Kelkkailun opettelu?

ugh!

netti pullollaan ns. umpisen ajelua ja komeeta puuterilumen pöllyttelyä.. mut luulen että isoin osa on monella erilaisten reittien ajelua.
En pirkale löydä netistä oikein ajankuluksi missä reittejä ajettas ja ehkä opetettas miten ajaa millasessakin pattipolussa.

Vai onko tää vaan kantapään kautta opeteltava, kelkka enstalveksi alle ja Ski-doolla pomputtaan patteja niin että naapurit nauraa ehkä kokemus kouluttaa vaan

kaipa tosimiehet kaasulla pelaa patista yli jne...

 

Kelkalla voi lisäksi patikossa ajaa hyvin monella tavalla. Osa ajaa ( kuten itse) tasakaasulla päin pattia. Tämä toimii kun on kantava etupukki kelkassa. Osa tykkää kaasulla rytmittää pattien mukaan ja vetomiehet ajaa niin lujaa, että kelkka pysyy patin päällä. Tätä viimeistä ajotapaa ei voi suositella kuin sellaiselle, joka on ajanut paljon ja tietää täsmälleen miten oma kelkka toimii missäkin tilanteessa. Muuten sillä tyylillä kelkka lähtee ennen pitkää ns. hyppysistä. Itse olen ollut sitä aina sitä mieltä, että kelkalla ajo reitillä olisi hyvä aloittaa jollain suht. pienitehoisella, mutta sellaisella kelkalla, jossa iskarit on kuitenkin tehty kovahkoon menoon. Sillä ei teho sotke keskittymistä ajamiseen ja oppii kelkan hallinnan eri tilanteissa. Joku 150hv + kelkka on mielestäni aloittelijalle melkein hengenvaarallinen, koska sitä vauhtia on hetkessä liikaa ajotaitoihin nähden. Sitten kun on muutaman tuhat kilometriä kelkalla ajanut niin tuollainen tehokas peli on hauska reitillä ja sillä voi aina tiukan paikan tullen keventää keulaa, mutta vaatii mielestäni reilusti ajokilometrejä alle. Ei sitä reittiajoa kelkalla oikein opi muuten kuin ajamalla. Ajamisen kautta tulee semmoinen selkärankatuntuma siihen, että miten kaasua pitää painaa tai löysätä ennen pattia jne. Janin ohjeet edellisestä postista kannattaa ehdottomasti pitää mielessä. Kelkalla on helppo ajaa reitillä ylikovaa jolloin joutuu ongelmiin. Yhden aikoinaan kelkkaenduroa menestyksekkäästi ajaneen kuskin sanat on jääneet mieleen. Hän sanoi, että kelkkaendurossa pärjäsi silloin kun kuski sekä kelkan säädöt olivat niin hyvässä kunnossa, että ei tarvinnut ajaa kisassa täysillä. Reittikelkkailu ei ole kilpailu eikä nopeuslaji, mutta sama periaate pätee siihenkin eli silloin kun tuntuma itsellä on se, että siellä möykkelikössä voi ajaa rennosti niin homma toimii. Jos tuntuu, että nyt mennään sillä rajalla, että riittääkö reitissä leveys niin kannattaa höllätä kaasupeukaloa.

 

joo hyviä vinkkejä kyl... custom-motoristilla aikalailla uutta tulee paljon, vaikka jonkun verran vuokrakelkoista kokemusta. Tällä pelillä ei voikkaan oikein ajella kantapäät edellä eikä kromi olekkaan niin arvossaan

nyt vaan odotellaan ensvuoden malleja myyntiin... Skidoo Expedition SE luultavimmin kohde

 

heh.. rivien välistä luettavissa että "leposohvalla ei hurjia pysty tekeen" tms
siksi se turbo r

tulee kyl kyseisestä pelistä ihan mieleen mopomaailman GS1200

 

Hyviä ohjeita tuossa on jo tullutkin. Lisäisin niihin, että aja vain luvallisilla kelkkaurilla. Kaikki telan jäljet maastossa eivät ole luvallisia, ainakaan kaikille. Pysy luvallisella uralla, äläkä poikkea maastoon kokeilemaan umpisen ajo ominaisuuksia, ellei sinulla varmasti ole maan omistajan lupaa.

 

Lisäisin jarrun käytön kunhan perushommat on saatu haltuun, sillä hallitaan aika paljon äkkitilanteita. Esimerkiksi jos mutkassa nousee sisäpuolen suksi niin jarrua hipaisemalla sen saa laskemaan. Sama jos meinaa puskea

 

Elkää aluks kokeilko tätä:

https://www.facebook.com/reel/626429800060216

 

Reitillä saa ajaa 60km/h. Ihan sama mikä kelkka on. 90-luvun lynx 5900:n ominaisuudet ja tehot riittää tuohon vauhtiin. Mutta täällä taidetaankin puhua nyt lain rikkomisesta. Sama se, en itsekään voi ensimmäistä kiveä heittää.
Itsellä on useampia kelkkoja, ja niillä olen myös kokemattomien sukulaisten, ja kaverien antanut ajaa. Olen tehnyt kuitenkin päätöksen, että en anna enää. Noin 30% kerroista on päättynyt siihen, että ajovirheen seurauksena kelkka on ollut rikki. Vaikka olen kaikille yrittänyt takoa päähän, miten helposti näillä se vahinko tapahtuu. Kelkka on liian helppo, ja samalla vaikea ajaa. Eli neuvoni. Aja hiljaa, niin ensimmäinen mäntyyn ajo on pehmeämpi.

 

Niin voidaan miettiä sitä asiaa siltäkin kantilta, että onko se reitti välttämättä aina se paras paikka aloittaa kelkkailuharrastus. Itse aikanaan ajelin ensimmäiset ajot järven jäällä. Aika paljonkin itseasiassa ennen kuin menin reitille. Eikä se kelkkakaan ollut mikään tykki, ei edes sen ajan mittapuulla. Noh toisaalta tietenki ikääkin oli huimat 6v kun olen ekan kerran kelkalla ajanut.

 

Sellainen juttu kuuluu kans kelkkailuun, että opettelee saamaan kiinni jääneen kelekan itse irti. Aina ei satu kavereita paikalle tai saa apua kännykällä.
Ja tietenki variaattorin hihnan vaihto metässä kuuluu kelkkailijan perustaitoihin.

 

heh.. netti on siitä mukava että kelkkaa odotellessa on jo aika hyvä haju miten variaattottorin hihna vaihtuu, miten tarkistaa/vaihtaa ketjukotelon öljyt ja kiristää ketjua, telan kireyden säädöt, ensivariaattorin irroitus vesitekniikalla tai oikeilla työkaluilla ja montakohan kertaa helixin tuunausta ja rullia ja jousien kireyksiä. Jopa jotain ketjun vaihtoa hihnaankin kahtelin ameerikoista. Tietty iskareiden tekniikka, shimmilevyt ja öljynvirtaukset kuuluu perusoppeihin
Ei hitto prätkää ostaessa moisia tarvinnut/viitsinyt/kiinnostanut? edes pohtia tutkivansa. Vaikka ei noita uusia kelkkoja saa itse varmaan ihmeemmin mistää availla ettei takuut mene?

 

En oo kyllä kuullu että takuu olis menny, jos ite rassattu, kuha ei virittele isommin mitään. Normi huolto-ohjelman mukaiset huollot ku käyttää vain merkkiliikkeessä niin huoletta voi ite sepitellä muut mitä tarvii

 

Ei tarvi miettiä noita asioita, jos prätkää ostaa. Mutta jos kelkan hommaa, niin kaikki pitää osata, tai kelkka viettää talvikaudet korjaamolla. Voi se uusikin kelkka tietysti takuuhuollossakin olla parhaat ajokelit, kun odotellaan jotain muovimutteria jenkkilästä. Ensimmäiseen tonniin voi hyvin mahtua monta silpuksi mennyttä remmiä, katkennut kytkimen pultti, painovarsia, ja helixejä, kun voimalinja ei tehtaalta tullessa toimi edes päin honkia. Poraillaan kuomuun reikiä hätäpäissään, jotta variaattorin remmi kestäisi edes viikonlopun. Moottorikin saattaa leipoa kiinni ihan milloin vaan. Aina pitää olla repullinen sytytystulppia mukana, kun joka startilla saattaa kuulua puff ja sen jälkeen pappatunturin pörinää.
Kun kelkka alkaa olla käyttöikänsä loppupuolella(n. 3 vuotta vanhana), niin tallissa vietetään 2tuntia jokaista ajotuntia kohden. Mutta mikäs harrastus se on, jos siihen ei mene kaikki rahat?

 

Kyllähän sitä ois paljolta mielipahalta säästynyt jos ei ois tätä harrastusta aloittanu....

 

Tervetuloa lajin pariin.

Porukat on ihan hyviä vinkkejä antanutkin, joten nämä lähinnä oman työn ja harrastuksen kautta vastaantulleita ajatuksia.

Eli tutustu kelkkaan ihan enste. Jos kelkaksi valikoituu nelari Expedition, niin siitä pari ajatusta.
Eli katsele rauhassa läpi kelkan hallintalaitteet. Hieman poikkeaa moottoripyörästä, niin siksi tämä on tärkeä asia ottaa haltuun. Samoin, kokeile nuo moottorin eri ajomoodit. Eli ECO, Standard ja Sport. Kelkan kaasuvaste ja siten kaasukäytös on totaalisen erilaista noilla eri moodeilla. Monia tämä voi hieman hymyilyttää, mutta on pirun tärkeää sisäistää se, miten se kelkan kaasuvaste toimii, varsinkin jos on vähän hätäisemmin kiihtyvä turbo käytössä.

No seuraavaksi otat jarrun haltuun. Opettelet jarruttamaan yhdellä sormella, kahdella sormella ja koko kouralla. Kokeile lukkojarrutus, sekä jarrutus siten, että tela pyörii koko ajan. Ja yhtenä tärkeimpänä, opettelet jarruttaman jaksottaen. Tästä hyötyä esimerkiksi kaarteessa, jos vauhtia on syystä tai toisesta pystyttävä hiljentämään kaarteen aikana. Näitä tilanteita aika-ajoin tulee, esimerkiksi jonkun hitaamman kelkan tullessa eteen juuri silloin kun ei tarvis.

No, kun kaasu ja jarru on otettu ns. haltuun, niin pieni katsaus ajoasentoihin. Tämä toki tulee prioriteeteissa ihan ensimmäisenä, joten samalla kun käyt läpi hallintalaitteita, niin ota ajatukseen ajoasento istuen. Jalat koteloissa ja siihen yhdistettynä painonsiirrot molemmin puolin. Perse liukuu istuimella ja painopistettä pyritään pitämään matalalla. Ja kropan siirto paitsi sivuille, mutta myös eteen, kohti sisäkurvin suksea. Pelkkä sivulle roikkuminen on on vain puoli voittoa. Painoa pitää saada ohjaavalle sukselle myös. Jalat pyritään pitämään koteloissaan koko ajan. Erityisesti siinä tilanteessa, jossa kelkka pyrkii kallistumaan. Jalalla ei kaatuvaa kelkkaa pitäisi pyrkiä ottamaan vastaan, sillä kelkan massa yleensä päihittää jalan voiman ja tuloksena helposti jalan jääminen kaatuvan kelkan astinlaudan alle. Helppo arvata, mitä siinä tilanteessa tapahtuu.

No siten seisten ajaen painonsiirrot seuraavaksi. Nämä käytännössä toimivat hitaassa maastoajossa, eli kelkan painoa pyritään hallitsemaan seisten. Molemmat jalat samalla astinlaudalla, toinen polvi istuimella ym. Nämä löytää kokeilemalla. Mutta tärkeänä pointtina se, että seisten reitillä ajaminen tekee helposti sen, että pikainen painonsiirto ei oikein tahdo onnistua. Jaloilla on helppoa ja mielekästä ottaa patteja vastaan, mutta älä opettele ajamaan pelkästään seisten. Esimerkiksi hätäväistön tekeminen seisten ei onnistu. Kun painonsiirto täytyy maksimoida, niin istuen se onnistuu omien kokemusten perusteella parhaiten ja on tehokkain tapa. Ja jos on opetellut ajamaan pelkästään seisten, niin äkkitilanteisiin reagoiminen vaatii ensin painon pudottamisen alas ja sitten vasta asianmukaisen reagoinnin ja tämä toiminpide syö äkkitilanteessa sitä elintärkeää aikaa.

Sitten niinkin yksikertainen asia kuin peruuttaminen. Älä - Ikinä - Peruuta - Kaasukahvan - Puolelta. Eli älä anna sille riskille mahdollisuutta, että oma vartalon paino horjahtaa kaasuvipua vasten. Siinä on pirun suuri riski olemassa. Joten lähtökohtaisesti peruuta aina jarrukahvan puolelta ja pidä se pari sormea jarruvivulla valmiina.
Ihmisellä kun on paha taipumus ottaa äkkitilanteessa kiinni siitä mistä saa. Lienee peruja ajalta, jolloin esi-isä kiipeili puissa Eli miellä se, että nopeassa äkkitilanteessa käsi tahtoo tarttua kiinni. Tällöin pari sormea jarrulla antaa meille aikaa tajuta se, mitä ollaan tekemässä.

Mutkaan ajaminen on myös tilanne, josta voi muodostua riskiksi. Varsinkin vasemmalle kääntäminen voi aiheuttaa sen, että jos oikealla kädellä työntää ohjaustangosta käännöksen aikana, niin riskinä on se että tahtomattasi työnnät myös kaasuvivun pohjaan. Tämä ilmiö toistuu joka talvisissa kelkkakolareissa ja reiteiltä ulosajoissa. Kyseinen ajovirhe korostuu erityisesti väsyneenä ajamisessa. Eli kannattaa opetella ajamaan siten, että kaasukahva on mieluummin hieman alapuolella ohjaustangon tuppea, kuin että kaasukahvaa painaisi peukalohangalla.

Otan nämä muutamat, yksinkertaiselta kuulostavat asiat esille siksi, että ihmisellä on taipumuksena hieman urautua. Kun sinulla on mototausta, niin olet varmaankin opetellut vastaohjauksen myös hätäväistössä. Eli liike tulee selkärangasta ja ikävä uutinen on, että se mikä toimii esteen väistämiseksi moottoripyörällä, ei toimi kelkalla. Ohjaussuunta eri ja painonsiirtokin poikkeaa merkittävästi. Siksi nämä on syytä opetella.
Myös hallintalaitteiden keskinäinen ero on asia, johon on syytä paneutua.

Ajamaan oppii vain ajamalla, joten aloita rauhassa. Ajotekniikkaa voi hioa ja harjoitella hitaammissakin vauhdeissa, mutta toisinpäin homma ei oikein toimi.

Turvallisia kilometrejä. Ja jos tulee aiheesta kysyttävää, niin kysy ihmeessä.

 

Tuosta Nallen kirjoituksesta päästäänkin takaisin siihen, mitä itse jo tuolla aiemmin kirjoitin, eli ne ensikilometrit kannattisi mielestäni ajaa jossain muualla kuin siellä reitillä. Järven jää, varsinkin jos ja kun siellä ei ole ainakaan liiaksi niitä kanssakelkkailijoita, on mielestäni hyvä paikka alkaa harjoittella. Tilaa on eri tavalla, kuin reitillä ja jos nyt vaikka sattuu niin, että sen kaasun lipsauttaa, syystä tai toisesta, vahingossa pohjaan, niin eipä oo heti ainakaan puu keulan edessä ruttaamassa kelkkaa.

 

joo hyvää ohjetta.. kiitoksia. Vastaohjausta näytetään käytettävän syvän lumen temppuilussa. Eiköhän tuo vaadi vaan paljon ajelua ja opettelua, lapio vaan mukaan jne
kelkkareitti menee pihan vierestä niin jos vaan lunta on niin eiköhän tunteja generoidu enstalvena.
pakko ajella jonnekkin jänkälle/isolle järvelle pelleileen ja hakeen tuntumaa ettei turistikeskuksessa sitten ähellä jotain tyhmää.

saako muuten itsenäisesti kunnostaa jotain reittiä.. sanotaanko jos jossain periferiassa ajaa itse säännöllisesti jotain hiljasta reittipohjaa, jota kukaan ei kunnosta? niin saanko ostaa lanan perään ja jyrätä itse?

 

Umpiskikkailussa se vastaohjaus voi periaatteessa toimiakkin, kun kelkkaa ohjataan kallistelemalla. Siis kun näin tarkemmin ottaen miettii. Itsellä ei niin hirveästi nykyään noi umppisajelut kiinnosta. Toki joskus pakko ajaa umpisellakin. Tosin yleensä sen verta metsikössä silloin mennään, ettei siinä pahemmin kyllä uskalla oikein hirveillä vauhdeilla alkaa kikkaileen.

Ja toisekseen kun sitä on pienestä oppinut, että suksia käännetään sinne, minne halutaan kääntyä, niin automaattisesti umpisellakin tulee ajettua pikemminkin niin, että ohjataan sinne, minne halutaan mennä. Myös silloin kun se ajo on enempi sellaista umppiskikkailutyylistä.

Reitillä ne sukset pitää kyllä osoittaa sinne, minne haluaa ajaa, koska varsinkin reitillä kelkka myös kääntyy sinne, minne sukset osoittaa. paitsi tietenki jos sukset osoittaa taivaalle, eivätkä ole reitin pinnassa.