Mitenkä on nuoret miehet ja vähän vanhemmatkin, kun lähette baanalle, uuden karheella tai vähän vanhemmalla kelkalla, onko tarkoitus siirtyä paikasta A paikkaan B mahdollisimaan nopeasti, vai mennä luonnon helmaan naatiskelemaan vapaudesta tuulen suhistesa korvissa, vai oletteko omasta melestänne elämän ikuisella pikataipaleella menossa niin kovaa kun vehkeet antaa periks ja sisu riittää, vai mikä muu syy panee järkevän miehen upottamaan satoja ja tuhansia euroja asiaan millä suurimmaksi osaksi ei ole mitään järkevää tarkoitusta (poislukien poromiehet, poliisi (valvomassa kelkailua), rajavartijat ja jotkut muut kelkkaa ammatikseen käyttävät) ? ?
Joskus mennään korkealta ja kovaa, joskus taas maisemia katellen. Kaikista mukavinta minusta on ajaa keväällä kunnon hangilla mökin seuduilla ympäri jänkiä kaverin kanssa kun pakkasta on n. -5 astetta ja aurinko paistaa. 8)
Ite tulee ajeltua ihan kunnon mukaan. Jos nopeasti yrittää pyrkiä, pitää varmaan kilometrin välein pysähtyä ottamaan happea ;D
Nautiskellen, maisemia ihaillen, hyvällä ilmalla, pehmeä koskematon hanki, ei asutusta mailla ei halmeilla, siinä on kelkkailun syvin olemus Tietenkin nämä makkaranpaisto/kahvinkeitto hetket kavereiden kansa turinoiden niitä näitä, kuuluuvat kelkkailuun syvästi Kevättalvella on hyvä yhdistää kelkkailu ja pilkkiminen, mikä sen parempaa En henk. koht. ymmärrä sitä reitillä kaahottamista kokoajan riskirajoilla, sata varmasti joskus se kolahtaa :-\
Reitithän on vain siirtymiä eri leikkipaikkojen välillä, se hangessa möyriminen, pukkaaminen ja kaivaminen se on parasta.
Aika vähän tulee ajeltua suunnitellusti paikasta a paikkaan b, enemmänkin mennään siellä, missä huvittaa ja sen mukaan, millä tuulella on. Joskus mennään kovaa ja joskus hiljaa, mutta aina just sopivaa vauhtia. Syitä kelkkailuun on rajattomasti, mutta pääasia on, että on hauskaa ja sopivasti vauhtia. Aluksi minäkään en edes halunnut ajella paljoa kelkalla, mutta sitten joku käännytti minutkin kelkkailijaksi eikä paluuta entiseen ole ollut ;D,
No se nyt on miten päin vaan, toisinaan mennään korkialla ja kovaa, joskus pystyssä mutta matalalla, ja yleisesti syvällä mutta tiukassa
Enempi tulee semmosta kikkailua harrasteltua umpisen puolella..Ja reitillä suht normi vauhtia nyt kun kelkkaki vaihtu tuonne umpisenpuhkojaksi Mutta, jos sitä semmosen patikkovehkeen ostas nii kyllä sitä väkisinki tulis nopeutta aika reippaasti lissää :-\ Mutta sitte keväämmäällä on se nii makkeeta vain kikkailla ummessa ja paistaa jöötiä ja kattella arskaa 8)
Liikunnan kannaltahan tämäki harrastus kannattaa ottaa, hommaa semmosen sileä telasen pätkä kelkan ja sillä umpilumeen kokeileen mihin ajotaidot riittää, ja voin taata että kunto kasvaa.
Kyllähän tuo kelkkailu ainakin meikäläiselle edustaa sellaista villimpää tapaa liikahtaa paikasta A paikkaan B.. Luonnollisesti paikan C kautta. ;D Eli tulee melkein mieleen nuo cowboyt ratsuillaan.. Ei vaineskaan, mutta jotain tuohon suuntaan kuitenkin. Aikoinaan oli umpisen ryvettäminen isoa muotia. Sitten iski vauhdinnälkä ja piti yrittää hakata patikkoakin. Nykyään tulee ajeltua arvokkaasti reitinlaitoja, käytyä välillä tiettömillä taipaleilla, kenties ajeltua pilkille ja jopa matkusteltua pitkin reittejä emännän kanssa.. Vaan jahka nuo toistaiseksi salassa pidetyt projektit valmistuvat, niin taas yritetään kaivaa verta nenästä ja hakattua reittipatikkoa. Vaan kruununa tuolle kaikelle on ehdottomasti kunnon umpiskikkailu kiinnijäämisineen ja kaivamisineen.
Umpinen,nopea reitti,jääselät.. kaikki on omalla tavallaan mukavia ajettavia, tullee hyvä mieli kun poraa tuolla menemään pitkin korpia ja välillä pysähtyy kuuntelemaan hiljaisuutta ja paistelemaan makkaraa, vielä hienompaa hommaa jos on hyvä ajokaveri mukana 8)
meillä noi "reitit" on yleensä niin huonossa hapessa ettei siinä viitti enää maisemia ruveta kahtelemaan(ei siellä kyllä mitää maisemia ookkaan)ainakaan mitä viittis erityisemmin katella,niin tulee kaveriporukassa yleensä vedettyä kilpaa paikaliselle tb:lle ja siitä takas kotiin samaa kisaa
Kylläpä tuo vähän riippuu olosuhteista että miten sitä ajaa... Tutussa paikassa sitä tietenkin ajaa niin lujaa kuin suinkin pystyy ( ja tarkoitan vain ja ainoastaan sellaisia paikkoja missä se on turvallista!!! siis missä ei sivullisille voi olla vaaraksi.) Mutta sitten kun on ekaa kertaa jossain ajamassa niin oletettavasti vauhti on pienempi. Viime talvena hoksasin senkin että on ihan mukavaa istua kyytissäkin kun kaveri ajaa rauhallisesti ja katsella maisemia Kävi kyllä mielessä silloin että perkele onko tässä tullu vanahaksi vai mitä ku nautti siittä maisemien vahtaus vauhdista ;D
Kyllähän se kelkkailun mielekkyys tulee siitä "vaarasta" ja vauhdista. Jos ajat 200km päivässä hitaasti, joka montunpohjan kiertäen, tietäen että kelkka on täysin hallinnassa ja sen saa pysäytettyä edessä näkyvällä matkalla turvallisesti, niin luultavasti on TYLSÄ päivä. Tämän testaaminen onnistuu helposti kun otat vaimon kyytiin. Mutta sitten kun ajat vähän lujempaa ku osaat ja uskallat(kärjistettynä) niin jopas oli mukavaa ja kunto kasvaa. Näin se taitaa vaan mennä, tunnustakaa pois. Eriasia on sitten ne jotka tykkää ajaa vaimon kanssa pilkkireissuja, mutta epäilen että sporttikelkkamiehillä se menee näin.
Kylläpä se siinä on että lähetään tuonne mettään ajamaan ja kattelemaan paikkoja. Omaan mieleen ei istu tuo reitti ajaminen, tulee toki ajettua reitilläkin. Kyllä tuossa mettässä ajamisessa on sitä jotain mistä ainakin itte tykkään ja sehän se tärkeintä on Ei se paljon tulee päivässä ajettua vaan se että miten tulee 8) Laatu korvaa määrän
Miulla se on ainakin kunnon kohotusta, g-voimia ja kunnon meininkiä. Vauhti määräytyy hikityksen ja hengästymisen mukaan....aaaahh ja illansuussa se mukavan raukea olo kun on paikat rasituksesta kipeinä, siihen parit viinit/konjakit ja siinä se. Oi jos ois vielä takkatuli, se kruunaisin kaiken. 8)
No täytyy nyt kyllä kommentoida tätä ja vähän saarnata . Jos näin kaikilla on, niin ei tarvi ihmetellä miksi onnettomuuksia sattuu Kelkka on moottoriajoneuvo ja rinnastettavissa autoon, että kuulostaa aika hurjalta. Taidan lopettaa kelkkailun siinä vaiheessa kun alkaa olemaan pelko persiissä kokoajan, että milloin tämä karkaa jne. Ja onhan tuolla reiteillä nopeusrajoituksetkin : Kaikki taaplaa tyylillään, vaan josko kuitenkin kunnioitetaan toistenkin turvallisuutta eikä vejettäis tuolla reiteillä koko ajan yli riskirajojen.
Yksin tulee ajettua niin lujaa ku uskaltaa/vehkeet kestää, ja vähän ylikin, joka näkyy vehkeitten kestossa (tänä talvena ei yhtään reissua, että ei joku pultti/pukki/liukurunko/runko ois antautunu. Pitäs kai tajuta ettei yli 10 vuotta vanha sotaratsu enää kestä vetää yli 120 mittari nopeuksia patikossa... mutta vaikka kuin itelleen kertos, että nyt ajetaan nätisti niin silti vauhti nousee--->adrenaliini virtaa ja kylmät väreet kulkee selässä kun kone naukuu ja sukset osoittaa miehekkäästi taivaalle...kaiken kruunaa vielä se tunne kun jonkun paikan vetää paremmin ku eilen. Kaikki tämä antaa sen nautinnon joka on saanut viihtymään lajin parissa kohta 20 vuotta. Eli vauhti ja vaaralliset tilanteet. Pimeät mutkat, mahdolliset risteykset, HUOLTSIKAN PIHAT ym ajan todella hitaasti ja ylivarovaisesti. Liikenteessä autolla noudatan aina nopeusrajoituksia ja ajan muutenkin nätisti, kun on saanut purkaa paineet kelkalla. Toki liikun myös avovaimon/kavereiden kanssa kelkalla, silloin ajetaan hiljaa ja paistetaan käyrää ja on se mukavaa sekin. Umpinen ei oo kiinnostanu oikeen ikinä, mutta silti tulee syksyllä ensimmäisenä auvottua ja poljettua "urat" muille. Kerrottakoon vielä, että olen ns "villi kelkkailija" en kuulu mihinkään kerhoon ja ajan enimmäkseen omia polkujani tietysti maanomistajia kunnioittaen, yhtään kelkkaa ei ole tuolla revitys reiteilläni vastaan tullut, joten en mielestäni aseta sivullisia varaan ajollani.
