisöä ajatellen ja olisha se kilipailijoita ajatellen ihan ok. homma olla esillä! ;)

    Lähtömatot alustaan kiinni ja suoraan(olivat miten sun sattuu välillä) tosin ilman mattoja kenttä olis ollu muralla asti lähtöalueella jos niitä ei olis ollu!

    Liekkö kukaan ottanu mun kuraläjästä kuvaa? ;D
     
  8. micatf7

    micatf7 ARCTICCAT

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Ajanotto ja nopeus näyttö/kuulutus olis plussaa yleisöä ajatellen ja olisha se kilipailijoita ajatellen ihan ok. homma olla esillä!

    Lähtömatot alustaan kiinni ja suoraan(olivat miten sun sattuu välillä)
    Jos pena tämmösiä asioita kaipaat niin ei muutaku SM kisoihin ens talvena . ;)
    Siellä vaan kyyti on huomattavasti kylmempää...... ;D
    Jooja jos kuvia on niin näytille vaan.
     
  9. pena78

    pena78 AC 9000rr -18 ,ZX WC-Mod. ,mach-z 800-98

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Eläpä ruppee hullua yllyttään.. ;D

    Mieluilin jo tänä talvena mut rahat loppu,eli tuolla lynxillähä sinne on turha lähtee keuliin open luokkaan ja sinne jos lähen en lähe pelleileen vaa teen sitte ihan oman kelkan niitä hommia varten,sen tiiän että vakio luokka on se mun juttu...luokka on joko 600 tai 800! ;)

    Nuo matto jutut vaa sillä kerroin että näki miten moni kelkka lähti aivan kallellaan mihin suu sattuu.. :-\

    "micat" sun isokissa kyllä liikkuu hienosti..kateeks käy! :p
     
  10. ÖyHy-

    ÖyHy- Skidoo rs -13

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Hyvinhän tuo viikonloppu meni läpi lumen vähyydestä huolimatta. Perjataina paljakkaa kohti ajellessa näytti jo aika epätoivoselta. Reiteillä ei ollu nimeksikkään lunta :D

    Tuli vähä vaihtelua nuitten ratojen suhteenkin. Hyvä näin :)

    Oisko kellään tosiaan fotoja 566 numeroiseta pollesta ja sunnuntain ski-doo vedoista? :)
     
  11. micatf7

    micatf7 ARCTICCAT

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    No niinhän ne vähä kallisteli matot ja oli lopussa jo aikas syvälläki sohjossa .
    Mutta siitähän se tuo mäki on kiva kun yleisö näkee kumpi on ennemmin maalissa , vaikka nyt
    ei niin kauhia mäki ollutkaan. Tuntuhan tuo ittestäki jo 800 ajoissa että liian lujaa mennään kun patit
    paheni. Onneksi tuli sitte rohkesti mentyä vaatimaan radan kunnostusta ,kun muitaki alko jo hirvittään ne loikat.
    Ei ne ukot siellä kopissa tienneet asiasta mitään kun eivät jouda kun silmä kovana tekemään kaaviota sen mukaan
    kun kisa etenee. Mutta hyvä kun uskoivat ja eihän siinä sitte menny kun muutama minuutti niin taas sai vetää
    kaasupohjassa. Ei se katti kyllä kovin lujaa menny kun joudin openin lähdöissä seuraileen mittareita niin näytti
    120 lopussa. Ja sitten tarkistettiin vielä gps:llä niin se näytti 110. :eek:
    Taisi se mäki kuiteski pikkasen ahistaaa....
     
  12. mollane

    mollane skidoo mxz 600xrs

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    no keli oli kyllä vähä mitä oli ja se lumi myös.. ite kiihytys rataan en pahemmi kerenny saada ees tuntumaa millane ois ollu kovassa vauhissa ku eihäse kelkka pelannu. pätki minkä kerkes ja kulki aina lopussa sen 20-40km/h.. ja jos jollai ois videota /kuvia numero 13 nii vois kattua minkä kuulosta se pätkimine katsojan näkökulmasta oli ;D
     
  13. jatu

    jatu New Member

  14. Golfster

    Golfster BD3900ds 2019, Iron Doggi, FIII CK3

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Muutamat ovat kyselleet kuvatuksia omasta menostaan, joten laitettakoon vielä muutama esille. Enämpi tarpeeseenhan ne nämä tulee, jos niitä joku oikeasti osaa kaivatakkin! ;) (huom! laitoin myös tänne muutaman, ei viitti tuplapostauksilla täytellä serveriä :
    http://kelkkalehti.com/keskustelu/index.php?topic=48989.1365 )

    [​IMG]
    [​IMG]
    [​IMG]
    [​IMG]
    [​IMG]
    [​IMG]

    Siinäpä niitä halukkaille vaikka kopioitavaksi asti, ei jaksa maililla rueta kikkaileen, kun se vastaanottajan loota on kuitenkin aina liian pieni ja.....
    Harmi kun monella oli vain selässä numero ja harvemmin noita tulee takaapäin kuvattua, joten numeron perusteella vähän vaikeampi osan kuvia metsästellä!
     
  15. Punne

    Punne Lynssi

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    sattuko kellään #408 linssin eteen?
     
  16. jatu

    jatu New Member

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Sunnuntain kuvat lisätty. Hieman vähemmän kuvia kun jouduttiin lähtemään kesken kisan kotimatkalle. Ensimmäiset kelkkakisat mitä olin katsomassa ja hienolta se näytti. Perjantain kisaan olis voinut olla jonkinlainen kuljetus kun kisa oli siellä sivurinteillä. Ei naurattanu raahata sitä 4kg mötikkää olalla siellä rinteessä mutta minkäs teet ;D

    [​IMG]

    http://jatu.1g.fi/kuvat/Tapahtumat/Talviurheilu/Moottorikelkka/Paljakka/Sunnuntai/
     
  17. Vee-Pee

    Vee-Pee Member

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Juu-u ,et sellaiset rallit ne, mut olisko jollain kuvia # 7 ja # 220 ?
     
  18. rane

    rane AC Sno Pro 600 CC -11

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    www.slmkk.com galleria/2010 löytyy kuvia
     
  19. JRT

    JRT Well-Known Member

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013

    Onko tänä keväänä skaboja?
     
  20. makke___

    makke___ Lynx 850 18 pätkis

    Vs: Paljakan moottorikelkkaviikonloppu. 5-6.4.2013


    Ohan tuota tulossa huuhtikuun alussa. Päivämmärin voi tarkistaa paljakkan nettisivuilta
     

Suosittele tätä sivua