Lynx 250 GL 1990 - Piripökä 377

Keskustelun 'Projektit' on aloittanut käyttäjä Yoshi, 27/2/22.

  1. Yoshi

    Yoshi Member

    Pari vuotta takaperin tuli hankittua kipinänsä hukannut Lynx 250 GL kun tuli sopuhintaan vastaan. Myyjän mukaan vika oli CDI:ssä ja laite oli kuulemma särkenyt sen joskus aiemminkin. Pikaisella tutkinnalla kotopuolessa kävi ilmi, että ainoastaan sytytyspuolan juotos oli irronnut kuumaliimanöölin alta. Juotos paikalleen ja toisella nykäisyllä käyntiin. Sen jälkeen tällä onkin körötelty menemään pitkin hankia, joihin pätkäkelkalla ei olisi mitään asiaa.
    [​IMG]

    Konehuoneessa käytön jälkiä ja jonkin verran sepityksiä johtojen osalta.
    [​IMG]

    Sitten tulikin työkaverin kautta vastaan 3900 GL:n raato, jossa oli mukana Rotax 377 moottorikin. Tästä lähtikin idea puuttuvan sylinterin lisäämisestä pökään. Kone oli jonkin tarkastuksen vuoksi purettu ja kaipasi lähinnä kokoamisen ja uudet kannentiivisteet.
    [​IMG]

    CDI-boksi tuosta koneesta puuttui, joten kaivelin hetken pökän mukana tullutta osalaatikkoa. Sieltä löytyi CDI, jonka johdot olivat vähintäänkin kyseenalaiset kaikkine putkiliittimineen. Pätkin ylimääräiset pois ja juottelin tilalle tuoreet liittimet ja sukitin ne kutistesukalla.
    [​IMG]

    Arvio edellisen omistajan vikadiagnostiikan ontumisesta osui kohdalleen ja kipinä alkoi tälläkin CDI:llä löytymään.
    [​IMG]

    Moottorin koekäytön jälkeen pyöräytin pökän pihaan. Taustalla näkyykin huippuunsa viritelty testipenkki.
    [​IMG]

    Vanha moottori veks ja tilan tekoa uudelle.
    [​IMG]

    Elättelin alkuun hieman toiveita moottorin alkuperäisen kiinnitysraudan muokkaamisesta käymään tuohon 377 Rotaxiin, vaan ovat ryökäleet kovin erilaisia. 377:n koneen päädyssä on kyllä kolme pultin paikkaa, mutta alinta ei ole edes porattu ja ylempiin ei ole tehty kierteitä. Kierteiden teko ei olisi ongelma, mutta kun jakokin on tietysti eri. Myös lohko tulee eri tasoon kuin nuo pulttien paikat ja kampiakselin ulkonema on pienempi, joten hautasin ajatukset alkuperäisen raudan muokkauksista turhan monimutkaisena.
    [​IMG]

    Ensimallaus paljasti ettei 3900 alkuperäinen peti sovi sinne päinkään tähän kelkkaan.
    [​IMG]

    Toisen foorumilaisen projektiketjun innoittamana aloinkin askartelemaan uutta petipaikkaa moottorille. Ensimmäisenä vuorossa neljännen kiinnikkeen lisäys.
    [​IMG]

    Pyöräytin uuden lattapätkän alkuperäisten etutassujen väliin ja millin pellistä taivuttelemalla profiilin itse petiraudan malliksi. Tuolle korkeudelle laskettuna mahtuu ohjausnivelistö olemaan koskemattomana.
    [​IMG]

    Profiilin mittojen ja mallin suunnittelun jälkeen siirsin mallin paksummalle levylle ja rälläkkäkevennyksien avulla tein tarvittavat pokkaukset.
    [​IMG]

    Täppäilemällä petiviritys heppiinsä ja moottoria päälle. Täsä kuvassa moottori seisoo vielä alapuolen pinnapulttien päällä, joten korkeus tipahtaa vielä parisen senttiä alaspäin. Ajattelin tehdä samoin kuin toinenkin foorumilainen ja lisätä vielä erillisen lätkän moottorin alle ja hitsata sen kiinni petirautaan kun moottori on linjattu.
    [​IMG]

    Etäisyyksien puolesta mahtuu olemaan varsin mukavasti, joskin reilun pari senttiä ainakin pitää vielä siirtää mottia lähemmäs reunaa.
    [​IMG]
     
    pezq^ tykkää tästä.
  2. Tomppa82

    Tomppa82 Well-Known Member

    Minä en käsitä! Siis sitä, että miksi juuri kukaan ei halua näitä klassikkoja pitää alkuperäisinä? Siis moottorin osalta meinaan! Jos ei pistetä kaksisylinteristä konetta kuten tässä, niin kuitenkin vähintään joku 277 tmv.

    Noh on tässä se lohtu, että sitten joskus kun oman kakspuolikkaan alkaa entisöinnin, niin se onkin sitten harvaisuus siinä mielessä, ettei siinä tudellakaan ole mikä lienee kakssylinterinen konehuoneessa, vaan alkuperäinen 253:nen...
     
  3. Yoshi

    Yoshi Member

    Osatekijä koneen vaihtoon on 253:n maine muljauttaa kampirauta solmuun. 277:lla tätä taipumusta ei samoissa määrin ole, joten tämä selittää miksi noita näihin usein vaihdetaan. Yksi kampirautavikainen 253 on jo hyllyssä, joten miksei tilalle vaihtaisi suoraan vahvempaa moottoria?

    Alkuperäinen tämä ei kuitenkaan ole, kun on jo ennen minua paikkailtu vähän ympäriinsä ja maalattu kauttaaltaan. Tarkoitus on kuitenkin rakentaa mieleinen kelkka ja toki jättää mahdollisuus vaihtaa tarvittaessa vakiokone paikalleen pienellä vaivalla.
     
    karjal, M.E.A ja T-Cat tykkäävät tästä.
  4. Tomppa82

    Tomppa82 Well-Known Member

    Niin jaa, kuinhan tuo oikeasti on herkkä tekemään moista? Vai onkohan meidän kelkka jotenkin poikkeus? Noh jooh, on siihenkin kerran vaihdettu kampura, mutta kuitenkin yli 11 tuhatta kerkesi tulemaan mittariin ennen sitä, eikä kaikistellen mitenkään kovin helpolla ole meidän kakspuolikas päässyt. Isoja puukuormia on tullu perässä ja paljon ja muutenkaan ei ole mitenkään ihan mitenkään kovin hellästi pidetty. Vai kuinka mahdottomia sen 250 kuutioisen yksisylinterisen pitäisi oikein kestää?
     
  5. Yoshi

    Yoshi Member

    Varmasti on myös koneita jotka kestävät. Mahtaa vähän tuurissaankin olla sattuuko kampi olemaan sopivalla vai vähän ujolla ahdistussovitteella koossa.

    253:n kampiakselin pää ulkonee myös lohkoista toista senttiä pidemmälle kuin 377:ssa. Noilla senteillä on äkkiä merkitystä, kun kammen päähän laitetaan painava kytkimen möllykkä. Jos/kun kampiakselin suoruus alkaa syystä tai toisesta karkaamaan, on tuloksena pienehkölläkin heitolla runsaasti tärinää ja lumipalloefektinä kammelle paha olo. Yksisylinterisenä heitto näkyy suoraan myös magneeton puolella, kun vauhtipyörä alkaa hipomaan staattoria.
     
  6. Yoshi

    Yoshi Member

    Aiemmasta projektitopikista nappasin talteen kuvan ja käänsin sen peilikuvaksi vastaamaan GL:n asettelua.
    [​IMG]

    Nakkasin vielä vanhan koneen paikalleen mittojen ottamista varten
    [​IMG]

    Etäisyys vakiokoneella kytkimen ja variaattorin välillä oli noin 277mm.
    [​IMG]

    Sivusuunnassa tuo Ockelbon ohjekuvan 11mm oli hyvin lähellä totuutta.
    [​IMG]

    Pedin etupuolen kiinnityksen muutin pulttikiinnitteiseksi, jotta punkan saa nostettua tarvittaessa myös pois. Plasmalla sipaisin reiät koneen kiinnitysmuttereita varten.
    [​IMG]

    Lätykkään reiät ja kiinnitys koneen pohjaan
    [​IMG]

    Linjaukseen otin avuksi Shahe:n inklinometrin ja nollasin sen vetoakselin päälle. Tein myös kolosen petiin väistämään lohkoa.
    [​IMG]

    Peti oli lähtöjään 1,2 astetta vinossa suhteessa vetoakseliin
    [​IMG]

    Passailemalla rikoilla ja reikien asennoilla sain pedin vaateriin vetoakselin kanssa
    [​IMG]

    Motti paikalleen, linjausta, pyörittelyä, kiroilua ja lopulta täppäys kiinni. Hihnan kireys silmämääräisesti varsin hyvä.
    [​IMG]

    Purkin pohjalta vähän maalia petiin ja takaisin paikalleen
    [​IMG]

    Pakoputken kanssa tulikin sompailtua tovi ja todettua että se vaatii ihan jonkun verran muokkausta
    [​IMG]

    Rälläkkä laulamaan, viiltoja sinne tänne ja lopuksi palasien täppäykset paikalleen.
    [​IMG]

    Yllättävänkin tiiviiksi tuli ensimmäisellä yrittämällä. Jäähdytysvaippaan tuo jostain vuotaa, mutta en ala siitä sen enempää huolehtimaan. Kuvaa klikkaamalla avautuu video.
    [​IMG]

    Kuomukin mahtuu kiinni, joten putken sijoittelu onnistui varsin kivasti
    [​IMG]

    Vaipan jäähdytyksen väliputkea muokkasin käymään paremmin paikalleen.
    [​IMG]

    Remmi paikalleen, tappokatkaisijoiden kytkentä ja testaus
    [​IMG]

    Sitähän pääsi jo koestamaankin. Kuvia klikkaamalla avautuu videot ensipöristelyistä.
    [​IMG]

    [​IMG]
     
    JiiKoo ja tmylsy tykkäävät tästä.
  7. Yoshi

    Yoshi Member

    Kovemmissa vauhdeissa alkoi kelkan vasemmalta puolelta tuntua tärinää. Vian haarukoimiseksi irrottelin rattaat ja ketjun pois ketjukotelosta, jotta variaattoria voi pyöritellä ilman maton liikkumista.

    Ilmankos tuo täristää kun, kun variaattori vipattaa kuin viimeistä päivää. Variaattorin akselin laakerissa oli myös väljää sen verran että parempi vaihtaa tilalle uutta. Video:
    [​IMG]

    Variaattori kun kerää vauhtia, alkaa melko väkivaltainen tärinä. Video:
    [​IMG]

    Vetoakselia siis pois laakerin irrotusta varten
    [​IMG]

    Pellolla olevasta varaosaluovuttajan virkaa toimittavasta 3900 lynxistä kävin nappaamassa toisen variaattorin. Tästä tuli myös kone, joten kytkin ja vari ovat nyt myös pari keskenään.
    [​IMG]

    Sitten iskikin tenkkapoo: Mistä UC205 laakeri lauantaina? Pienen tutkimuksen jälkeen Puuilolta UCF205 laakeriyksikön hakuun, rälläkällä pienet viillot ja UC205 laakeri käsiin. Olisi tuon saanut halkaisemattakin irroteltua, mutta totesin paremmaksi pistää laippa palasiksi ettei tarvitse turhia iskuja kohdistaa itse laakeriin. Huvittavaa kun pelkästä laakerista haukutaan esim. Wandalla 32e/kpl, kun Puuilolta koko laakeriyksikön sai kympillä.
    [​IMG]

    Vetaria takaisin paikalleen
    [​IMG]

    ja variaattori perään. Laitoin paikalleen vanhan remmin, niin saa hieroa sen kanssa enimmät ruosteen karkeudet pois lautasista.
    [​IMG]

    Kummasti taas mennään ja tärinä väheni huomattavasti. Hurjan tuntuista pörrätä jäällä tällä kelkalla yli 60kmh mittarinopeuksia.
    [​IMG]
     
    karjal ja pezq^ tykkäävät tästä.
  8. Yoshi

    Yoshi Member

    Tästä tulikin varsin näppärä vetojuhta. Kevyt viedä risukossa pitkin hankia ja saa ajettua käytännössä minne vaan. Kätevä kun moottorisahan kanssa katkoo ja nostelee raivattavat puut saman tien viereen ajettuun rekeen. Mielummin ajelee tällä nämä keposemmat kuormat kuin 5900 GLX:llä.
    [​IMG]
     
  9. Jerppaa

    Jerppaa Well-Known Member

    Kummasti taas mennään ja tärinä väheni huomattavasti. Hurjan tuntuista pörrätä jäällä tällä kelkalla yli 60kmh mittarinopeuksia.
    [/QUOTE]
    Pari vuotta ko jalostaa niin +100kmh kepsiin ei tunnu miltään, siihen asti että suksi muljahtaa ympäri huippuja koittaessa..
     
    Yoshi tykkää tästä.
  10. Muus

    Muus mxz 550 -07, Skandic 550 WT

    jep, tämä suksen pyörähdys on makeimmillaan. Ne ihanat tassut, millä ne sukset kiinni on kyllä aikoinaan aiheuttaneet sen verran harmaita hiuksia, että ei mitään järkeä. Noh sitten se repesikin se koko runkotolppa, minkä nokassa se suksi kiinni ja rimpuiltiin yhdella suksella kotio
     
  11. Yoshi

    Yoshi Member

    Kuulostaa hauskalle :D

    Viisysiin vaihdoin molemmat sukset kun nuo tassut olivat kovin väljät ja sukset lepattivat miten sattuu. Tässä ei ole vie ollut samaa taipumusta ainakaan häiritsevän paljoa.
     
    Viimeksi muokattu: 21/4/22
  12. Muus

    Muus mxz 550 -07, Skandic 550 WT

    Hauskaahan se oli. Ne ei pysynyt enää yhtään kiinni, niin puikolla heppiin sinnepäin ja matka jatkuu.

    Samaten se runkotolppa meikäläisen 12 v hitsaustaidoilla räkimällä kiinni ja helvetinmoinen pelko perseessä, että isäukko huomaa.

    Noh, eihän se varmaan huomannut, kun se minun luokkasauma petti verkon koku reissulla. Pieni kuulustelu, miten sitä on taas ajettu, että kaikki vehkeet taas palasina... Noh, sen verran oli hyötyä, että pisti hitsaamaan palikoita yhteen, tosin kielsi niitä taitoja käyttämästä luvatta livetilanteessa. Korvaa pakotti hitsatessa niin perkuleesti, mutta mielenkiinto korvasi pienen alahuulen väpätyksen.

    Rossiahan sitä plynxillä ajettiin ihan naama hymyssä. Alustan heikkouden paikkasi loppuvaiheessa se, että runko pehmeni ja alkoi menemään pikkupojan alla kuin mato.
     
    Yoshi tykkää tästä.
  13. Jerppaa

    Jerppaa Well-Known Member

    Kuulostaa aivan kuin olisin ostanut tämän yksilön joskus 10v sitten.. vahvistaa nuo ohjauskäikäleet, runkotolpat, kakkosvarin laakeripeti, moottorin kiinnikkeitten kulmaraudat, moottoripeti samalla, alustan kiinnikkeet ja astinlaudat heti alkuunsa niin ei ole kokoajan jostain irti ja poikki. Niin ja ohjaustangon kolmio ja jatkoperä tehä uusiksi.
     

Suosittele tätä sivua