Otsikko on räyhee ja niin sen pitää ollakin. Tänään on radiossa(kin) uutisoitu, kun Sallan ja Savukosken rajamailla on tapettu moottorikelkkaa hyväksikäyttäen ahma ja ilmeisesti myös karhu. Hieno homma... Siis tappajan kannalta. Meidän muiden ja varsinkin talviunilta heräilevien Nallejen kannalta asia on taas vähän niinkuin perseestä. Ja syvältä. Onhan se ymmärrettävää, että karhun ja ahman turkeista, kalloista, kynsistä, sun muista saa rahoa, mutta kolikolla on valitettavasti myös kääntöpuolensa. Itse en noiden elukojen käyskentelyssä näe senvertaa huonoa, että niitä pitäis salaa alkaa kelkalla nirtsimään. Lisäksi asioilla on taipumus alkaa paisumaan tietyissä piireissä, joten jossain vaiheessa kelkkailijat syyllistetään häiriköiden lisäksi myös salatappajiksi ja mettärosvoiksi. Nyt tulee sitten rajua mielipidettä, joten jos ei kiinnosta lukea, niin voi lopettaa tähän. Mielestäni tällaisten lieveilmiöiden yleistyessä tietyillä valtion mailla pitäisi kaikenlainen kelkkailu kieltää täysin. Myös ammattiaan harjoittavilta poromiehiltä. En nyt tarkoita sitä, että poromiehet noita elukoita tuonne mettään tappaisivat, mutta tällöin kyseisten alueiden, esimerkiksi kansallispuistojen valvominen olisi helpompaa, kun sinne ei telanjälkeä sais piirtää muut kuin valvovat viranomaiset. Saispahan sitten vaikkapa Rajan partio jälestää tuoreen jäljen ja rätkiä kiinnisaadulle kuskille oikein mojovat sakot. Mielestäni on aivan sama, millä siellä puistossa sitä työtä tehtäisiin. Hiihettäköön vaikka suksilla. Se vain ärsyttää ja harmittaa, että joidenkin ammattilaisten saamia ajo-oikeuksia joku porukka kusee siten, että menee omin lupinensa ja tekee tihutöitä. Ei taitais poromiehen mieli mettä keittää, jos jonkun mettärosvon ansiosta ajoluvat esim. juurikin puistoissa kiellettäisiin vaikkapa maaliskuun ensimmäisestä päivstä kesäkuun ensimmäiseen päivään. Vitutuksen vallassahan tämä tuli kirjoitettua, joten Kiitos ja Anteeksi
Ei ole ensimmäinen kerta, eikä tule olemaan. Tätä on tapahtunu niin kauan ko kelkkoja on kairoissa pörissyt, eli kymmeniä vuosia. Valitettava tosiasia.. :-\ Kelkkailun kieltämisellä tietyillä alueilla ei mitään saavuteta, luuleeko joku aikuisten oikiasti että poromiehet välittää paskan vertaa?!? Luonnon/kansallispuistojen rajatkaan ei ketään kelkkamiestä pietä ulkopuolella niin entäs sitten tuommonen? Tuskin kukaan menee ahmaakaan tappamaan sen turkin tai kallon takia? : En ole poromies, enkä tiijä että kuinka paljon ne ahmat oikiasti repii poroja ja että onko petojen tappamiselle tarpeeksi syytä, olen vain sivusta seurannu näitä asioita.. Lakiahan ne rikkovat, ja oikein jos kärähtävät.
Niin... Aikuisten oikeasti.. : Oikeassa olet. Sitä vaan ei kirjoiteta, niin ei tule kelleen paha mieli. Vaan luulenpa, että välittää ne kulkijat säännöistä, eli ei, mutta jonkinlainen keino siihen liikkumisen valvontaan olis, jos liikkuminen kiellettäisiin tietyltä ajalta kokonaan. Nythän ei valvova viranomainen voi muuta ku nostaa kättä, kun tulee puistossa luvilla varustettu kelkka vastaan. Vaan jos siellä ei kukaan sais liikkua, niin aina vois yrittää jäljille. Kyllä joku 40 päiväsakkoa saattais parin kärähdyksen jälkeen alkaa puremaan. Nollatuloillakin tuollainen 40 päiväsakkoa tekis tuollaiset 240€... Vois pistää miettimään.
Nii in, panoksia nostamalla hommaa vois saaha vähän enemmän kuriin. Vaan samalla pitäis lisätä rutosti valvontaa, täälä on niin isot kairat kulkea että saapi olla melkonen armeija valvontatehtävissä että porukkaa alkaa enemmänki palaa tappohommista ym. Tosihan se on että eipä ketään voi syyttää jos luvan kanssa ajelee. ;D Eli siinä mielessä olet kyllä harvinaisen oikeassa, kun kukaan ei saisi siellä kulkea niin olis helpompi sakottaa, tavallaan.
on niitä ennenki suohon jätkiä kadonnu.. : Olen OIKEASTI sitä mieltä että joka tappaa yhenkään karhun,ahman,suden,kotkan ilman lupaa ja melekeen kohta luvanki perässä.. niin sen vois kans sitoa heinä-elokuuksi kelli sillään risukkoon sääskien ja mäkärien syötäksi JA nekki poro miehet joita lapissakaan on niin tehkööt aijan ja kasuattakoon siellä ne kisuurat, ei ne lehemäkkään juokse pitkin kylän raitteja kesälä.
no niin nyt alkaa tilanne kuumeneen... antaa tulla vaan kaikki patoutumat helevetin idiootti heinäkenkiä vastaan ja niijen kisuroita... by the way perhefarkku kyllähän net karhutki juoksee pitkin kyliä kesällä... vaan yöllä, kun yöeläjiä ovat... valtion laskuun laitetaan sitte petoeläin tarha ja raahataan kaikki karhut sinne... 8) edit/. lappi tyhjäksi puolue.
se se älähtää jota nokkaan läsäytetään. ;D Ennen vanhaan lehmät ja hevoset ja lampaakki juoksi pitkin laitumia kesät.. nyt ne on kaikki navetoissa ja talleissa ja lampoloissa, kuoliskohan nuot porot jos ne ei olis tuolla pitkin mettiä??HÄ!? Eikä poronhoidossa mitään pahaa ole, en oo sanonu niin. Vaan meinasin sitä että mikä kele siinä on että kaikki oravaa isommat elukat tappaa poroja?? Jos mun koira ajja oroja, se ammutaan kylyyymän rauhallisesti. Mut entä jos poro on mun pelolla syömässä ja ammun sen siihen paikkaa. Mie perkele joudun linnan ko ammuin toisen elinkeinon. Mistät vittu voi tietää etten elä vaikka vuokraamalla hirvikoira palveluita muille syksylä.. näin vähän syvyyttä tähänki jutusteluun
Antaa googlefightin päättää, poromies vs. laki: http://www.googlefight.com/index.php?lang=en_GB&word1=poromies&word2=laki
Jee.. Vaan senverran avaudun vielä, että oli ne tappajat sitten vaikka Marttakerhon kevätretkeläisiä, niin kiinni ne pitäis saada. Ja tuosta poroelinkeinosta senverran, että jos päättää elättää ja kasvattaa semmosta elukkaparkaa, joka luonnonlakien sanelemana nyt vain sattuu olemaan ravintoketjussa pohjimmaisena, niin kai se täytyy mieltää, että maistuu se poronliha Nallen suussa siinä missä hienostoravintolan asiakkaankin suussa. Ei sen kuitenkaan pitäis Nallesta lainsuojatonta tehdä, kun se vaistojensa varassa kairaa kulkee ja välillä evästää. Vaan kuten jo totesin, on ne suurpetoja tappavat sitten keitä tahansa, niin pallo pitäis jalkaan saada ja rökittää.. Joskus vaan olis mielenkiintoista lukea sellaistakin otsikkoa, jossa salapyytäjän kivääri on tehnyt tiltin ja Nalle on päässyt makselemaan kalavelat takas. Vois olla, että jos äijäriepu on hengissä siitä halista selvinnyt, niin vois meikäläistä ainakin hymyilyttää.. Eikös se olis vähän niinku sillälailla, että "mitäs läksit". ;D Kikkeliskokkelis.
Jos tommosia rajoitus alueita tehtäisiin esim. kansallispuistot niin kyllähän ne varmaan toimisi jos rikkurien sanktiot olisi sen mukaiset että ei kenenkään perse sitä kestäisi. Eli kaikki teossa käytetyt välineet valtiolle (kelkka, ahkio, ajovarusteet yms) eli kylmän viileesti vaan kaikki. Ja jos ase mukana niin sekin ja tästä syystä myös kaikki muutkin aseet ja luvat kanssa pois. Tai sitten kunnon rapsut eli en usko että ykkös saturaiset riittäisi vaan kerralla mentäs tuonne nelinumeroisiin lukuihin. Olishan se toisaalta melko tylyä mutta niin on tuo kelkan avulla suoritettava lahtauskin
Voin vannoa 99.9% varmuudella että poro-ossit on taas ollu asialla. Muutama vuosi sitten tuolla maalikylissä oli joku bongannu ahman jäljet niin ei menny kauaa kun koko kaira oli rullattu linksin jälkiä täyteen, mut onneksi sillä kertaa ahma veti pitemmän korren. Ps. Jos minä saan tietää jotain kautta jonkun salapyynti jutun niin käry käy ihan varmasti. Nallea lainaten, kiitos ja anteeksi
Loppuis tosiaan. Eipä vain taijja olla nuin yksinkertasta. Kissa ja hiirileikkiähän tämä vain on, niinku herra Kinnunen sano.
otetaan käytäntöön norjan malli. jos poistut reitiltä yli 50 metriä saat sakot, vähintään 1000 euroa. tai vaihtoehtosesti putkaan kuukaueksi.