Se Patikkohakkurin kelekka on rolissut jostain syystä 32 mm matollakin. Kysyin rolinasta Taisto Hirvosen koneliikkeestä josta sen ostin. Sanoivat ettei se haittaa, joistakin yksilöistä sitä kuulemma vain kuuluu. En uskonut, vaan purin ketjukotelon silloin ja uudestaan viime joulukuussa maton vaihdon yhteydessä. Ketjussa ei kummallakaan kerralla ollut minkäänlaista vikaa, rattaatkin virheettömät. Viime keväänä en kyllä ketjua muistanut kiriä ajokauden päätteeksi. Ajelin menemään rolinan kanssa 3 vuotta ikä mitään hajonnut. Kuskilla painoa 100 kg ja tuli ajettua ihan reilusti. Jos ketju hyppisi yli tms., niin tuskin olisi kestänyt. Kannattaa silti käyttää kotelo auki.
Joo tuli vaihettua sitte skidoon leiriin. Mites tarviiko paljo purkaa konehuonetta että pääsee kaikkiin pakosarjan pultteihin käsiksi? Pari sain kiristettyä kytkimen puolelta kun olivat vähän löystyneet. Loppuja en vielä tarkemmin kahtonu mutta aika ahtaalta näyttää paikat.
2-3 min ja pakoputki on poissa, ja kannattaa ottaa pakosarjasta myös lämpösuoja pois niin pääsee suht hyvin pultteihin käsiksi. Ite otin eilen pakosarjan pois ekaa kertaa revistä. Uloimpiin kuusiokolopultteihin pääsee vaikka räikällä käsiksi, mut sisemmät jouduin väänteleen semmosella pallopäisella kuusioavaimella.
Kannattaa! muuten hauduttaa sitä y-haaraa ja sarja halkeaa,JOS ei sitten ole jo halki : Ainakin omasta kun purin tuon pois niin päivähän sieltä paistoi vaikka mitään sivuääniä ei kuulunutkaan.
Ostin tuosa Wp:n vaimentimen SC-4 telastoon. Ohje käskee työstää liukurungon vahvikkeen pois etuvaimentimen lisäsäiliön tieltä.. Onko tämä tarpeellista?? Kokemuksia?
Ettei vaan käskeny poistamaan tukipyörää..? Eikös liukurungonvahvike ole hitusen taaempan kuin tuo etupukiniskari?
Näin minäkin luulisin että tarkoittaa tukipyörää(ne ainakin on tuosta omasta telastosta poistettu jossa on tuo uudenmallin wp:n keppi ja niistäkään ei tarvitse poistaa kuin se joka on lisäsäiliön puolella). Ainakaan tuossa minun sc-4:ssa ei ole vahvikkeita etupäässä vaan ne siellä takapukin lähettyvillä Tuolla kuvaa kun selaat vähän alemmas keskustelua... http://kelkkalehti.com/keskustelu/index.php?topic=18567.0
sehän on helppo ottaa poies sieltä... verrattu johonki muuhun vastavan rakeenteen omaavaan ameriikan ihmeeseen...
Onko kukaan säätäny nopeusmittaria sen mittarissa olevan napin avulla? Tuli sekin opittua vahingon kautta.
Ota se telaston pyörä ja liukukiskos sisempi harjanne lisäsililiön kohdilta kokonaan pois muuten alustan painuessa sisään , liukukisko hankaa / hakkaa siihen etupukin lisäsäiliöön takuuvarmasti . Etenkin jos kunnonpatti osuu lisäsäiliön puoleisen liukukiskon etuosaan . Onko tuo etupukin iskarisi se parempi PDS-tyyppinen keppi?.
On PDS- vaimennin. Tuossa eilen vasta pääsin sitä asentelemaan ja mitä siinä kattelin ni ei se ihan näyttäs siihen pääsevän osumaan, mutta tilannehhan on toinen ku ajaetaan, ja sinne kertyy lunta ja jäätä jne jne.. taitaa joutua hiomaan pätkän pois.
Nyt sen sitte huomasin... revin tyyppivikoja eli penkki ratkennu saumasta sieltä takaa mistä alkaa tavarakoppa. Milläs korjaan? Liima? vaiko käyttää koko saakelin nahka pois?
Toinen vaihtoehto jos ei ole kovin näkösällä , tai maltat nätisti laitaa, on lattiamaton kiinnitys liima. Muutaman kerran sillä korjannu ja hyvin on kestäny
Paineilma "vinkulla" alumiinille tarkoitetulla pyörivällä viilalla ottaa 5min. kun harjanne on pienenä silppuna .. Onnitteluni , oikea päätös .