Ja toivottavasti saavat samalla viimeistelyn samalle tasolle Ski-Doon kanssa. Jos saavat, niin eipä sitä sittenkään tiedä vaikka seuraavakin olisi Lynx.
Jos tässä nyt oikein järkeillään niin eikös hintojen pitäs oikein romahtaa, kun näyttää siltä ettei Rovaniemellä tarvitse muuta kuin tilata alihankialta teipit ja asentaa ne sit jälleenmyyjien luovutusten yhteydessä.
En nyt ole mikään asiantuntia, mutta eiköhän niillä omat kilikurat ole, vaikka nuin äkkiseltään katteet skidoota muistuttavatkin. Aika tuttua touhua mm. automaailmasta tämä bomban touhu. Toivon kuitenkin että lynx saa pitää maineensa pohjoismaisille tehtynä kelkkana.
Onpahan kyllä ihme homma että kotimaisen Länksin kuvia ei ole pyydetty poistamaan kotimaisen lehden saitilta, joo joo, on ne muuallakin, (oli muillakin merkeillä ja ne poistettiin täältä) mutta silti ihmettelen.
Tjaa, vai kuluttajilla jo. Enpä ole vaivautunut asiaa sen kummemmin penkomaan, ei vaan ole näkynyt täälläpäin eli oletin kyseessä olevan jotain uutta ja mullistavaa, taitaa sitten olla "stealth doo" joillain lynkerön muutoksilla. No se se vaan sitten ja se siitä.
Em tiijä muuten, mutta tosa taas hoksaa kuinka pienestä tuo ulkonäköki on kiinni - sinänsä kuomujen perusmuoto on sama ko XP:ssä, mutta väritys ja pari pikkukikkaa.. ohan toi nyt n. 2000000000 kertaa siistimpi ko joku XP?
Epäilen suuresti,mutta vois jopa harkita ....hetken.Voisko joku plastiikki värjäri neuvoa Lyneksin miehiä miten halistuneen hiecen väristä sais kirkkaamman,ko tohoin ei auta ees farecla ja myllytyskone..?niin vois ne kyl hapottaa noi sukset vaikka akkuhapolla hailakammaks,ehkä. Ja melkee pikkukaffet vetoo niin seuraavassa kelkkalehtien testissä/vertailussa Lynessä on paremmat valot!..ja etupään samaa syssyyn ihan omalta planeetalta.
ei tuo minusta niin pahalta näytä. Ei varmaan ämpäristä tuon kirkkaampaa herkästä saa. Samoiten tuo mustakin. Aika hailakka.
Totta ne olis jo ilimotellu tuonne toimituksen suuntaan. E: Ja jos net on jo kuskeilla niin mitä väliä..
Kertokaa viisaammat mitä eroa on: HP-kaasu,TA 46 HLcR piggy bag ja HP-kaasu,TA 46 HLcR iskareilla ?Puhutaan tämän vuoden esim rave 800 ja xtrim 800 telaston taka pumpusta?
Take -Apart 46mm(rungon halkasija) HLcr (jotain clikkerien säädöistä, puristus... mitä löytyy) ja piggy-bag meinaa, että on (erillinen) lisäsäiliö.
Mulla 800 xtrim ja siellä on takapukissa lisäsäiliönen iskari.esitteen mukaan tuo 46 ilman piggy bagia.Samaa funtsin että olisko lisäsäiliöinen mutta tarkistaa piti ja säiliö tosiaan löytyy.
On kyllä nyt lyne ajanu ohi doosta 100-0, Rev vs RE oli kyllä asetelma toisinpäin, ite ainaki hajosin niihin re:n katteisiin Jos oisin rikas ni en kahesti miettis minkä kamppeen ekana ostasin, tuommone karkki ja on vieläki höystettynä maailman parhaalla alustalla ni nam sa*tana :-* Kauden -08 ylivoimasesti makkein kampe! kyl voin olla aidosti kateelline niile onnellisille joille tommone tuli, MULLEKI JOSKUS PLZ Toivottavasti ei ole kovin paljon lapsenvikoja..
Eihän tuossa uutukaisessa vielä varmaan älyttömiä ole testiä takana, mutta rupeaa varmaan kestään ja toimiin 1-2 kisakauden jälkeen niin kuin edellisissäkin korimalleissa tapahtui.