Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Öljypumpun sijainti ei ole niin oleellinen asia kuivasumppukoneessa vaan mistä painepuolen pumppu öljynsä imee, eli säiliöstä. Onko kukaan siis avannut ko. säiliötä ja nähnyt miten öljyn lähtö on järjestetty ko. pumpulle? Tekstissä mitä kirjoitit "viralliseksi selitykseksi" ei väitetty öljyn päässeen sylinterin ja männän välistä vaan "männän ohi" palotilan puolelle. Se öljy pääsee männän ohi myös sitä huohotusletkua pitkin, ensin imusarjaan ja kun kelkka käännetään oikein päin eikä poisteta öljyä imusarjasta, niin sopivalla tuurilla sitä öljyä lurahtaa läppärungon, imusarjan ja imuventtiilien kautta palotilaan aiheuttaen ko. tapahtumasarjan. Eli, jos kone on täysin nurin, olisi syytä ensin vilkaista imukoteloon ennen kuin starttaa. Voi toki lähteä käyntiin ihan ok, mutta sitten jossain vaiheessa jossain patissa ruokalusikallinen öljyä lurahtaa jostain kolosesta imusarjan kautta männän päälle ja se oli siinä kuten kuvailit alussa. Silloin muutaman kilsan ajon jälkeen voi aivan hyvin löytyä männän päältä öljyä.
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Tervehdys forestapoks Ko. laitteen omistajana kiinnostaa edelleen se aika kauanko peli oli katollaan ? Minusta tuntuu ,että se on aika tärkeä seikka tässä vai ??
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Soitin just tuolle kaverille: maximissaan kaks minuuttia kyljellään. Ehdottomasti ei katollaan. Catiska hienosti selventi miten sen kans on käyny. Nytron omistajat varmasti ottavat oppia tästä tilanteesta ja modaavat kelkkansa tai tarkistavat ettei öljy pääse väärään paikkaan kaatumisen jälkeen. Se taas sitten on eri asia onko huomioitu tehtaalla nokko paljon tämmösen jutun mahdollisuutta ja kelkan kaatumista extreemi olosuhteissa. Nytpä se sitte tiedetään miten voi käydä, tämän asian ku ois käyttäjä tienny vuosi sitten. Kukas tietää nettikaupan amerikassa josta tähän Jäpälän sanomaan tourinkiin sais osia?
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Kylläpä kuulostaa lohduttavalta kuulla tämmöstä kun melkeen kuukauden päivät on nytro ollu tallissa. Piru vie jos ei kestä kerran kylellään käyä. Mitenhän ne sitten jenkkilän pojat, vaihtaako ne motin joka kerta ku käyvät vuoristossa rymyämässä... Meinaan tuommosen vianhan täytyy olla sitten joka ikisessä nytrossa kun ei kerran ko. moottorista ole löytynyt valmistusvikaa?
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Eilen viimeks katoin tämän topikin ja tällä välillä on ilmestyny neljä sivua hyvin asiallisia kommentteja... ;D Nytro on hyvä peli aakeelle laakeelle rinteelle, mutta ei sillä keppihelevetissä tosiaan paljon juhlita. Taitaa muuten tuo eteenpäin kallistettu ilmansuodatinkotelo edistää sitä öljyn valumista ruiskuille. Ja mitenkähän meikällä on semmonen muistikuva, että myös venttiilikopasta tulee huohotinletku ???
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu viime vuonna ylläsjärvellä joku nytro meni kylelleen ja siitä ympäri ja jäi ylösalasin kelkka. ja oli minusta koko ajan käynnissä ja heti käänsivät pystyyn. keräsivät muovin kappaleet ja lähtivät jatkaan matkaa ja ei se ainakkaan reitille ollu pysähtyny kun perästä tulin. miten nytrolla pyöritetään ummella jos kone ei kestä olla kylellään
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu No pitäähän sen kestää samanlaista käyttöä, mitä on esitteissä ja mainosvideoissa. Muutenhan se olisi kuluttajan harhaanjohtamista.
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Kuten kirjoitin, "sopivalla tuurilla"... Ei ne öölit yleensä noissa taida väärään paikkaa päästä konetta rikkomaan, mutta joskus kun kaikki on sopivasti kohdallaan, kuun asento jne... Mutta, tuon koneen takuun osalta on kait ratkaisevaa mitä käyttöohjekirja ja takuuehdot sanoo asiasta. Jos ei mitään, niin silloin maahantuojan/valmistajan pitäisi mielestäni kantaa vastuunsa. Jos siellä taas sanotaan, että härveli on tarkastettava ko. tapahtuman jälkeen niin silloin se on niin. Kyllä minullakin on ollut nutullaan molemmille puolille, molemman ruohonleikkurit, Nytro ja Phazer, mutta meillä on öölit pysyneet siellä missä pitikin, tuurilla kait.
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu TurboNytrossa ei lurahtelekaan öljyt ilmanputsarikoteloon, kun putsari on persien takana eikä moottoritilasssa. Taas yksi syy hankkia TurboNytro ;D
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Pitäsköhän, pitää laittaa tuokin seikka vaakaan ja katsoa kummalle kyljelle se sitten kallistuu ;D
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Onhan tämä aika tyly/kallis tarina kaiken kaikkiaan .kävin tuossa tallissa kattomassa tuota vakio ilmansuodatinkoteloa ku se on irrallaan. Siinähän on ilmanotto sieltä alapuolelta ja vesireikäki eli kun siihen kaato öljyä päälle niin se meni kuin kusi lumhen läpi .Kantsis varmaan vielä yrittää godwill takuuta ainaki osille keskolta? vai liekkö puhevälejä. Sitte niitä moottorin osia vois kysyä norjan puoleltaki esim. tanasta. Itte olen saanut sieltä apuja.
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Harmi homma ja huono tuuri, ei käy kieltäminen. Toivottavasti siittä kelekasta vielä kalu tullee. Ja koskien noita viestien poistoja, kellä lienee lasit päässä ja millä vahvuuksilla. Itse olen ottanut tavaksi ilmoittaa jos poistan viestejä, ettei tarvitse kenenkään arvuutella jos minä niitä täälä poistan. Eli tässä tapauksessa aurinkolasit on jollain muulla päässä kun minulla. ;D
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Antsu puhuu asiaa Oma Nytro on ollut kanssa molemmilla kyljillä, ja ei ongemia !
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Pakoa juuri aika paljon vahanneena täytyy arvata jotta olisko Company. Tai sitten Jani tarkistaa modeblokista ja kertoo moden jos ei itellä häpy riitä kertoa ja perustella
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu http://fourstrokesolutionsllc.webs.com/ http://www.ty4stroke.com/viewtopic.php?t=76357&postdays=0&postorder=asc&start=30 http://www.ty4stroke.com/viewtopic.php?t=65193&postdays=0&postorder=asc&start=0 Tuommosta! jos nyt yhtään käsitin nuita amerikan juttuja, sain semmosen käsityksen että niillon kelkat kokoajan nurinpäin tai kylellään ja öljyt karkaa huohotus letkua pitkin ilmanputsaripönttöön ja siitä kartanolle. eli näyttäs että tehdas on suunnitellu tämän asian toimivan edellä mainitulla tavalla. Vaan miksei tämän vehkeen kohalla? viittiikö kukaan ottaa kuvaa tuosta ilmanputsaripöntön sisäpuolelta josta kävis ilmi tämän huohotusletkun tulopaikka.
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu http://kelkkalehti.com/keskustelu/index.php?topic=8.msg280057#msg280057 Kekkonen kertoo kenties ken kehtaa kekkuloida kesken kehujen
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Ei kait sole poka mikhän. Amerikassa nämä lohkot noin 1800 dollaria 8)
Vs: Erään Nytro Mtx:sän tarinan loppu Vaatii keskimääräistä pätevämmän kyläsepän, kuka ton korjaa.. Mites siellä ohjekirjasessa nyt mainitaan siitä kelkan selättämisestä ja sen jälkeisistä toimenpiteistä?