Kovaääniset viriputket , edistääkö kelkkailua ?

Keskustelun 'Jutustelua' on aloittanut käyttäjä Leader Dog, 30/12/08.

  1. Nalle

    Nalle Commander 900, GLX5900, Cobra Racing 583RAVE

    Ensimmäisenä pieni kuriositeetti omalta kohdaltani. Eli omassa Toyotan maasturissa ei turboahtimen jälkeen ole mitään muuta kuin suoraa torvea ulostuloon asti.. Silti liikun sillä ihan muiden mukana yleisessä liikenteessä. Eli tästä aloituksesta voi itse kukanenkin päätellä meikäläisen asenteen ääniin ja niiden tuottamiseen.

    Sitten itse asianlaitaan.

    Mölypöntöt siten käytettynä, miten niitä olen aika usein henkilökohtaisesti havainnut käytettävän, ovat yksi kelkkamaailman typerimmistä keksinnöistä. Kylänraitilla penkan läpi keulittaessa ääntä lähtee kuin tuomittujen sielujen pasuunoista, lumi lentää ja kanssaihmisiä vituttaa.. Ja ihan syystäkin. Kaikkia ei kelkkailu jaksa kiinnostaa ja joitakin se jopa häiritsee siihen malliin, että soitellaan yhtenään poliisille ja kerrotaan, kuinka taas on tälläkaudella kelkkailu karannut lapasesta. Sitten sitä kelkkailevaa tolloa haetaan oikein miehissä, ihmetellään jälkiä ja kuunnellaan, kun toisessa päässä kylää näytetään kaikille, kuinka sivistymätön tollo suomalainen kelkkailija loppupeleissä onkaan.

    Jotta tämä postaus ei menis ihan yksipuoliseksi, niin sitten pienoinen ylläri.

    Niinä kertoina, kun olen päässyt toteamaan, kuinka oikeasti kelkkailun maineen parantamiseen vihkiytynyt kelkkailija on mökäpönttöisellä RAVEllaan tehnyt oppikirjasiirtymän ihmisten ilmoilta joenjäälle tai reitille ja vasta herkkäkorvaisimpien kanssaihmisten ulottumattomissa avannut kaasuläppien asennon oikeille metriluvuille, olen kokenut suurta mielihyvää, paitsi asiallisesta, imagoa kohottavasta käyttäytymisestä, niin myös niistä loittonevista voimaa uhkuvista äänistä, jotka oikeissa olosuhteissa ihan oikeasti kuulostavat hyviltä.

    Tästä repiköön itse kukanenkin sellaiset johtopäätökset, kuin haluaa, mutta muistakaa se, että ihan on huudattajien omaa aikaansaannosta, jos/kun jonain päivänä kelkkailun valvontaan tulee uusi puuttumiskohde, joka todennäköisesti on juurikin kelkkojen äänet.
     
  2. znood

    znood Guest

    mun mielestä kelkka on sitä parempi mitä hiljasempi se on...
     
  3. Masai

    Masai Well-Known Member

    Hiljainen kelkka on korjaamon onni. Siitä jää sinne täysi tonni.

    Eikä se hiljainen kelkka ole aina parempi.....
     
  4. znood

    znood Guest

    ei olekaan, mutta kyse olikin mielipiteestäni
    jos saisi valita niin mukavampi olisi ajaa jos se ikävä rääkynä olis pois taustalta koska se oikeasti häiritsee sivullisia ja kakstahdissa aiheuttaa sen et pitää melkein pitää korvatulppia pidemmillä matkoilla
     
  5. Masai

    Masai Well-Known Member

    Jollainhan sen tulppakauppiaankin pitää elää.
     
  6. hartti

    hartti ockelbo poro

    ääni=voimaa ::)
     
  7. Anioldur

    Anioldur Polaris xc 600 sp

    Paitsi tojotassa ;D
     
  8. Iiza

    Iiza Polaris Switchback 600 cfi

    No se on totta että näitä tollojakin on liikenteessä,mutta kait ne ihmiset valittaa vaikka olis hiljainen kelkkakin,tosissaan jos on ääntä niin kylän pinnassa pitäis yrittää ajaa sivistyneesti,niin ei mummut oo heti virkavallalle soittelemassa ;D
     
  9. Da`Outolapsi

    Da`Outolapsi Polaris 700 SKS CC -03/04

    Kyllä sitä ääntä maailmaan mahtuu.
     
  10. Anssi^

    Anssi^ ski-doo 440/800 ja 800 Sb asaault 2014

    ääni on aina hyvä asia :) hiljaisuudessa on pitemmän päälle tylsää
     
  11. lunxi

    lunxi Polaris Rmk assault 800cc

    ääni ja sen kelkan hepat:D
     
  12. Vilho

    Vilho freeride

    Ei nuo kelkan parkuminen ole mitää verrattuna ku joku ajaa kaupungilla 2 metrin päästä ja vääntää kaasua harlikalla.
    Hyi ja ai niitä ääniä.
     
  13. Stinky

    Stinky 2016 M8000 Hardcore 162

    Siehän se sälli olet! :eek: Misä muuten ruukaat tojotas leimata? Voin kertoa et ei onnistu ainakaan meillä... ::) ;)
     
  14. Alijohtaja

    Alijohtaja ELANI

    Meinasin tulpata jokaisen mölykelkan tervatulla leppätapilla.V...uttaa kuunnella kun humpataan kaasulla kun ei kyvetä pitämään juttua pohjassa.
     
  15. Kibe

    Kibe isompaa

    Mutta kyllähän sitä ääntä tänne maailmaan mahtuu jossei ei niin tilaamalla sitä saa.
     
  16. Makkola

    Makkola Well-Known Member

    Ääni korvaa puuttuvan tehon ;D
    Ainaki omassa kelkas :)
     
  17. Nalle

    Nalle Commander 900, GLX5900, Cobra Racing 583RAVE

    No itseasiassa tuo ääni sinällään ei edes ole kova. Se vaan tulee ulos vähän eri sävellajissa, kuin ilman änäriä.

    Turboahtimen ääntäsyövä vaikutus on itseasiassa melkoisen suuri. Loppupeleissä huomiotaherättävin ääni tulee kiihdytettäessä sillä hetkellä, kun kaasun löysää ja laittaa isompaa pesään, sekä tietty se tutun turbon vihellys, kun pomppaa takas kaasulle.. ;D

    Katsastusmiehen sanoin: "Tässähän on ihan miehekkäät äänet"..

    Ja niille tiedoksi, jotka nyt mielessään kuvittelevat jotain karvanoppakorollan änkkäritöntä pörinää, että ei ole sinnepäinkään..

    Esimerkiksi Dodge Ramin Cumminsin vakioääni on kovempi, kuin tuon mun pirssin, joten se niistä karjumisista.
     
  18. Stinky

    Stinky 2016 M8000 Hardcore 162

    Jep jep.. Ei se ääni sinne kajuuttaan kuulukkaan, mutta meeppä taakse.. tai mihin se putki nyt sitten ikinä päättyykään! Melko naamattomat äänet oli eräässäkin "hiluxissa" ku ei ollu yhtään vaimenninta välissä! Kaiku peltiseinäsessä hallissa juurikin niinko ne mainitsemasi "pasuunat".. ;D Eikai siinä.. Sovittiin kuskin kanssa treffit seuraavan kuukauden sisään. ::)

    Tiedän kyllä, että turbo vaimentaa ääntä ja tiedän, että dieseli ilman vaimenninta ei kuulosta läheskään niin pahalta, kuin se karvanoppakorolla. Monta RAMiakin on hallista läpi menny, eikä oo kyllä ollu lähellekään suoraputkisen desibelejä. Mutta, oli se sävellaji sitten mikä hyvänsä, niin vaimennin sielä on oltava jokatapauksessa, koska ei tasan täytä mitään meluvaatimuksia ilman! Taitaapa tuosta olla maininta vihreässäkin kirjassa...
     
  19. miqa2

    miqa2 Well-Known Member

    Mielestäni ääntä pitää ehottomasti olla kunhan se pysyy maltillisissa rajoissa. Itse ainakin pidän viri putkien ja mölypönttöjen saundista ;D
     
  20. PKE

    PKE Well-Known Member

    Riippuen hiukan vuosimallista, mutta onhan (nyky) autoille olemassa tyyppihyväksyntä meluarvot, jotka on katsastuksessa täytyttävä. Ja voin vahvistaa myös, että ei muuten takuulla onnistu ilman hyvää vaimenninta. Ja niitä virallisia (ohiajo-) ja seisontameluja ei sitten muuten mitata pelkästään jollain "tasakaasulla", vaan 3/4 maksimi tehon kierrosluku ja nopea nosto kaasulta. Tuossa vaihessa 99% TI putkista pompsauttaan melun PALJON yli sallittujen arvojen.
    Katsastuksessa tulisi hylätä jokainen auto, jossa on ns. "viriputki" josta ei ole virallista dB/A todistusta/e-merkintää.

    Klopit oma lukunsa, mutta Nalle, sentään sinäkin rikot lakia...  ;)

    Kelkan äänet olisi syytä pitää myös tavalla tai toisella aisoissa, varsinkin jos tiedossa on, että 5km säteellä on asutusta.
    Eli kevennyksen nimissä, PIENIÄÄNINEN vaimennin mahtuu mun tajuntaan "nippa nappa".
    Jossain vaihessa niihinkin varmaan puututaan. Kun olisihan ne vaimentajan e-hyväksyntäleimat helppo tarkastaa kelkastakin.
     

Suosittele tätä sivua