2021 marraskuussa tuli tehtyä Torista löytö: Lynx 5900 GLX vuodelta 1985 ensimmäiseltä omistajaltaan. Kelkka oli seisonut puuliiterissä viimeisen 15 vuotta ajamattomana, joskin välillä sitä oli käyty käynnistelemässä. Ei kuitenkaan enää ennen ostohetkeä useampaan vuoteen. Vähän sitä oli koetettu nykiä, mutta lopulta päätyi myyntiin sellaisenaan ja sitä kautta minulle. Kone kuitenkin pyöri narusta ja puristukset olivat tallessa. Ostokunnossa kotiin kelkottuna. Jullikan pieni peräkärry meinasi olla ihmeissään kelkan pituuden kanssa. Vaan samassa kyydissä kulki myös kelkan mukana tullut reki. Konehuoneen puolelta löytyi hyvin pitkälti räpeltämätöntä ja alkuperäistä huipputekniikkaa vuodelta 1985. Ensimmäisien varovaisten vetojen myötä kävi ilmi, että puhallinkoppa on varsin hentoisesti kiinni ja lonksuu narusta vedellessä. Ei ihmekään, kun oli raukka enää yhdellä pultilla kiinni. Ylhäältä vasen pultti oli katkennut reikäänsä ja oikealla puolella puuttui koko kierre. Alhaalla oikealla pultti oli vain löysällä ja vasemmalla puhallinkopan korvake murtunut. Onneksi tuon sisään katkenneen pultin kanta näkyi vielä taustapuolelta. Vähän kosteaa riepua suojaksi ja melkoisesta asennosta sähkönsinistä perään. Muutaman yrityksen pultin jämän ulostaminen vaati, mutta lopulta kuitenkin nousi ylös. Korkanneeseen kierteeseen pukkasin Chinacoilin ja puhallinkopalle en alkanut tekemään mitään, kun tuntui ihan tukevalle jo kolmellakin pultilla. Murtunut palanen kuitenkin tukee koppaa vielä vedon suuntaan. Kun konetta pääsi jo hieman vetelemään, levitin seuraavaksi kaasuttimen. Hämmästys olikin suuri, kun pitkän seisoneen kaasuttimen sisuksista ei löytynytkään odotettua vihreeä kuonakerrosta ja umpeen muurautuneita suuttimia. Kohokammio oli aivan rutikuiva, joten putsattavaa ei löytynyt ollenkaan. Seuraavaksi epäilykset kohdistuivat polttoainepumppuun, joka sekin toimi moitteettomasti kun vain imaisi letkusta vähän ilmaa pois. Letku paikalleen, muutama vetäisy ja jopa alkoi vanhus hyrskyttämään. Ensimmäiset metritkin tuli ajettua moottorivoimin ja ajokelien loppuessa talvisäilöön pressun alle. Talvi 20-21 oli näin paketissa.
Talvi 21-22 alkoi kelkan huollolla. Öljyjen vaihto vaihdelaatikkoon, penkki korjattavaksi ja pakoputken korjausta. Etupäätä oli myös vähän puita vasten tökitty, niin paukuttelin alakuupan etureunaa takaisin ulospäin ja hitsasin reunoista pienet repeämät umpeen. Pakoputken 90 asteen kulmapalalla oli kelju taipumus kääntyä aina alaspäin liitoksestaan vaimenninosan kanssa niin paljon että välille avautui rakonen. Yritin muutamaan otteeseen säätää vaimentimen asentoa, mutta sillä ei tärinän kanssa tapahtuvaa valumista saanut kuntoon. Askartelin kulmapalan ja vaimenninosan alapuolelle uudet korvakkeet ja lisäsin yhden jousen pitämään pakettia koossa. Eipä enää valuminen ole vaivannut. Penkki olikin vähän ylipainoinen kaveri, kun syksyn aikana pääsi ottamaan vähän reilummin vettä sisäänsä revenneen penkinpäällisen ansiosta. Tätä foorumiakin tuli lueskeltua erilaisista kuivauksen kikka-kolmosista ja kokeiltua pariakin. Päällinen levyjen väliin ja autolla päälle. Pehmuste jätesäkkiin ja imurilla littanaksi. Näin saatiin enimmät kosteudet liikkeelle ja loppukuivaus tapahtui lämmitetyssä saunassa pyykkitelineen päällä. Kosteustason laskua odotellessa surautin vaimon ompelukoneella revenneen sauman umpeen ja seuraavana päivänä olikin jo vuorossa asennus paikalleen. Pieni kurttu jäi penkin takaosaan, mutta en kokenut tuota niin suureksi virheeksi että olisin koko saumaa alkanut uudelleen purkamaan, etenkin kun langan värikin sattui olemaan koneessa näin ihana. Penkki paikalleen ja keulalle punaista lahjanarua indikoimaan puhaltimen toimivuutta. Sitten pääsikin jo ajelemaan. Eräs päivä kuitenkin tallentui myös kameralle, kun keli oli hiukan raskas kelkankin kulkea. Märkää lunta vähintäänkin riittävästi ja pikku putoaminen pois poljetulta uralta. Tämä sai ajatuksen suksimuovien asennuksesta viriämään. Suksimuovien ohessa tilasin myös uuden remmin. Vanha alkoi olemaan jo ehtoopuolella, vaan palvelee vielä vararemminä. Sukset olivat muovien puutteessa melko pieksetyn oloiset, joten kävin nappaamassa pellolla pötköttelevästä 3900 Lynxistä paremmat. Onneksi muistikuva kelkan sijoituspaikasta oli muistissa ja pienellä kaivuutyöllä suksiin pääsi käsiksi. Tassujen nosto, sukset pois ja askartelemaan. 250mm Vuotsolaiset paikalleen
Mulla on vähän semmonen kutina ettei pelkät sukset taida oikein hetkauttaa. Espinan lumilinko jäi kuitenkin yritykseksi. Oli pari senttiä liian leveä eikä mahtunut ulko-ovesta sisään.
Jostain vielä ehjä etupuskuri keulaan niin tuohan alkaa olemaan yhtä hyvässä lyönnissä kuin tehtaalta tullessa!
Todellakin. Kunnostus käyttöä varten on ihan mukavaa puuhaa, etenkin kun samalla oppii tuntemaan laitoksen ominaisuudet ja omituisuudet. Onhan tästä vielä pitkä matka pakkauuteen, mutta ihan hyvä niin. Eihän melkein 40 vuotta vanhalla pakkauuden kuntoisella laitteella raaskisi oikein rymytäkkään.
Ajossa on täälläkin vanhus. Ajan patinaa ei oo yritetty kadottaa vaan pientä käyttökunnostelua tarpeen mukaan.
Pitää kyllä todeta että takapihan harvennuksilta irtoavan puun kuskaamiseen tämä on kyllä varsin mukava peli. Reki kulkee kevyesti perässä ja takahäkki on passelin kokoinen moottorisahalle. Pari kertaa tosin tuli ahnehdittua lastin kanssa ja tulos oli sitten ensimmäisessä isommassa kallistuksessa kyljellään oleva reki. Vaan rajat täytyy kokeilla, jotta vehkeet oppii tuntemaan. Molemmilla tuli tänään pörrättyä ja napattua vielä päätteeksi fiilistelykuvakin.
