Vs: SR Viper 2014 Päivitetty 14.3.2013 Nyt on koeajettu uusi SR Viper XTX. Kävin ajamassa 60km lenkin Rovaniemen kelkkareiteillä, siinä mielessä reitit olivat huonossa kunnossa, koska ne olivat tasasta baanaa, huonoa reittiä oli ehkä pari kilometriä. Kelkka tuntui hyvältä heti ensimmäisten kilometrien jälkeen. Reitillä piti muuttaa ajotyyliä pätkä Nytroon verrattuna. Matossa on enemmän pitoa, ja kelkka kääntyy hieman kankeammin kuin Nytro. Kun huomasi millä tyylillä kelkkaa pitää viedä, reittiajokin alkoi sujumaan. Jarrukset voi jättää myöhäisemmäksi, ja mutkista kelkka lähtee tasaisemmin. Alusta toimi turistipatissa hyvin, tosin en ajanut sellaista vauhtia, että olisin saanut alustan pohjaamaan. Painopiste on huomattavasti keskemmällä kuin Nytrossa, ei tunnu niin keulapainoiselta. Hypyt olivat tasapainoisia, ei tullut yhtään oho-tilannetta. Voimalinja tuntui alkuun oudolta, Nytrossani on Ulmerin kytkinkitti, joka mielestäni toimii jouhevammin. Tämän asian voi onneksi korjata helposti. Ajoasento sopi minulle paremmin kuin Nytron, ajoasento on lähempänä Apexia kuin Nytroa. Mittaristo vaatii hieman perehtymistä, nappeja painelemalla sain näkyviin trippimittarin. Trippimittaria etsiessäni eteen tuli kaikenlaista informaatiota. Ehkä hieman halpismittariston fiilis tuli mittaristosta, varsinkin jos sitä vertaa esim. Apexin mittaristoon. Mutta ihan ok, tuskin jätän tuon takia ostamatta. Hinta selviää viimeistään ensi viikon alussa, hintahaarukka on kuulemma 10000€-20000€, eli ei mitään tietoa vielä. Ennakkotilaajan edut näyttävät olevan jo netissä: http://www.yamaha-motor.eu/fi/news/index.aspx?id=530170 Reittiajossa pätkä toimisi paremmin, mutta XTX sopii minulle, pääsee myös umpisessa ja reittiajoakaan ei tarvitse vältellä. Minulle jäi positiivinen kuva, olin ennen koeajoa skeptinen Catin ja Yamahan yhteistyön tuloksesta. Kun hinta selviää, niin sitten voi alkaa keskustelemaan välirahasta. 8)
Vs: SR Viper 2014 On kyllä katin näkönen. Millähän lie koneella ja paintki kiinnostaa, jospa huomenna. Ulkonäöstä ei ainakaa multa lähe propseja tolle.
Vs: SR Viper 2014 Yamahan kone Catin rungossa, not sure if I like. Maalit ropisee kyljistä niikö niissä valakosissa cateissa ja suksetki ohan prc:stä, not liking it. Hieno tuulilasi, jatkakaa spekulaziooneja! http://www.yournextsled.com/?utm_source=supertraxmag&utm_medium=banner&utm_content=background&utm_campaign=yournextsled
Vs: SR Viper 2014 Jos tuo on aito kuva, niin selvä Cattihan se on. Hieman ihmetyttää jos Yami tuolle tielle lähtee. Tähän asti Yamin edut on ollut laatu, luotettavuus ja myös omaperäisyys. Muistan vasta vajaa vuosi sitten Yamin edustajan arvostelleen Catin laatua, eikä se ainakaan suunnittelun pikkuasioissa ole ollut Yamin tasalla kuten ei millään muullakaan valmistajalla. Jos tuo on todellinen kuva, niin Yami joutuu erikoiseen tilanteeseen, sen pitäisi myydä kilpailijan tuotetta jossa on heidän moottori. Ja tämä sama kilpailija ilmeisesti myy täysin samaa kelkkaa eri väreissä omassa leirissä. Mikä mahtaa jäädä Yamin osaksi? Moottorin toimittaja kun on vain alihankkija, eihän nuo Catitkaan aikaisemmin ole olleet Suzukeja...
Vs: SR Viper 2014 http://www.yournextsled.com/?utm_source=supertraxmag&utm_medium=banner&utm_content=background&utm_campaign=yournextsled
Vs: SR Viper 2014 saapa nähä miten yamin käy :mielen kiintonen ois kyllä kokeilla,jos tuo nyt on uus jammu.
Vs: SR Viper 2014 En usko että runko on maalattu, ja jos on niin eiköhän se ole yamin toimesta tehty. Kuvan sukset näyttää omaan silmään powderproilta, en usko että katin sukset tuohon tulee. Lisäksi eikö nuo katteetkin näytä erilaisilta kun kateis, jospa nekin olis tehty jammulla niin ois viimeisetely kunnos. Nytron kone nyt taitaa hakata catin 1100cc koneen kaikessa paitsi painosta en tiedä. Mutta toivoisin että tossa olis joku uus kone.
Vs: SR Viper 2014 Muistanko menneisyydestä väärin että yamahan kelkat ois tehty moottoripyörälinjalla 1kk ajalla? Onhan siinä sellainen etu että catti kasailee kaikki kelkat niin ei tartte muuttaa linjaa kk ajaksi ??? Laatu on sitten perusjenkkie :-X ei pahalla kellekään mutta täytyy sanoa että keltaisten miesten laaduntarkkailu on kuitenkin eri maata.... Kohta Hibbertin poika ajjaa viipperillä ;D Jos tuo kuva ei oo pahasti shopattu niin ahdin peli kyseessä ilmareiistä päätellen?
Vs: SR Viper 2014 Facebookin mukaan kuva on feikki http://www.facebook.com/photo.php?fbid=465868503468918&set=a.258770747512029.76358.258767184179052&type=1&relevant_count=1
Vs: SR Viper 2014 Minä kans meinasin että hyvännäköinen... Aika monia asia on paremman näköinen kuin nytro....
Vs: SR Viper 2014 Normaalisti ko uutuuksia on julkaistu jotka on totta kuvat on olleet postimerkkiä isompia, pienet kuvat on tarkoituksella pieniä ettei niistä näe muutoksia ;D